Yleiset kognitiiviset vääristymät suhteessa

Yleiset kognitiiviset vääristymät suhteessa
Julia Marquez Arrico

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Julia Marquez Arrico.

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Kognitiiviset vääristymät ovat joustamattomia tai epäloogisia ajatuskuvioita, joita mieli käyttää käsitellessään tietoa. Ne valitsevat tiedon ja tavan, jolla se käsitellään. Sitten ne synnyttävät prosessin tulokset ajatusten ja tunteiden muodossa.

Kognitiivisia vääristymiä on olemassa erityyppisiä, ja kaikki meistä kokevat niitä jossain vaiheessa elämäänsä. Jos niitä on sinulla aina silloin tällöin, se ei ole ongelma. Jos niitä kuitenkin esiintyy toistuvasti, ne voivat aiheuttaa psyykkistä haittaa ja ihmissuhdeongelmia. Kognitiiviset vääristymät ovat myös este henkilökohtaiselle kasvulle.

Kognitiiviset vääristymät vaikuttavat usein parisuhteissa. Jos ne alkavat hallita ajatuksia yhdessä asumisesta, rakkaudesta tai riidoista, suhde voi kärsiä kriisin. Tästä syystä on tärkeää tunnistaa kognitiiviset vääristymät suhteessa. Niiden vääristymien tunnistaminen, jotka ohjaavat ajatuskuvioita suhdetta koskien, on avain onnellisempaan oloon.

Virheellinen yleistäminen – kerta riittää

Virheellinen yleistäminen on sitä, kun yksi tai kaksi erillistä tapahtumaa riittävät siihen, että ihminen tekee jostakin toteamuksen tai yleisen säännön. Tässä on esimerkki virheellisestä yleistämisestä: Jos kumppanini unohtaa ostaa jotain mitä pyysin häntä ostamaan, seuraavalla kerralla en pyydä häneltä mitään, sillä “hän aina unohtaa mitä pyydän”.

kognitiivisia vääristymiä: naamarin alla ei ole päätä

Ongelma virheellisessä yleistämisessä on se, että ihmisestä tulee jatkuvia uhkavaatimuksia jakeleva tuomari. Tämä myös lokeroi toisen ihmisen. Jos yksi virhe tarkoittaa sitä että henkilö tulee aina mokaamaan, miksi yrittää käyttäytyä toisella tavalla?

Virheellisen yleistämisen lopettamiseksi on olemassa yksi hyödyllinen strategia. Yritä etsiä faktoja, jotka ovat ristiriidassa kehittämäsi yleisen säännön kanssa. Jos esimerkiksi uskot että kumppanisi unohtaa aina kaiken mitä pyydät, yritä etsiä esimerkkejä tilanteista joissa hän muisti kaiken pyytämäsi. Kyseessä on oman kyseenalaistamiskyvyn treenaaminen. Sen avulla käsittelet tietoa objektiivisemmin, ja näin pystyt tulemaan realistisiin ja reiluihin johtopäätöksiin.

Ääriajattelu – asioiden suurentelu

Tämä vääristymä liittyy kokemuksien tarkasteluun sellaisen suodattimen läpi, joka liioittelee tiettyjä piirteitä. Kun aluksi rakastut johonkuhun, sinusta tulee usein ääriajattelija. Liioittelet ensimmäisen kohtaamisen seurauksia. Joskus jokin pieni yksityiskohta tuntuu fantastiselta tai pieni virhe katastrofilta.

Ääriajattelua näkee paljon pareilla, jotka eivät ole tottuneet riitelyyn. Sitä ilmenee esimerkiksi silloin, kun pari riitelee ensimmäistä kertaa. Osapuolet eivät ole samaa mieltä jostakin, ja riidasta tulee iso asia. Heistä tuntuu kuin he eivät koskaan pääsisi siitä yli. Pieni asia voi tuntua esteeltä suhteen kasvulle.

Joitakin esimerkkejä tällaisesta vääristymästä olisi esimerkiksi “en siedä hänen kanssaan riitelyä” tai “se on oikeastaan mitätön valhe, mutta on kauheaa että hän valehteli minulle.” Yksi keino käsitellä ääriajattelua on rikastuttamalla tunnesanastoa. Meidän tulisi löytää tasapainoinen tapa ilmaista itseämme.

Personalisaatio – kun maailma tuntuu pyörivän itsemme ympärillä

Tässä vääristymässä joku tuntee olevansa vastuussa toisen ihmisen mielialasta tai käyttäytymisestä. Joitakin esimerkkejä tästä ovat: “Hän on huonolla tuulella, koska en lähettänyt hänelle tekstiviestiä aiemmin” tai “olen ollut ulkona koko päivän ystävieni kanssa, ja nyt kun olen kotona, hän ei huomaa minua.”

pariskunta ottaa toisiltaan naamarin pois

Personalisaatio saa sinut tuntemaan, kuin olisit hyvin paljon vastuussa toisen hyvinvoinnista. Tunnet voivasi hallita kumppanisi tunteita.

