Duttonin ja Aronin teoria kiihottumisen väärin tulkitsemisesta
Duttonin ja Aronin kokeilu toi esiin teorian kiihottumisen väärin tulkitsemisesta. Kyseessä on yksi psykologian isoimmista klassikoista. Se liittyy kahden ihmisen väliseen kiintymykseen ja auttaa meitä ymmärtämään kuinka yllättävät ihmisaivot voivat olla.
Kiintymys ja rakkaus ovat monimutkaisia tunteita, joihin sisältyy tunteita, kasvatusta ja asenteita. Niihin liittyy kuitenkin muutakin: hormoneita ja aivojen välittäjäaineita.
Duttonin ja Aronin kokeilu osoittaa, kuinka harhaanjohtavia vatsassa tuntemamme perhoset voivat olla. Totuus on se, että kiintymystä ehdollistaa toisinaan enemmänkin aivokemia kuin henkilökohtainen maku.
Teoria kiihottumisen väärin tulkitsemisesta on itävaltalaisen psykologin Fritz Heiderin vuonna 1958 ehdottaman attribuutioteorian johdannainen. Tämä sai Lee Rossin tekemään perustavanlaatuiseen attribuutiovirheteorian sekä Leon Festingerin tekemään kognitiivisen dissonanssiteorian. Dutton ja Aron tavallaan ottivat nämä teoriat uudelleen käsittelyyn ja käyttivät niitä perustana heidän kuuluisalle kokeilulleen.
Attribuutioteoria
Fritz Heider kehitti attribuutioteorian. Sen mukaan meidän on taipumus tehdä arkipäiväisiä päätelmiä todistamiemme tapahtumien/muutosten syistä. Toisin sanoen, olemme kiinnostuneita tietämään miksi ihmiset tekevät niin kuin tekevät ja miksi kaikki tapahtuu. Teemme sen automaattisesti. Pointtina on se, että emme pysähdy sekunniksi ja mieti kuinka paikkansapitäviä nämä ominaisuudet todella ovat.
Teoria kiihottumisen väärin tulkitsemisesta osoittaa, että ylimitoitamme ihmisten sisäisen tilan tietääksemme kuinka toimia. Esimerkiksi persoonallisuuteen ennemmin kuin muihin ulkoisiin tekijöihin huomion kiinnittäminen. Sen sijaan kun selitämme oman käytöksemme, annamme enemmän arvoa ulkoisille tekijöille kuin sisäisille motivaatioille.
Kognitiivisen dissonanssin ilmiö ilmaisee myös tämän. Tarkastellaan tätä nyt esimerkin avulla. Jos löydämme itsemme joskus tilanteesta, jossa kaksi uskomustamme tai käyttäytymistapaamme ovat ristiriidassa, on meidän taipumus keksiä syitä niiden harmonisoimiseksi.
Duttonin ja Aronin kokeilu
Donald Duttonin ja Arthur Aronin tekemä kokeilu tunnetaan yleisesti Capilanon riippusilta -tutkimuksena. Kuten nimikin jo viittaa, käyttivät nämä kaksi psykologia kahta siltaa näkemyksensä todistamiseksi. Ensimmäinen silta oli pieni, jämerä ja nykyaikainen. Toinen puolestaan sijaitsi Capilonin kanjonissa 70 metriä maanpinnan yläpuolella. Se oli vanha silta, joka huojui tuulessa ja tärisi jokaisen askeleen kohdalla.
Miesryhmiä oli kaksi. Dutton ja Aron pyysivät kumpaakin ryhmää ylittämään toisen silloista. Molemmat ryhmät tapasivat erittäin viehättävän naisen sillan keskellä. Hän kertoi heille, että hän oli vain katselemassa maisemia ja se oli hyvä tekosyy pyytää heitä kuvailemaan näkemäänsä. Lopulta hän antoi miehille puhelinnumeronsa flirttailevalla tavalla.
Mikä oli lopputulos? Lyhyen ja turvallisen sillan ylittäneet miehet eivät käytännössä katsoen katsoneet naiseen päin kahta kertaa. Vaarallisen sillan ylittäneet miehet kuitenkin soittivat naiselle ja tunsivat kiinnostusta häntä kohtaan. Mitä näiden kahden eri käyttäytymistavan takana piilee?
Teoria kiihottumisen väärin tulkitsemisesta
Tämä kokeilu sai meidät todistamaan sen, että toisinaan aivot voivat olla hyvin petolliset. Vaarallisen sillan ylittäneet miehet tunsivat enemmän adrenaliinia kuin turvallisen sillan ylittäneet. Voimme siis olettaa, että viehättävän naisen löytäminen keskellä matkaa vaikutti heihin hyvin positiivisella tavalla. Tämä puolestaan huijasi oikeaa syytä, miksi he tunsivat viehätystä kyseiseen naiseen.
Kognitiivinen dissonanssiteoria soveltuu täydellisesti tähän tapaukseen. Pelon tunne kohtasi viehättävän naisen tuoman stimulaation.
Kokeiluun osallistuneet vapaaehtoiset kokivat sekalaisia tunteita: adrenaliiniannos sekä naisen flirttaileva asenne johtivat voimakkaaseen kiintymykseen häntä kohtaan. Lyhyesti sanottuna, kaksi aistituntemusta tulivat yhteen ja johtivat tähän lopputulokseen.
On todistettua, että ihmisten on taipumus luoda sympaattisempia yhteyksiä muihin lähellä oleviin riskialttiissa tilanteissa. Tällä tietenkin viitataan hallittuihin riskeihin, ei äärimmäisiin. Kun tilanne on kauhistuttava tai aiheuttaa paniikkia, on tapana käydä päinvastoin. Yksilö näkee ympärillään olevat uhkana ja on altis torjumaan heidät.
Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.
- Gomila, A. (2003). La perspectiva de segunda persona de la atribución mental. Azafea: Revista de Filosofía, 4.