Anteeksi pyytäminen: perusteellinen taito jokaisessa perheessä

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Gema Sánchez Cuevas

Kirjoittanut Valeria Sabater

Viimeisin päivitys: 08 lokakuuta, 2024

Lapset oppivat pyytämään anteeksi, kun he näkevät vanhempiensa pyytävän anteeksi. Mutta eivät kaikki vanhemmat osaa pyytää omilta lapsiltaan anteeksi, kun tilanne sitä vaatii. Unohdamme usein, että tämä on sellainen perusta joka rakentaa vahvimmat, onnellisimmat ja kunnioittavimmat siteet.

Yksi asia mitä perheet eivät ajattele tarpeeksi, on kommunikointitavat. Usein me emme ole tietoisia kaikista niistä koodeista, näkymättömistä käskyistä ja psykologisista huomautuksista joita heijastamme rakkaisiimme sen välityksellä mitä me sanomme, teemme, ja jopa sillä mitä me ”emme sano”.

”Jos teemme virheitä, meidän on osoitettava että emme ole liian ylpeitä sanoaksemme ‘olen pahoillani, olin väärässä’, ja olkaamme myös rohkeita sanomaan, että korjaamme virheemme.”

Istuttaako tapamme olla vuorovaikutuksessa harmonian siemeniä vai kylvääkö se itse asiassa epäonnen siemeniä meidän kaikkein läheisimmissä ihmissuhteissamme? Tämä on yksi niistä kysymyksistä, joita meidän on ehdottomasti pohdittava. Sillä ei ole väliä millainen meidän perhedynamiikkamme on, me kaikki teemme virheitä ja meidän kaikkien on pyydettävä anteeksi. Ja kyetäksemme valitsemaan ne hetket jolloin me ”olemme pahoillamme”, me tarvitsemme myöskin tunneälyä.

Tunneäly on terveellinen, inspiroiva väline, joka on äärimmäisen tärkeä lasten kasvattamisessa ja kouluttamisessa. Se on erinomainen tapa antaa lapsille arvojärjestelmä, jossa heillä on paljon läheisempi näkemys ihmisistä, jossa he voivat hyväksyä että me kaikki teemme virheitä. Mutta se tarkoittaa myös sitä, että tiedämme kuinka pyytää anteeksi jotta voisimme korjata virheemme, pitääksemme yllä kaikkia ihmissuhteitamme…

Anteeksi pyytäminen on olennainen osa rinnakkaiseloa

Me kaikki teemme virheitä. Ei ole olemassa yhtäkään ihmistä, joka olisi tullut tähän maailmaan immuunina virheiden tekemiselle, tai jolle ei tapahtuisi sotkuja tai väärinymmärryksiä. Joten kun on kyse lasten kasvattamisesta ja kasvattamisesta, yksikään vanhempi ei voi välttää virheitä, laiminlyömistä, jne. Ja avain tähän kaikkeen ei ole niinkään virheiden välttäminen vaan se, että me käsittelemme nuo tilanteet sitten kun niitä tulee vastaan.

Virheen huomaaminen ja vastuullisuutemme tunnistaminen sanomalla ”anteeksi” lapsellemme on omanlainen koulutus itsessään. Mutta meidän aikuisten ”kulttuuri” ei aina hyväksy tätä tai tee tästä helppoa. Aivan kuin vanhemmat olisivat peloissaan, että he rikkoisivat pettämättömyyden tai täydellisyyden ihanteen heidän lapsiensa silmissä. Mutta asia on niin, että jos me vietämme paljon aikaa yrittäen saada lapsiamme oppimaan kuinka pyytää anteeksi, kuinka me voimme tehdä sen itse? Silloin (näin jotkut ajattelevat) me otamme riskin menettää auktoriteettimme, häpäisemällä itsemme…

Näin monet vanhemmat ajattelevat. Isät tekevät näin, kun he lupaavat lapsilleen jotain mutta eivät kuitenkaan täytä lupaustaan. Äidit tekevät näin, kun he huutavat lapsilleen jostain mitättömästä asiasta, sillä he eivät kyenneet käsittelemään työn aiheuttamaa ahdistusta ja jättämään huoliaan kodin ulkopuolelle.