Tässä on yksi käytännöllinen harjoitus tämän kognitiivisen vääristymän voittamiseksi. Piirrä ympyrä ja jaa vastuu siitä mitä tapahtui kaikkien mahdollisten syiden välille. On tärkeää lakata pitämästä vain itseään syyllisenä kaikkeen.

Negatiivinen leimaaminen – arvosana kaikelle

Negatiivinen leimaaminen on kumppanin määrittelyä yleisesti ottaen negatiivisella tavalla, negatiivisten piirteiden tunnistamista hänen elämänsä jokaisella alueella. Joitakin esimerkkejä tästä ovat: “Hän on itsekäs, koska hän katsoo jalkapalloa kun puhun hänelle”, “hän on ajattelematon, koska hän puhuu aina vain itsestään” tai “hän on tyhmä, koska hän ei ymmärrä mitä selitän hänelle”.

Tämä kognitiivinen vääristymä voi aiheuttaa valtavan ongelman parisuhteessa. Psykologi John Gottmanin mukaan se voi muuttua yhdeksi eroon johtavista syistä – halveksuntaan. Jos me arvioimme aina negatiivisesti kumppaniamme, kehitämme mielessämme negatiivisen kuvan hänestä. Tämä lisää psyykkistä ahdinkoa ja vihaa.

Tunteiden järkeistäminen – tunnen näin, koska jokin on pielessä

Tunteiden järkeistäminen on ulkoisen syyn etsimistä tunteille. Jos meistä ei tunnu hyvältä, asiat ovat pielessä ja jokin tai joku on vastuussa.

Parisuhteessa kumppani saattaa hukkua tunteidensa alle ja tehdä päätöksiä pelkästään niiden perusteella. Yksi esimerkki tästä on: “Olen surullinen ja tunnen oloni hylätyksi, koska hän ei ole lähettänyt minulle viestiä koko päivänä”.

nainen halaa pilveä

Päätösten tekeminen vain tunteiden pohjalta ei ole hyvä idea. Tunteet ovat alati muuttuvia ja hetkellisiä, joten ne eivät ole hyvä pohja päätöksenteossa. Rakkaussuhteet vaativat jatkuvuutta ja pitkäaikaista sitoutumista, ja näitä ei voi perustaa hetkellisiin mielijohteisiin tunteiden mukaan.

Meidän on osattava erottaa toisistaan tunteemme ja ulkoinen tilanne sekä osattava analysoida tilannetta objektiivisesti. Pyri olemaan puolueeton tarkkailija. Mieti, millaisia neuvoja antaisit ystävälle samassa tilanteessa. Tämä psyykkinen etäisyyden otto on hyvä harjoitus tunteiden järkeistämisen lopettamiseen.

Ajatusten lukeminen – vaarallinen yliluonnollinen kyky

Ajatusten lukeminen saa sinut reagoimaan hyökkäävästi siihen, mitä uskot kumppanisi ajattelevan. Tämä nimenomainen kognitiivinen vääristymä saa sinut toimimaan olettamuksiesi pohjalta, eikä niiden tietojen, joita sinulla oikeasti on.

Tässä on yksi esimerkki ajatusten lukemisesta: “Hän sanoi minulle, ettei häntä haittaa jäädä kotiin, mutta tiedän että hän on vihainen”. Toinen esimerkki: “Kumppanini onnitteli minua ylennyksestäni, mutta tiedän, että hänen mielestään en ansaitse sitä”.

Pidä mielessä, että usein et ole varma siitä, mitä edes itse ajattelet tai tunnet, joten on mahdotonta tietää mitä joku toinenkaan ajattelee. Vaikka tuntisit jonkun hyvin, on silti äärimmäisen vaikeaa tietää tarkasti mitä hän ajattelee.

Lause, joka voi auttaa tämän vääristymän käsittelyssä on “kysy ennen kuin arvaat”. Kyseenalaista itsesi. Mieti mitä tiedät kumppanistasi ja mitä vain arvaat.

Mielen toiminnan ymmärtäminen on ensimmäinen askel sen rajoitusten voittamiseksi. Tee töitä joka päivä näiden kognitiivisten vääristymien voittamiseksi, joita nousee esiin suhteessasi. Jos teet niin, olet omien ajatustesi herra. Olet vapaa ennakkoluuloista ja valmis nauttimaan suhteesta täysillä.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.