Vammaiset: inklusiivisemman tulevaisuuden puolesta

Vammaiset ovat yhteiskunnan suurin “vähemmistö”. Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan noin 15 prosentilla maailman väestöstä on joko fyysinen tai psyykkinen rajoitus, joka haittaa heidän jokapäiväistä elämäänsä.

Samoin tämä laaja ryhmä vaatii ennen kaikkea vanhojen käsitysten muutosta sekä realistisempaa näkemystä heidän todellisuudestaan, jotta yhdessä kaikki voisivat rakentaa paljon inklusiivisempaa tulevaisuutta.

Kun puhumme tästä yhteiskuntamme huomattavasta sektorista, on yleistä, että termit kuten “jälkeenjäänyt” tai “invalidi” nousevat esille melkein heti. Sanavalinnoilla on merkitystä, sillä kieli antaa näkyvyyttä ja määrittelee niitä todellisia tapahtumia, jotka kääriytyvät ympärillemme.

Siksi se mitä ensisijaisesti vaaditaan vastaavilta organismeilta on se, että pyrkisimme aina puhumaan esimerkiksi liikunta-, aisti- tai kehitysvammaisista. Tällä tavoin vältetään muiden sanavalintojen tuoma negatiivinen merkitys.

Nämä termit sopivat paremmin tähän sosiaaliseen todellisuuteen, koska vammaisen tilanteessa viittaamme ihmisryhmään, jolla on tietystä kehitykseen liittyvästä ongelmasta johtuen joko psyykkisesti tai fyysisesti rajoitettu toimivuus.

Erilaisten resurssien, kuten teknisen tuen tai muiden tuotteiden ansiosta nämä rajoitukset eivät kuitenkaan ole enää niin suuria. Toisinaan tämä vamma on joutunut asumaan sekä mukauttamattomassa ympäristössä joka ei osaa vastata siihen, että yhteiskunnassa joka ei vieläkään edistä vammaisille välttämätöntä elementtiä, inklusiivisuutta, eli vammaisten henkilöiden oikeutta kuulua samaan yhteisöön muiden ihmisten kanssa sen sijaan, että heidät eriteltäisiin omiin yhteisöihinsä.

“Ainoa vammaisuus elämässä on huono asenne.”

-Scott Hamilton-

Vammaiset eivät ole erilaisia, he ovat ihmisiä, joilla on erityistarpeita

Joka joulukuun 3. päivä maailmalla juhlitaan kansainvälistä vammaisten päivää, jonka tarkoituksena on pyrkiä edistämään tämän yhteisön oikeuksia ja hyvinvointia. Ei ole vain tärkeää, että jokaiselle haavoittuvassa tilanteessa olevalle miehelle, naiselle ja lapselle annetaan riittävät resurssit. Huomio on ensimmäinen askel. Meillä on kuitenkin vielä paljon työskenneltävää muissa näkökohdissa.

Esimerkki: Niin aisti-, kehitys- kuin liikuntavammaisillakaan ei tällä hetkellä ole paljoakaan näkyvyyttä julkisilla aloilla. Tähän ryhmään kuuluvia nimiä ei kulttuurin, liiketoiminnan tai politiikan maailmassa siis todellakaan ole liikaa. Yhteiskuntamme olisi varmasti valmis vastaanottamaan enemmän niin tätä väestönosaa edustavia ​​johtajia, elokuvaohjaajia, näyttelijöitä kuin taiteilijoitakin.

Stephen Hawking muun muassa nousee mieleemme, kun mietimme miten joku amyotrofisen lateraaliskleroosin eli ALP:n tuomista vaikeuksista huolimatta pystyi etenemään urallaan ja nousemaan alansa tunnetuksi hahmoksi. Tästä syystä meidän onkin annettava näille ihmisille paljon enemmän valtaa luoda entistä inkluusivisempaa ja tasa-arvoisempaa tulevaisuutta, jossa emme myöskään laiminlyö kehitysmaita.

Toisaalta WHO:n maailmanlaajuinen raportti tuo esiin useita eri näkökohtia, joiden kautta meidän kaikkien pitäisi pohtia vammaisten nykyistä tilaa. Tutustutaanpa seuraavaksi niihin tarkemmin.

