Vanhemmasta vieraannuttamisen oireyhtymä

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Francisco Pérez.

Viimeisin päivitys: 22 joulukuuta, 2022

Richard Gardner keksi ensimmäisenä termin vanhemmasta vieraannuttamisen oireyhtymä (PAS) vuonna 1985. Tätä oireyhtymää nähdään ensisijaisesti lasten huoltajuuskiistoihin liittyvissä asioissa. 

Vanhemmasta vieraannuttamisen oireyhtymässä yksi vanhemmista käynnistää “kampanjan” vahingoittaakseen suhdetta, joka lapsella on toiseen vanhempaan. Lapset eivät halua uskoa, että ihmiset joita he rakastavat ja jotka välittävät heistä ja rakastavat heitä, ovat pahoja.

Kaikista huomiota herättävin vanhemmasta vieraannuttamisen oireyhtymän oire on lapselta tulevat hylkäämisen merkit yhtä vanhempaa kohtaan vaikean avioeron jälkeen. Nämä merkit vaihtelevat voimakkuudeltaan.

Kun vanhemmasta vieraannuttamisen oireyhtymä kohtaa oikeusjärjestelmän, siitä tulee juridinen perheongelma. Näin ollen velvollisuus laajenee vanhempien lisäksi myös tuomareihin ja asianajajiin.

Vanhemmasta vieraannuttamisen oireyhtymässä “huonoa vanhempaa” halveksitaan ja hänestä puhutaan pahaa. “Hyvää vanhempaa” rakastetaan ja ihannoidaan. Tämän kirjailijan mukaan “ohjelmoiva” vanhempi aivopesee lapsen uskomaan näihin asioihin. Lisäksi lapsi itse osallistuu kohteena olevan vanhemman parjaukseen.

Mikään tieteellinen järjestö (kuten Maailman terveysjärjestö tai American Psychiatric Association) ei tunnusta vanhemmmasta vieraannuttamisen oireyhtymää. Espanjassa oikeuslaitoksen yleinen valtuusto ei suosittele oireyhtymän hyväksymistä argumenttina. Viimeinen sana on kuitenkin tuomareilla.

Mikä vanhemmuudesta vieraannuttamisen oireyhtymää aiheuttaa?

Psykologit kuvaavat erilaisia mahdollisia motiiveja joita vanhemmilla voi olla yrittäessään kääntää lastaan toista vanhempaa vastaan. Kaikista merkittävimmät ovat seuraavat:

• Kykenemättömyys hyväksyä se, että suhde on ohi.
• Yritys pitää suhdetta yllä konfliktin aikana.
• Kostonhalu.
• Kivun välttely.
• Itsesuojelu.
• Syyttely.
• Lapsen menettämisen pelko tai roolin menettäminen ensisijaisena vanhempana.
• Lapsen yksinhuoltajuuden haluaminen.

Vanhempi saattaa olla mustasukkainen. Hän saattaa myös yrittää saada paremman otteen päätöksenteossa varallisuuden jakoon liittyen. 

Psykologit myös epäilevät yksilön patologiaa. He ehdottavat, että henkilöllä voi olla omakohtaista kokemusta hylkäyksestä, vieraannuttamisesta, fyysisestä tai seksuaalisesta pahoinpitelystä tai jopa henkilöllisyyden menetyksestä (Gardner, 1998b; Dunne and Hedrick, 1994; Walsh and Bone, 1997; Vestal, 1999).

Vanhemmuudesta vieraannuttamisen oireet lapsissa

Gardner (1998b) kuvailee seuraavalla tavalla “ensisijaisia” oireita, jotka tavallisesti ilmaantuvat lapsissa joihin vanhemmuudesta vieraannuttamisen oireyhtymä vaikuttaa:

• He eivät tunne syyllisyyttä julmuudesta ja hyväksikäytöstä, jota he osoittavat toista vanhempaa kohtaan. Toisin sanoen he eivät välitä lainkaan tuon vanhemman tunteista.
• He yrittävät osoittaa, että tuo toinen vanhempi on vastenmielinen, kauhea ja kaiken pahan lähde heidän elämässään.
• Heidän oikeutuksensa käytökselleen on heikkoa, järjetöntä ja vähäpätöistä. Lapset tekevät järjettömiä ja usein naurettavia argumentteja siitä miksi he eivät halua olla lähellä vanhempaansa.
• Ristiriitaisten tunteiden täydellinen puuttuminen. Kaikissa ihmissuhteissa, mukaan lukien myös vanhempi-lapsi -suhteissa, on jonkin asteista ristiriidan tunnetta. Näissä tapauksissa lapset eivät kuitenkaan osoita minkäänlaisia sekavia tunteita. Sen sijaan kaikki on hyvää toisessa vanhemmassa ja kaikki on pahaa toisessa.
• Usein lapset hyväksyvät varauksetta syytösten oikeellisuuden. He asettavat itsensä “inhottua” vanhempaa vastaan. Tämä tapahtuu myös silloin kun he näkevät todisteita siitä, että syytöksiä tekevä vanhempi valehtelee.
• Lainatut argumentit. Lapset esittävät argumentteja, jotka kuulostavat harjoitelluilta. He voivat esimerkiksi käyttää sanoja tai lauseita, jotka eivät yleensä ole osa lasten puhetta.

