4 tapaa, joilla vanhemmat heikentävät tunnesidettä lapsiinsa

Ei ole helppoa olla isä, äiti, isoisä, isoäiti tai mikään muukaan vanhempi. Jokaisella lapsella on tähän maailmaan tullessaan omat tarpeensa, jotka meidän täytyy osata täyttää, omat vahvuutensa, joita meidän tulee tukea sekä omat tunteensa, joita meidän tulee rohkaista, ohjata sekä avartaa.

Vanhemmuus ei ole ainoastaan lukemaan opettamista tai sitä, että autamme koulutehtävien kirjoittamisessa. Isänä tai äitinä olemiseen kuuluu muutakin kuin kännykän antaminen syntymäpäivälahjaksi tai turvavyön kiinnittäminen aina lapsen noustessa autoon. Se on paljon, paljon, muuta.

Joskus tämä kuitenkin jää kaikesta huolimatta pelkän teorian asteelle. Tämä johtuu siitä, että sen lisäksi että olemme isiä ja äitejä, olemme myös puolisoita, työntekijöitä, yrittäjiä tai työnhakijoita; sieluja, joilla on tarve tyydyttää omat arkipäiväiset tarpeensa, ja tässä kiireessä alamme helposti tehdä virheitä lastemme kasvatuksessa.

Jos olet isä, muistat ehkä vielä sen ajan kun itse olit poika, ja pystyt edelleen epäilemättä yhä edelleen muistamaan mitä tuolloin kaipasit tai arvostit. Jos lapsuutesi ei ollut erityisen onnellinen, kykenet myös ymmärtämään, mikä oli se asia joka rikkoi tunnesiteen itsesi ja vanhempiesi välillä ja löytämään ne virheet, joita sinun ei tulisi missään olosuhteissa toistaa oman lapsesi kanssa.

Näitä neljää virhettä jokaisen vanhemman tulisi välttää:

1. Kuuntelematta jättäminen

Lapset puhuvat paljon, ja erityisesti he kyselevät alituisesti. He hyökkäävät kimppuusi tuhansilla kysymyksillä sekä epäilyksillä ja sadoilla kommenteilla – ja usein kaikkein sopimattomimpina hetkinä. He haluavat tietää, kokea, jakaa sekä ymmärtää kaiken, mitä heille tapahtuu.

Mikäli käsket heidän olla hiljaa etkä kiinnitä huomioon siihen, mitä he sanovat, saavutat ainoastaan sen että pian lapsi lakkaa lähestymästä sinua, ja alkaa sen sijaan sulkeutua omaan henkilökohtaiseen tilaansa, jonne sinulla ei pian ole enää asiaa.

2. Rangaistukset ja epäluottamus

Monet vanhemmat samaistavat sanan “kasvatus” rangaistuksiin sekä kuriin; tiukkaan ja järkähtämättömään itsevaltiuteen, jossa säännöistä ei tingitä ja jokaisesta virheestä rangaistaan. Tämä ainoastaan vahingoittaa lapsesi itsetuntoa, kasvattaa tämän sisäistä epävarmuutta sekä murentaa sidettä välillänne.

Rangaistessamme emme opeta. Jos ainoastaan keskityt saarnaamaan lapsillesi siitä, mitä kaikkea he tekevät väärin tai huonosti, he eivät koskaan opi tekemään mitään hyvin. Se sijaan että antaisit heille apua ja keinoja itsensä kehittämiseen, nöyryytät heitä. Tämä synnyttää pelkkää vihaa, katkeruutta ja epävarmuutta. Vältä siis tällaista toimintaa.

3. Vertaileminen ja leimaaminen

Harva toiminta on yhtä tuhoisaa kuin sisarusten rinnastaminen toisiinsa tai vertailu muihin lapsiin, korostaen heidän puutteitaan tai virheitään ja asettaen heidät naurunalaiseksi. Vanhemmat sortuvat valitettavan usein puhumaan lapsistaan muille ikään kuin he eivät kuulisi mitään, vaikka ovat aivan vieressä.

“Lapseni ei ole yhtä älykäs kuin sinun lapsesi, hän on hieman hidas. En tiedä, mitä tekisimme hänen kanssaan.” Tällaiset sanat satuttavat ja aiheuttavat lapselle pahaa oloa, mikä synnyttää vanhempia kohtaan kohdistuvan vihan lisäksi myös alemmuuden tunnetta.

4. Huutaminen ja käskyttäminen

Emme tässä kohtaa edes puhu erikseen fyysisestä väkivallasta; on itsestään selvää, että ei ole tehokkaampaa tapaa rikkoa lapsen ja vanhemman välistä tunnesidettä kuin tähän anteeksiantamattomaan tekoon sortuminen.

Meidän tulee kuitenkin olla tietoisia toisentyyppisestä kaltoinkohtelun muodosta, joka on lähes yhtä vahingollista. Kyse on henkisestä väkivallasta, joka voi totaalisesti murentaa lapsen persoonallisuuden, minäkuvan sekä itseluottamuksen.

On olemassa vanhempia, jotka eivät osaa puhutella lapsiaan muuten kuin huutamalla. Äänen korottaminen ilman kunnollista syytä aiheuttaa lapselle jatkuvan stressitilan sekä levottomuuden tunteen. Lapsi ei tiedä mitä häneltä odotetaan, eikä pysty hahmottamaan, milloin hän on tehnyt jotain hyvää tai pahaa. Jatkuva huutaminen hermostuttaa lapsen ja aiheuttaa pelkkää hallaa lapsen kehitykselle käskyjen ja nuhteiden korvatessa oikean dialogin.

On siis tarpeen olla hyvin varovainen näiden toimintatapojen kanssa. Kuuntelematta jättäminen, puhumattomuus, ymmärryksen ja avoimuuden puute, rangaistuksiin turvautuminen dialogin sijaan: näillä keinoin ajamme lapsemme pikkuhiljaa yhä kauemmas luotamme. He alkavat nähdä meidät vihollisina, joita vastaan tulee puolustautua, ja tämän seurauksena kadotamme välillämme olevan tunnesiteen.

Kuvat: Gabriela Silva, Nicolás Gouny, Whimsical