ADHD:n selitys Barkleyn mallin avulla
ADHD (attention deficit hyperactivity disorder) on lapsuudessa alkanut sairaus. Sen alkuperää ja kehitystä on yritetty selittää useita kertoja. Yksi niistä on kuitenkin saanut paljon huomiota: Barkleyn malli.
Tälle sairaudelle on ominaista jatkuva häiriytynyt käyttäytyminen, liiallinen aktiivisuus sekä vaikeus hallita mielijohteita tai impulsiivisuutta. Se on yksi eniten tutkituista sairauksista lapsipsykopatologiassa. Sen seurauksena aiheesta on julkaistu tuhansia artikkeleita.
Alunperin näillä artikkeleilla oli lääketieteellinen lähestymistapa. Myöhemmin ilmestyi käyttäytymiseen liittyviä, neurokognitiivisia, geneettisiä ja sosiaalisia lähestymistapoja. Tämä on rikastuttanut meidän ymmärrystämme tästä sairaudesta. Hallitseva lähestymistapa viime vuosisadan ensimmäisen puoliskon aikana oli täysin lääketieteellinen. Asiantuntijat uskoivat, että neurologinen sairaus johti ADHD:hen. Toisin sanoen jonkinlainen aivovamma aiheutti muutoksia aivoissa.
Sairauden pääoireita olivat lyhyt huomiokyky, huono keskittyminen, impulsiivisuus sekä kyvyttömyys viivyttää mielihaluja. Kaikkia näitä esiintyi kouluun liittyvissä ongelmissa.
Lääketieteellisestä mallista käyttäytymismalliin
Todisteiden puute lääketieteellisen oireyhtymän suhteen johti siihen, että ADHD:hen etsittiin toiminnallisempaa määritelmää. Asiantuntijat alkoivat siis määritellä ADHD:n käyttäytymiseen liittyvänä sairautena. Tämän lähestymistavan mukaan liiallinen aktiivisuustaso oli näkökohta, joka erottui joukosta eniten.
Vuonna 1972 jotkut tutkijat kuitenkin väittelivät siitä, että yliaktiivisten lasten peruspuutteena ei ollut heidän liiallinen aktiivisuustasonsa. Heidän peruspuutteensa oli ennemminkin heidän impulsiivisuutensa sekä kyvyttömyytensä kiinnittää huomiota asioihin. Useimpien ADHD:sta kärsivien lasten kokemat ongelmat johtuivat riittämättömästä itsehillinnästä.
Nykyinen näkökanta ADHD:sta
Nykyinen näkökanta ADHD:sta ilmenee DSM-5-luokitusjärjestelmästä. Voimme tarkistaa sen myös WHO:n kansainvälisestä tautiluokituksesta.
Tämän sairauden perusominaisuutena on jatkuva huomiokyvyn puute ja/tai yliaktiivisuus-impulsiivisuus.
Siitä syntyvät oireet tekevät mukautumisesta vaikeaa, mikä ilmenee tietyillä käyttäytymisluonteenpiirteillä. Ne vaikuttavat negatiivisesti kognitiiviseen, henkilökohtaiseen ja sosiaaliseen kehitykseen. Lisäksi ne estävät koulussa oppimista ja ihmisen päivittäistä toimintakykyä.
Barkleyn malli
ADHD:n alkuperästä tehdyt tutkimukset ovat olleet pääasiassa teoreettista, alustavaa ja kuvailevaa. Edistyksestä huolimatta on yhä tärkeitä epäjohdonmukaisuuksia, joita mekanismin taustalla piilee.
Barkleyn malli (estomalli) väittää, että yliaktiivisen lapsen perusongelma on käyttäytymisen eston puute. Tämä puute vaikuttaa negatiivisesti neljään neuropsykologiseen toimintoon, jotka ovat riippuvaisia käytöksen estosta niiden säätelemiseksi.
Barkleyn mallin neljä toimintoa
Neljä toimintoa ovat työmuisti, kiintymyksen itsesäätelyn puute, motivaatio ja kiihottuminen, puheen sisäistäminen sekä jälleenrakentaminen (käytökseen liittyvät analyysit ja synteesit). Nämä poikkeukselliset toiminnot puolestaan vaikuttavat motoriseen järjestelmään, joka hallitsee tavoitteellista käyttäytymistä.
Nämä toiminnot vaikuttavat myös muihin neuropsykologisiin järjestelmiin, kuten aistilliseen, havainnolliseen, kielelliseen, muistiin vaikuttavaan sekä henkiseen järjestelmään. Työmuisti (toiminnallinen muisti) auttaa säilyttämään tietoa, sillä aikaa kun työskentelet tehtävän parissa, vaikka ärsyke olisikin kadonnut.
Kiintymyksen itsesäätelyn puute, motivaatio ja kiihottuminen eivät salli ADHD:sta kärsivän lapsen hallita tunnereaktioitaan tietyissä tilanteissa. Barkleyn mallin mukaan sen takia lapset osoittavat tunteitaan julkisesti.
Puheen sisäistämisen puutetta on myös taipumus esiintyä ADHD:sta kärsivillä lapsilla. Tämä sisäisen puheen kypsyyden puute voi johtaa vaikeuteen omaksua käytöstapoja, joita säännöt hallitsevat ja se viivästyttää moraalin kehittymistä.
Epäkypsempi ja vähemmän luova leikillinen käyttäytyminen
Jälleenrakentamisen, käytösanalyysin ja synteesin puute estävät yliaktiivista lasta analysoimasta tilanteita ja käytösmalleja. Niin ikään se estää heidän ongelmanratkaisukykyään. Heidän leikillinen käyttäytymisensä on epäkypsempää, vähemmän symbolista ja vähemmän luovaa. Asiantuntijat ovat havainneet, että heillä on huonompi suorituskyky tehtävissä, joissa vaaditaan verbaalista sujuvuutta ja että heidän ongelmiin antamansa vastaukset ovat riittämättömämpiä.
Barkleyn mallin mukaan tämä voi myös luultavasti olla ilmeistä sellaisten sanattomien tehtävien suorittamisessa, jotka vaativat uusia ja monimutkaisia motorisia jaksoja. Nämä neljä poikkeuksellista toimintoa voivat vaikuttaa motoriseen järjestelmään.
ADHD:ta on yritetty selittää myös muilla malleilla. Terminologin muutoksesta ja ADHD:n tiettyjen ilmentymien eri painotuksista huolimatta sen pääoireet eivät ole muuttuneet melkein lainkaan ajan kuluessa.
Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.
- Barkley, R. A. (1997). Behavioral inhibition, sustained attention, and executive functions: constructing a unifying theory of ADHD. Psychological Bulletin, 121(1), 65–94.
- Gawrilow, C. (2011). Self-Regulation in Children with ADHD: How If—Then Plans Improve Executive Functions and Delay of Gratification in Children with ADHD. The ADHD Report. https://doi.org/10.1521/adhd.2011.19.6.4