Joskus arvostus täytyy kuulla sanojen välityksellä

Joskus arvostus täytyy kuulla sanojen välityksellä
Valeria Sabater

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Valeria Sabater.

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Joskus arvostus täytyy saada kuulla sanojen välityksellä: “Rakastan sinua”, “Olet minulle tärkeä” tai “Kiitos, kun olet olemassa.” Se, että haluamme kuulla mitä merkitsemme toiselle ihmiselle, ei tarkoita heikkoutta. Emme pyydä sillä validointia, haluamme vain kuulla ääneen lausuttuna sen, mitä toinen ihminen tuntee sisällään. Haluamme, että meitä pidetään arvossa. Haluamme myös kuulla sen totuudellisten sanojen välityksellä.

Muista, ettei rakkautta ole mahdotonta ymmärtää. Se ei ole epämääräistä eikä käsittämätöntä. Me pystymme vastaanottamaan sanan “rakastaa” kaikkien viiden aistimme avulla. Sillä tavoin vastaanotetaan lohdutus ja arvostus.

Rakkautta ei voi olettaa ihmissuhteessa. Sanat “Sinä tiedät jo, mitä tunnen” eivät luo tervettä perustaa kasvavalle ihmissuhteelle. “Sillä on syynsä, että olen sinun kanssasi” herättää ainoastaan epäilyksiä.

“Hyvin valituilla sanoilla on kyky, ei ainoastaan säästää tuhatta sanaa, vaan myös tuhat ajatusta.”

Meidän ei tarvitse kuulla jatkuvasti, mitä heille merkitsemme. On kuitenkin näännyttävää olla suhteessa ihmisen kanssa, joka ei ilmaise arvostusta meitä kohtaan. He tekevät itse asiassa juuri päinvastoin: he luovat ja ruokkivat epäilyksiä sekä epävarmuutta.

Usein sen yksilön, joka kaipaa sanojen välityksellä ilmaistua tunne-elämän yhteyttä, täytyy tyytyä tulkitsemaan sanattomia vihjeitä. Heidän on tulkittava rakkautta katseiden kautta ja hellyyttä tekojen kautta. Se on turhauttavaa ja näännyttävää…

Aamuhalaus

Tarve kuulla ja tuntea, että meillä on merkitystä jollekulle

Rakkauden, hellyyden ja arvostuksen kokeminen jokaisen solumme välityksellä luo tasapainon, onnellisuuden ja täyttymyksen tunteen. Ihmisinä meidät on geneettisesti ohjelmoitu luomaan yhteyksiä toisiin ihmisiin. Näin me olemme turvanneet henkiinjäämisemme, sekä kyenneet kasvamaan ja kehittymään.

“Usein ne sanat, jotka meidän olisi kuulunut sanoa, eivät tule mieleemme ennen kuin on liian myöhäistä.”

Kenenkään ei siis tulisi pitää itseään heikkona tai riippuvaisena, mikäli he kaipaavat kuulla helliä sanoja kumppaninsa tai rakkaidensa taholta. Sillä on suuri merkitys aivojemme kannalta. Siksi tarpeemme kuulla ajoittain sanat “Kiitos”, “olet ihmeellinen” tai “rakastan sinua” ei ole ainoastaan luonnollista, vaan myös loogista ja välttämätöntä.

Meidän tulisi myös muistaa, ettei tämä koske vain aikuisia. Lapset tarvitsevat rakastavia sanoja aivan yhtä kipeästi kuin he tarvitsevat ravintoa. Arvostus on aivan yhtä välttämättömiä kuin nuo vahvat kädet heidän ympärillään. Se on paljon tärkeämpää kuin vaatteet tai uudet lelut.

Lapset tarvitsevat positiivista kannustusta sanojen muodossa. Heidän tarvitsee kuulla ääni, joka validoi heidät, tuo turvallisuuden tunteen, rakentaa heidän itseluottamustaan ja antaa heille siivet.

Sillä tulee olemaan suunnaton merkitys koko heidän elämänsä kannalta. Lapsen, joka kasvaa jo pienestä lähtien tunne-elämän kylmyyden, epävarmuuden ja laiminlyönnin täyttämässä ympäristössä, kärsii valitettavasti paljon suuremmalla todennäköisyydellä käyttäytymishäiriöistä tai vaikeuksista ilmaista tunteitaan.

Onnellinen poika isän sylissä

Arvostus: puhumista ilman pelkoa, suoraan sydämestämme

Emotionaalisesti lukutaidottomia ihmisiä on kaikkialla. Tällä emme tarkoita ainoastaan niitä, jotka kärsivät  aleksitymia -oireyhtymästä, vaikeudesta tai kyvyttömyydestä tunnistaa ja ilmaista omia tunteitaan.

Emotionaalinen lukutaidottomuus on monimutkainen, yksilön kasvatusympäristön tuloksena syntynyt tila. Näemme todisteita tästä kaikkialla ympärillämme, esim. kouluissa ja työpaikoilla, missä “emotionaaliset kidnappaajat”ovat enemmistönä ja “emotionaaliset mahdollistajat” puuttuvat lähes kokonaan.

“Kieli on ajatuksen vaatetus.”

Näemme lasten kiusaavan toisia koululuokassa tai internetissä. Näemme johtajia, jotka ovat kyvyttömiä luomaan empaattisempaa, kunnioittavampaa ja luovuutta edistävämpää työympäristöä. Näemme todisteet viestintätavassa, joka uskottelee, että emojien ja hymynaamojen käyttö on riittävää tunteiden ilmaisua.

Läheisyys

Tarvitsemme tunneälyä, sillä tunteita ei koeta abstraktissa tilassa. Ne eivät ole epämääräisiä. Elämä ei ole surrealistinen David Lynch -elokuva, jossa kieli – niin kiehtovaa ja vertauskuvallista kuin se onkin – jää usein merkitystä vaille. Tarvitsemme merkityksen elämällemme ja varmuuden rakkauteen.

Käyttäkäämme siis kieltä tehokkaasti. Olkoon se luovuuden ja arvostuksen ilmaisun väline. Olkaamme rohkeita, luokaamme yhteyksiä toisten kanssa positiivisten, vilpittömien ja rakastavien sanojen avulla.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.