Muita vanhemmasta vieraannuttamisesta osoittavia tekijöitä

Myös muut kirjailijat Gardnerin lisäksi ovat kirjoittaneet seuraavista tekijöistä (Waldron and Joanis, 1996):

• Ristiriidat. Lapsen on tapana olla ristiriitainen väitteissään ja hänen menneiden tapahtumien selostuksessaan.
• Lapsella on sopimatonta ja tarpeetonta tietoa vanhempiensa erosta ja oikeudellisesta prosessista.
• Lapsi osoittaa kiireellisyyden ja heikkouden tunnetta. Sen tuloksena kaikki vaikuttaa olevan elämän tai kuoleman kysymyksiä.
• Lapsi tuntee olevansa rajoitettu kyvyssään rakastaa ja tulla rakastetuksi. 

Lapsen pelko

Pelko on hyvin yleistä vanhemmuudesta vieraannuttamisen oireyhtymästä kärsivillä lapsilla. Sen seurauksena he saattavat osoittaa seuraavia oireita:

• Hylätyksi tulemisen pelko. Vieraannuttava vanhempi yrittää saada lapsen tuntemaan syyllisyyttä siitä ajasta jonka hän viettää toisen vanhemman kanssa, vaikka se olisikin vain muutaman tunnin. Hän saattaa ilmaista kipua lapsesta erossa olemisen takia.
• Rakastetun vanhemman pelko. Jotkut lapset todistavat vieraannuttavan vanhemman vihaisia ja turhautuneita hyökkäyksiä uhriansa kohtaan. Siten he tuntevat velvollisuuden tunnetta. He pelkäävät, että heistä tulee noiden hyökkäyksien kohde ja siten heistä tulee vielä enemmän henkisesti riippuvaisia. Joten he tulevat sellaiseen lopputulokseen, että paras tapa olla tulematta vihan kohteeksi on pysyä hyökkääjän puolella.

Lapset eivät kuitenkaan ole ainoita jotka osoittavat pelkoa. Vieraannuttavan vanhemman perheenjäsenillä on myös tapana tukea häntä. Toisin sanoen he vahvistavat tuota uskoa, että hän on oikeassa.

Mitä strategioita vieraannuttava vanhempi käyttää erottaakseen lapsen toisesta vanhemmasta?

Vieraannuttamisen menetelmät saattavat olla melko monipuolisia. He käyttävät monia erilaisia strategioita aina kaikista hävyttömimmistä hienovaraisimpiin. “Hyväksytty” vanhempi saattaa esimerkiksi vain kieltää toisen vanhemman olemassaolon. Hän leimaa lapsen heikoksi ja suojelun tarpeessa olevaksi. Sen tuloksena heidän välilleen muodostuu läheinen luottamus.

Toinen menetelmä on muuttaa normaalit vanhempien väliset erimielisyydet hyväksi/pahaksi tai oikeaksi/vääräksi. He muuttavat merkityksettömän käytöksen yleistykseksi tai negatiivisiksi piirteiksi. Tuloksena on se, että he laittavat lapsen argumenttien keskelle.

Toinen strategia on verrata hyviä ja huonoja kokemuksia vanhempien välillä. Tai he saattavat kyseenalaistaa toisen persoonaa tai elämäntyyliä, tai kertoa lapselle “totuuden” menneisyydestä saadakseen hänen sympatiansa.

He saattavat esittää uhria tai lietsoa pelkoa, ahdistusta, syyllisyyttä tai pelottelua lapsessa. He saattavat myös olla äärimmäisen lempeitä tai suvaitsevaisia. (Waldron and Joanis, 1996).

Kirjallisuus

Bowen, M. (1989). La terapia familiar en la práctica clínica. Bilbao: DDB (Original edition 1978).

Bolaños, I. (2000). Estudio descriptivo del Síndrome de Alienación Parental. Diseño y aplicación de un programa piloto de mediación familiar. Tesis doctoral no publicada. Universidad Autònoma de Barcelona.

Suares, M. (1996). Mediación. Conducción de disputas, comunicación y técnicas. Barcelona: Paidós.