5 helppoa terapeuttista kirjoitusharjoitusta

5 helppoa terapeuttista kirjoitusharjoitusta
Gema Sánchez Cuevas

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Gema Sánchez Cuevas.

Viimeisin päivitys: 13 syyskuuta, 2018

Olemme kaikki käyneet läpi aikoja jossakin vaiheessa elämäämme, jolloin tunnemme ahdistusta ja tuskaa. Ketään ihmistä ei ole vapautettu ongelmista ja elämässä on aikoja, jolloin meidän täytyy kestää raskaita taakkoja. Hyvä uutinen on se, että terapeuttisten kirjoitusharjoitusten tekeminen on mahtava tapa käsitellä haitallisia tunteita.

Kynä ja paperi ovat todistaneet jo vuosisatojen ajan olevansa enemmän kuin pelkkiä esineitä. Ne tekevät paljon enemmän kuin vain kirjoittavat; ne ovat tunteidemme kulkuneuvoja. Eikö lukeminen olekin paras (ja terveellisin) pakokeino? Se kuljettaa meidät uusiin maailmoihin ja auttaa meitä löytämään itsemme. Kirjoittaminenhan tekee samalla tavalla, eikö?

Vuonna 1960 amerikkalainen psykologi Ira Progoff keksi intensiivisen päiväkirjamenetelmän. Se koostuu periaatteessa päiväkirjan pitämisestä. Siitä lähtien lukuisat tutkimukset ovat tukeneet tämän suosiotaan kasvattavan harjoituksen vaikutusta. Terapeuttiset kirjoitusharjoitukset tukevat erittäin tärkeää toimintaa. Lisäksi ne ovat helppoja, niitä voidaan suorittaa kaikkialla ja kuka vain voi tehdä niitä. Tutkitaan niitä tarkemmin.

5 terapeuttista kirjoitusharjoitusta

Aluksi tarvitset vain kynän ja paperia. Mene ympäristöön, jossa tunnet olosi rentoutuneeksi ja mukavaksi ja jossa olet kaukana melusta, jos vain mahdollista. Jos haluat, voit soittaa taustalla jotakin kevyttä musiikkia. Tuoksukynttilät auttavat myös. Ideana on rentoutua ja olla yksin.

kokeile terapeuttista kirjoitusharjoitusta

1. Positiivisten asioiden päiväkirja

Monet ihmiset ovat pitäneet päiväkirjaa lapsuudesta lähtien. He kirjoittavat anekdootteja ja mielenkiintoisia tarinoita heille tapahtuneista asioista, ei välttämättä onnellisia asioita. Tässä harjoituksessa päiväkirjasi tulisi kuitenkin painottua vain päiväsi aikana tapahtuneisiin positiivisiin asioihin.

Ja ei, se ei ole mahdotonta. Ota se haasteena: kun heräät joka aamu, katso kaikkia ympärilläsi olevia hyviä asioita. Huomioi ne koko päivän aikana. Sitten illalla ennen nukkumaanmenoa käy läpi kaikki positiiviset havaintosi. Tulet yllättymään kun huomaat, että elämä ei olekaan niin harmaata kuin mitä luulit.

2. Järjestä ajatuksesi

Ota kynä käteen ja kirjoita ylös kaikki mikä mieleesi juolahtaa 30 minuutin aikana. Sillä ei ole väliä, jos asiat ovat irtonaisia, eivätkä käy järkeen. Voit myös piirtää tai tehdä listoja: mitä vain haluat.

Vaikka se saattaakin vaikuttaa hullulta, laittaa se ajatuksesi järjestykseen ja näyttää sinulle mitkä sinun kaikista syvimmät tunteesi ovat. Se on hyvä tapa oppia tuntemaan itseään hieman paremmin ja sukeltaa omaan psyykeeseen.

“Runon kirjoittaminen on perusteellisen haavan, repeämän parantamista… koska meihin kaikkiin sattuu.”

-Alejandra Pizarnik-

3. Purkaudu

Jos jokin saa olosi tuntumaan pahalta, kirjoita se ylös. Kirjoita kirje siitä, mikä saa sinut tuntemaan itsesi onnettomaksi ja kevennä taakkaasi. Ilmaise kaikki tunteesi: kipusi, pelkosi, vihasi. Tulet tuntemaan suurta helpotusta jälkeenpäin.

Sitten voit valita joko polttaa kirjeen tai antaa sen sille henkilölle, jolle se on osoitettu. Vain sinä itse tiedät, onko jälkimmäinen hyvä idea vai ei. Se saattaa tuntua hyvältä, mutta sillä saattaa olla huonoja seuraamuksia. Ajattele objektiivisesti seuraamuksia ennen kuin toimit.

nainen kirjoittaa päiväkirjaa

4. Suunnittele unelmasi

Kirjoita paperille mitkä sinun tavoitteesi ovat. Sinulla on luultavasti monia ja joitakin niistä voi olla mahdotonta visualisoida päässäsi. Pohdi niitä ja kysy itseltäsi onko niiden saavuttaminen todella mahdotonta? Pelkäätkö epäonnistumista? Onko olemassa realistisempaa vaihtoehtoa?

Mitä ikinä päätätkään, vain sinä voit tietää kuinka pitkälle olet valmis menemään. Kukaan ei tule tuomitsemaan sinua, jos epäonnistut. Ja jos epäonnistut, et saa myöskäään tuomita itse itseäsi. Suunnittele haluamasi elämä, visualisoi se ja motivoi itseäsi. Motivoi itseäsi jatkamaan taistelua haluamiesi asioiden puolesta, sillä on paljon parempi yrittää ja epäonnistua, kuin vain miettiä.

5. Kirjoita kirje pahojen päivien varalle

Tulee päiviä, jolloin kaikki vaikuttaa kauhealta. Tyhmät pienet asiat saavat sinut vihaiseksi. Riitelet kaikkien kanssa ja sinusta tuntuu kuin olisit noussut sängystä väärällä jalalla. Pidä kirjettä pöydälläsi tai jossakin turvallisessa paikassa näiden pahojen päivien varalle.

Valitse siis päivä, jolloin tunnet olosi onnelliseksi ja kirjoita itsellesi kirje. Kerro toiselle minällesi kuinka ylpeä olet hänestä ja kaikista asioista, jotka hänellä on hyvin. Saatat todella tarvita tuota positiivista energiasysäystä pahana päivänä, joten pidä se tallessa.

Terapeuttiset kirjoitusharjoitukset voivat olla äärimmäisen hyödyllisiä, etenkin kun sinulla on paha päivä tai tarvitset hieman lisää itseluottamusta. Ne opettavat sinua järjestämään ajatuksesi ja prosessoimaan tunteesi. Lyhyesti sanottuna ne ovat henkinen tuki, jota on joskus vaikea saada muilta.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.