”Olen pahoillani” sanominen on olennainen osa rinnakkaiseloa. Se on se oikea tie, joka meidän on otettava ongelman ilmaantuessa ja kun olemme aikuisina siitä vastuussa. Eikä ole olemassa monia toimia, jotka kiteyttäisivät tämän ilmauksen, sillä se on niin täynnä empatiaa ja rinnakkaiselon sääntöjen tunnistamista. Loppujen lopuksi ne ovat sääntöjä, joita meidän kaikkien on seurattava kaikkien yhteisen hyvän vuoksi.

Perheenä olemisen oppiminen

Monet meistä sanovat monta kertaa päivässä ”anteeksi” kaikista pienistä asioista. Me sanomme näin kun törmäämme johonkuhun, kun unohdamme antaa istumapaikan bussissa, kun unohdamme palauttaa kirjan luokkatoverillemme tai kollegallemme… Jos on tärkeää harjoittaa anteeksi pyytämisen kauneutta kun on kyse pienistä asioista ja jopa tuntemattomista ihmisistä, on ehdottoman perusteellista että harjoitamme tätä myöskin läheistemme kanssa, niiden kanssa joita me eniten rakastamme.

Ja sen lisäksi ettemme näe heitä joka päivä, tai koska he ovat keitä he ovat (kumppanit, lapset, vanhemmat, sisarukset, jne.) voimme olettaa, että he antavat anteeksi. Näin on siitä syystä, että rakkaus ja huolenpito ovat asioita joiden eteen meidän on tehtävä töitä. Se mikä tekee perheen, on anteeksi pyytäminen. Se luo tilan, jossa voimme kasvattaa onnellisia lapsia, jotka arvostavat oikeita asioita. Ja seuraavaksi me tarkastelemme anteeksipyynnön tärkeimpiä etuja. 

Lapsilta anteeksi pyytäminen: askel eteenpäin suurilla hyödyillä

• Sanomalla ”anteeksi” lapsillemme voimme keskittyä enemmän meidän jokapäiväiseen elämäämme. Jos voimme päästä päivittäisten pyörremyrskyjemme läpi olemalla tietoisia omasta erehtyväisyydestämme, se auttaa meitä olemaan enemmän läsnä, enemmän sopeutuneita omien lastemme tarpeisiin.
• On myös hyvä ymmärtää eräs asia: Lapselta anteeksi pyytäminen ei ole heikkouden osoitus. Päinvastoin, se on osoitus kypsyydestä ja vastuullisuudesta.
• Lisäksi lapsemme kanssa tekemämme virheen tunnistaminen ehkäisee tilannetta muuttumasta hankalammaksi. Muussa tapauksessa hän saattaa vähitellen lakata luottamasta meihin.
• Missä tahansa suhteessa, jossa aikuiset voivat sanoa ”anteeksi” ja pyytää lapsiltaan anteeksi, molemmat osapuolet voivat oppia jotain suurenmoista. Me emme ole erehtymättömiä vain siksi että me olemme vanhempia, ja virheiden tekeminen on osa meidän DNA:tamme. Se on myös suurenmoinen tapa kehittyä ihmisenä.

Yksi asia joka kaikkien perheiden on ymmärrettävä – jos he haluavat olla onnellisia ja elää harmoniassa – on se, että heidän on tiedettävä että anteeksi pyytäminen on psykologinen taito, joka on hyväksi kaikille. Joten alkakaamme sanoa anteeksi pelkäämättä, katsomatta taaksemme. Ja jos teemme näin, voimme saada korvaamattoman tilaisuuden, tilaisuuden tuntea itsemme paremmin.