Teot määrittävät meitä, eivät sanat

12.4.2016 en Tunteet 7 Jaetut

Olet saattanut joskus yllättyä tai järkyttyä muiden tekoja tai käyttäytymistä. Jos tunnemme olomme petetyiksi tai pettyneiksi, se voi olla kova isku.

Kun joku pettää luottamuksesi tai satuttaa, voi joskus olla vaikea määritellä tarkka syy tai syyt sille, miksi jonkun muun käytös tai sanat ovat loukanneet niin syvästi. Saatamme syyttää itseämme, ettemme nähneet että heidän kauniiden sanojensa taakse piiloutuivat heidän todelliset tarkoitusperänsä.

Totuus on, että suuri osa ihmisistä on täydellisen tietämätön siitä, mitä seurauksia heidän teoillaan ja sanoillaan on. Joskus lupaamme tyhjiä, ilman että meillä on aikomustakaan toteuttaa sanomiamme asioita. Emme välttämättä edes itse näe tekojemme järjettömyyttä tai pysähdy miettimään sanojemme totuudenmukaisuutta.

Tyttö miettii tekojaan

Meitä ei määritellä sen mukaan mitä sanomme, vaan sen mukaan mitä teemme

Meidän on varottava sanojamme. Vanha espanjalainen sanonta kuuluu ”kala kuolee suunsa kautta,” mikä tarkoittaa sitä, että sanoilla voi olla vakava, pysyvä vaikutus. Emmehän halua päätyä kuolleiksi kuten kaskun kala. On ymmärrettävä, että meillä on vapaus suoltaa suustamme mitä vain, mutta on pidettävä mielessä mitä todella tunnemme ja jos lupaamme jotakin, aiommeko todella tehdä sen. Rehellisyys on tärkeää.

On itse asiassa hyvä asia, ettei meitä määritellä sanojemme perusteella, sillä sanoja on helppo muodostaa, mutta ne voivat olla täysin tyhjiä ja merkityksettömiä. Sanoilla voi kuitenkin olla suuri vaikutus muihin. Tekomme puhuvat joka tapauksessa puolestamme enemmän kuin sanat.

Maailma olisi varmaan tylsä paikka, jos olisimme kaikki täydellisiä ja tekisimme aina kaiken täydellisesti. Mutta meidän on löydettävä kultainen keskitie. Meidän on pystyttävä toimimaan tavalla, jolloin harkittu ja spontaani toiminta ovat tasapainossa. Meidän tulisi aina pyrkiä olemaan niin rehellisiä ja johdonmukaisia kuin mahdollista ja varoa aiheuttamasta harmia muille.Teot jäävät piiloon kun silmät peittää

Älä pelkää tuntematonta

“Kaikki mitä olet oppinut kaiken sen tuskan jälkeen, kaiken sen pettämisen jälkeen?
Vastaan: Olen oppinut hymyilemään joka tilanteessa.

Joskus haluamme muodostaa itsestämme ja muista kuvan, joka saattaa kiusata ja ahdistaa meitä. Ihmiset ja heidän tekonsa eivät ole mustavalkoisia, vaan sekoitus monia eri värejä. Ihmiset ovat oikukkaita ja voivat käyttäytyä eri tavoin eri tilanteissa.

Joskus käyttäydymme turhan ankarasti toisia arvioidessamme. Tämä voi johtaa siihen, että petymme helposti ja nopeasti, kun ihmiset eivät vastaa harhakuvitelmiamme. Muiden analysointi ja arvostelu on helppoa, mutta arvostelun kääntäminen itseä kohtaan voi olla vaikeampaa. Pidämme omia virheitämme muiden virheitä merkityksemättömämpinä.

Vastaus tähän ongelmaan löytyy, kun erotamme itsemme kaikesta odotuksesta, jonka kautta rankaisemme itseämme kun toivomme ja odotamme ihmisten tekevän asioita, joita he eivät koskaan tee. On todennäköistä ettemme edes tiedä tarkalleen ottaen, mitä muilta odotamme ja vain oletamme, että kaikki ajattelevat samalla tavalla kuin me.

Nainen puhaltaa kellon viisarit ja numerot pois

Ihminen on impulsiivinen olento…

Ei ole helppoa olla johdonmukainen kun joka hetki altistumme tunteiden riepoteltavaksi. Tunteet voivat vaikuttaa meihin vahvasti ja muuttaa käytöstämme nopeastikin. Vihaisena, surullisena ja iloisena kohtaamme täysin saman tilanteen aivan eri tavalla.

Meidän on päätettävä lopettaa itsemme harhaanjohtaminen ja työskennellä sen eteen, että tunteet eivät noin vain ota ylivaltaa ja vaikuta meihin huonoimmilla hetkillämme. Suuttuneena tai surullisena voi helposti tehdä huonoja päätöksiä ja purkaa pahaa oloaan muihin.

Älä määrittele itseäsi sanojesi perusteella, vaan tekojesi mukaan. Arvioi jokainen tilanne kokonaisuudessaan, keskity kokonaiskuvaan, älä takerru yksityiskohtiin. Ymmärrä muiden näkökulmia ja kunnioita niitä. Älä anna itsesi pettyä niin helposti, älä anna itsesi tai muiden pettää odotuksiasi asettamalla mahdottomia päämääriä.

Älä rankaise itseäsi tai tunne syyllisyyttä turhasta, mutta vältä valehtelua ja liioittelua. Älä petä toisten luottamusta tai käytä heitä hyväksesi. On kaksi eri asiaa tehdä virheitä – olemmehan kaikki vain ihmisiä – ja pettää toista tahallaan. Tällaista piirrettä ei tule hyväksyä itsessään tai muissa.

Paras tapa suojata ja parantaa itsemme näistä huonoista kokemuksista on erottaa itsemme olettamuksista ja ihanteista ja odotuksista, jotka olemme itse luoneet. Kukaan ei ole täydellinen.

UUTISIA VERKOSSA