Voiko lapsuudessa oppimaamme kiintymyssuhteen mallia muuttaa?
Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Gema Sánchez Cuevas
Voimme määritellä kiintymyksen kahden ihmisen välisenä siteenä, joka saa heidät haluamaan pysymään yhdessä ja läheisinä pidemmän aikaa. Ihmiset luovat tämän suhteen ensimmäisten elinkuukausien aikana ensisijaisen hoitajan kanssa. Suhteen laatu (kiintymyssuhteen malli) ohjaa meitä tunnetasolla myöhemmissä ihmissuhteissa.
Brittiläinen psykiatri ja psykoanalyytikko John Bowlby omisti lähes koko elämänsä kiintymyksen tutkimiseen. Hän loi kiintymyssuhdeteorian ja uskoi, että kiintymyssuhde alkaa muodostua hyvin pian syntymän jälkeen. Ensimmäinen suhde vauvan ja hoitajan välillä muodostuu kuitenkin vasta, kun vauva saavuttaa suunnilleen kahdeksan kuukauden iän.
Yhdysvaltalainen psykologi Mary Ainsworth tuli myöhemmin mukaan Bowlbyn tutkimusryhmään kehittämään kiintymyssuhdeteoriaa. Hän tunnisti ja luokitteli kiintymyssuhteen seuraavaan kolmeen tyyppiin:
- Turvallinen kiintymyssuhde: Lapsi tuntee olonsa turvalliseksi. Lapsi tietää, että jos hän itkee, hänen vanhempansa vastaavat hänen tarpeisiinsa. Lapsi voi tutkia ympäristöään tietäen että hänellä on turvallinen syli, johon palata. Jos lapsi tuntee itsensä huolestuneeksi, hän hakeutuu ensisijaisen hoitajansa syliin.
- Epävarma-ambivalentti kiintymyssuhde / välttelevä kiintymyssuhde: Lapsi oppii, että hänen valtansa saada aikaan reaktioita häntä ympäröivissä ihmisissä on rajallinen. Sen seurauksena hän ei ole erityisen ekspressiivinen.
- Ristiriitainen kiintymyssuhde / vastustava kiintymyssuhde: Joskus joku tulee lohduttamaan lasta kun hän itkee, mutta toisinaan kukaan ei tule hänen luokseen. Lapsi ei ole varma, kuka on hänen ensisijainen hoitajansa. Joskus hän tietää, mutta toisinaan taas hän ei tiedä. Tämä saa hänet tuntemaan itsensä epävarmaksi, kun hänen on aika kohdata ulkomaailma. Lapsi tuntee, että hänellä on kyky saada aikaan joitakin vaikutuksia muissa, mutta hän ymmärtää myös sen, että hänen pyyntönsä vaikutusta ei voi aina ennakoida.
“Uskomme, että vauvan ja pienen lapsen henkisen terveyden kannalta on olennaista kokea lämmin ja jatkuva suhde ensisijaisen hoitajan kanssa, jonka kanssa hän voi saada tyydytystä ja iloa.”
–John Bowlby–
Kiintymys antaa meille ensimmäisen ajatuksen siitä mitä ympärillämme on ja sitten sisäistämme tämän ajatuksen. Jollemme opi myöhemmin muita kiintymyksen malleja, tämä tulee olemaan se tapa jolla me muodostamme suhteita rakastamiimme ihmisiin.
Voiko kiintymyssuhteen mallia muuttaa?
Kuten mainitsimme aikaisemmin, kun side on luotu, koetamme tuottaa tämän mallin uudelleen, jollemme opi jotakin muuta. Vaikka tämä malli onkin voimakas, se ei tarkoita että sinun on pakko toistaa sitä lopun ikääsi. Se ei myöskään tarkoita, ettet voisi oppia jotakin muuta.
Ensimmäiset kiintymyssuhteet ovat hyvin tärkeitä, koska ne mahdollistavat turvallisten siteiden muodostamisen ja edistävät vauvan fyysistä, sosiaalista ja tunnetason terveyttä. Toisinaan vauvat eivät kykene muodostamaan kiintymyssuhdetta. Tämä tarkoittaa sitä, että heidän täytyy muodostaa se tulevaisuudessa, joko ikätovereidensa kanssa tai ensimmäisten tärkeiksi kokemiensa ihmisten seurassa. Sitten kuva, joka heillä on suhteista ja siteistä, saa uuden merkityksen.
Tämän vuoksi on mahdollista muuttaa kiintymyssuhteen mallia. Voidaksesi tehdä tämän, sinun täytyy etsiä ja luoda uusia suhteita, jotka osoittavat sinulle että side, luottamus tai suhde toiseen ihmiseen on erilainen kuin se mitä odotit tai edellytit.
Kiintymyssuhteen merkitys elämässä
Meidän on tärkeää sisäistää sellainen kiintymyssuhde, joka vahvistaa ihmissuhteitamme ja saa meidät tuntemaan itsemme turvalliseksi. Se myös auttaa meitä tuntemaan itsemme turvalliseksi ihmissuhteissamme. Meillä tulee olemaan läheisiä ihmisiä, joille voimme avautua ja joihin voimme luottaa. Nämä ihmiset auttavat meitä suhteen syvemmällä tasolla paremman viestinnän ansiosta.
Ihmisen on paljon helpompi luoda terveitä kiintymyssuhteita alusta alkaen. Jos ensimmäinen kiintymyssuhteesi ei ole myönteinen, on vaikea muuttaa sitä myöhemmin. Jos haluat auttaa jotakuta muuta muuttamaan kiintymyssuhdettaan, sinun täytyy olla hyvin kärsivällinen. Jos haluat muuttaa omaa kiintymyssuhdettasi, sinun pitää käyttää aikaa ja resursseja saadaksesi ne työvälineet, joita tarvitset.
Heti kun kiintymyssuhteet on luotu, niistä tulee itsensä toteuttavia profetioita. Jos sinusta tuntuu että elät epävarmassa maailmassa, tulet aina tunnistamaan ne tekijät, jotka vahvistavat hypoteesisi. Tarvitset vähemmän todisteita vahvistaaksesi sitä käsitystä, joka sinulla on jo ennestään. Jos et myöskään luota muihin ihmisiin, muiden ihmisten on vaikeampi luottaa sinuun. Se voi myös tehdä helpommaksi katalille ihmisille tunnistaa sinut helpoksi uhriksi.
Vanhemmilla tai ensisijaisilla hoitajilla on vastuu luoda nämä ensimmäiset tunnesiteet lapseen. Heidän pitää koettaa noudattaa turvallisen kiintymyssuhteen mallia niin paljon kuin mahdollista. Olemme myöhemmässä elämässämme kaikki vastuussa niistä suhteista, joita meillä on. Meidän pitää analysoida niitä ja tehdä tarvittavat muutokset. Muutos on mahdollinen, vaikka se saattaa vaikuttaa aluksi mahdottomalta.
Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.