Syyllisyydestä vastuun ottamiseen

· 25.11.2016

Syyllisyys on todella myrkyllinen tunne. Sen päätoiminen tehtävä on piinata ihmisiä ja syövyttää heidät ahdistuksella ja itse-epäilyllä. Se ei palvele mitään tarkoitusta.

Syyllisyyden tunne voidaan määritellä näkemyksenä siitä, mitä joku on tehnyt, sanonut, ajatellut tai tuntenut joidenkin arvojärjestelmien vastaisesti.

Syyllisyys johtaa itsesyytöksiin ja omanarvontunteen puutteeseen. Vakavimmissa tapauksissa se ruokkii itsetuhoisia ajatuksia ja tekoja. Lopulta syyllisyys muuttaa ihmiset heidän omiksi pahimmiksi vihollisikseen, ja se nostattaa henkilön oman henkilökohtaisen helvetin jossa syyllinen ihminen päätyy tuhoamaan itsensä.

Kuten velkojen kanssa, mitään muuta kunniaa ei saavu syyllisyyden kanssa kuin maksaa siitä.”

-Jacinto Benavante-

surullinen tyttö syyllisyys

Erityyppiset syyllisyydet

Tyypillinen syyllisyys syntyy kun joidenkin sääntöjen mukaista asiaa rikotaan. Esimerkiksi, kun joku varastaa jotakin ja tietää että hän on rikkonut sosiaalisia ja uskonnollisia lakeja joihin hän uskoo.

On olemassa erilaisia syyllisyyksiä jotka syntyvät muista, erityyppisistä rikkomuksista sääntöjä tai arvoja kohtaan joita ei ole tarkkaan määritelty. Kuten esimerkiksi, joku saattaa sopeutua tiettyyn kaavaan menestyksestä, muttei kykene saavuttamaan sitä. Tässä tapauksessa hän on hyväksynyt standardin, ”lain”, tietynlaisen komennon jota ei ole nimenomaisesti määritetty missään, mutta useimmat ihmiset tuntuvat seuraavan sitä siitä huolimatta.

Toisaalta ihmiset saattavat tuntea syyllisyyttä ilman, että he olisivat tehneet mitään mikä voitaisiin ajatella moitittavaksi. On tarpeeksi, että ihminen on ajatellut jotakin jonka hän ajattelee tuomittavaksi, ja syyllisyys herää hänessä.

Yksi esimerkki tästä on, kun joku on vihainen äidilleen ja hänellä on aggressiivisia ajatuksia tästä, siihen pisteeseen asti ettei hän enää halua nähdä äitiään. Jälkeenpäin, kun hän ovat rauhoittunut, hän syyttää ja piinaa itseään siitä, että antoi tällaisten ajatusten tulla mieleensä.

Kaikkein monitahoisin kaikista syyllisyyden tyypeistä on alitajuinen syyllisyys. Ihmiset kokevat tunteita ja/tai ajatuksia ilman, että ovat niistä täysin tietoisia. Esimerkiksi epätavallinen seksuaalinen halu, tai salainen halu saada jotakin mitä muilla on.

Näissä tapauksissa syyllisyys on näkymätöntä, mutta se toimii silti pimeänä voimana. Ahdistuneisuuden, hermostuneisuuden ja surullisuuden tunteita saattaa kehittyä, mutta ne ovat epämääräisiä ja tuntuvat tulevan ilman syytä.

Tämän tyyppinen alitajuinen syyllisyys ilmaistaan rangaistuksen etsimisenä: henkilö tekee jotakin väärin jotta häntä voidaan rangaista siitä. Hän tulee myöhässä joka paikkaan jotta toiset voivat moittia häntä. Hän unohtaa tärkeän työn, ja muut tulevat vihaisiksi hänelle.

Vastuullisuus, monitahoinen konsepti

Jokaisen tulisi analysoida syyllisyyden tunteitaan niin objektiivisesti kuin he pystyvät. Ensimmäinen asia kyseenalaistettavaksi on, onko määritellyn systeemin sääntöjen rikkominen väärin.

Historiassa on monia tapauksia jolloin jokin ”normaali” ja ”laillinen” toimii täysin korkeimpia ihmisarvoja vastaan. Jyrkin esimerkki tästä on natsismi, joka ylisti ”rodun puhtautta” korkeimpana arvonaan, vaikka sitä ei todellisuudessa ollut olemassakaan.

Tällaisia arvojärjestelmiä ja sääntöjä ei voida vain passiivisesti seurata. Vaikka joku auktoriteetti ne julkaisisikin, ei ole tervettä seurata niitä sokeasti jos et ymmärrä niiden tarkoitusta, tai jos et voi selvästi nähdä miksi ne ovat olemassa.

nainen pitelee oksaa

Toinen määrittävä tekijä syyllisyytesi arvioimisessa on aikomuksesi. Joskus ihmiset tekevät mahtavia asioita kamalista syistä. Ja joskus ihmiset rikkovat normeja syistä jotka ovat tärkeämpiä tai pätevämpiä.

Poliittinen ehdokas voi antaa talon köyhälle perheelle, ja se vaikuttaa kunnialliselta teolta jolle tulisi taputtaa. Mutta me kaikki tiedämme että se oli vain julkisuustemppu, jolla oli hyvin vähän tekemistä hänen aitojen tunteidensa kanssa köyhyyteen liittyen.

Alitajuinen syyllisyys vaatii enemmän töitä. Tietoisesti henkilö ei tunne syyllisyyttä mistään. Mutta hän yleensä päätyy maksamaan teoista, jotka eivät olleet hänen syytään. Tai hän tuntee olonsa jatkuvasti ahdistuneeksi, hermostuneeksi, tai tuntee syyllisyyttä epäsuorasti pelkästään olemassaolostaan.

Kaikissa näissä tapauksissa näet kuinka syyllisyys, itsessään, on hyödytön tunne. Kun tunnemme syyllisyyttä, emme tee mitään muuta kuin rankaise itseämme ja teemme oman olomme hankalaksi.

Mikä vapauttaa meidät syyllisyydestä, on ottaa vastuu siitä vahingosta jonka olemme tehneet, silloin kun olemme oikeasti aiheuttaneet vahinkoa. Tämä tarkoittaa vahingon korjaamista parhaamme mukaan.

Itsesi kiduttaminen syyllisyydellä ei tee sinusta parempaa ihmistä. Päinvastoin, se estää sinua tulemasta paremmaksi. Ottamalla vastuun vahingosta jonka olet aiheuttanut on ainoa tapa päästä yli tästä turhasta kärsimyksestä.