Tietoja vammaisista

• Yli miljardi ihmistä ympäri maailmaa on joko fyysisesti tai psyykkisesti vammaisia. Tästä syystä he ovat myös yhteiskuntamme suurin “vähemmistö”.
• Vammaisuudella on suurempi vaikutus niihin ihmisiin, joille ei ole tarjottu riittäviä resursseja normaaliin elämään vamman takia tai siitä huolimatta.
• Monien vammaisten vastaanottama lääketieteellinen hoito ei ole aina potilaan tilanteeseen sopivinta.
• Heillä on suurempi riski kärsiä fyysisestä ja psykologisesta kaltoinkohtelusta.
• Vammaiset lapset ovat edelleen haavoittuisempia kuin ne lapset, joilla ei ole fyysisyyteen, älyyn tai kehitykseen liittyviä ongelmia.
• Mikä tahansa vamma tarkoittaa myös sitä, että kyseisellä henkilöllä on muita huonommat mahdollisuudet saada töitä.
• Jokin niin perustavanlaatuinen, kuin resurssien, kuntoutuksen sekä sosiaalisen että lääketieteellisen tuen vastaanottaminen muuttaa täysin vammaisten elämää.
• Tämä ryhmä kärsii monista ongelmista, jotka vaikeuttavat niin heidän integroitumistaan yhteisöön kuin osallistumistaan päivittäisiin toimintoihin.

Mitä me tarvitsemme edistääksemme vammaisten todellista ja tehokasta inklusiivisuutta?

Vammainen ihminen ei ole vajaakykyinen ihminen. Hän on ihminen, joka omaa tietyssä suhteessa rajoitetun toiminnallisuuden ja joka kuitenkin voisi riittävien resurssien myötä jopa toimia täysin normaalisti.

Nyt kysymys kuitenkin kuuluu, miten se saavutetaan? Ja mitä tarvitsemme vammaisten ihmisen inklusiivisuuden varmistamiseksi? Esittelemme seuraavaksi muutamia avaintekijöitä.

Vammaiset tarvitsevat tukea, eivät pelkästään huolenpitoa; he haluavat kunnioitusta eivätkä sääliä

Vammainen ihminen ei odota meidän huolehtivan hänestä (ei ainakaan kaikissa tapauksissa) eikä sitä, että valvomme jokaista hänen askeltaan rynnistääksemme apuun ja pelastaaksemme hänet. Se, mitä hän haluaa ja tarvitsee, on keinoja ja resursseja, joiden avulla hän voi rakentaa ominaisarvoaan niin paljon kuin mahdollista, itsemääräämisoikeutta sekä samoja mahdollisuuksia kuin kenellä tahansa muulla ihmisellä.

Siksi silloin, jos yhteiskuntana rajoitumme näkemään vain sen mikä erottaa heidät muista ihmisistä, päädymme syrjimään heitä. Tietoisuuden kasvattaminen on epäilemättä ensimmäinen askel todellisempaan ja tehokkaampaan inklusiivisuuteen.

Sosiaalinen ja poliittinen tuki

Hallitusten ja julkisten elinten tulisi toimia seuraavien strategioiden välittäjinä:

• Helpottaa vammaisten pääsyä mihin tahansa yhteisöjen tarjoamiin palveluihin.
• Helpottaa tämän ryhmän pääsyä työmaailmaan välttäen samalla mitä tahansa syrjintää.
• Parantaa koulutusta tarjoamalla riittäviä resursseja ja tukemalla vammaisten lasten opetusta.
• Edistää tutkimusta vammaisten ihmisten elämänlaadun parantamiseksi.

Yhteenvetona voimme todeta, että tämän suuren ja tärkeän väestöryhmän ei tulisi tarvita tiettyä päivää kalenterissamme, jotta muistaisimme heidät ja pyrkisimme sisällyttämään heidät osaksi yhteiskunnan arkipäiväistä toimintaa.

Joulukuun 3. päivän jälkeen on vielä 364 muuta päivää, jolloin he ovat edelleen tässä yhteiskunnassa läsnä, etsien ehkä ensimmäistä työpaikkaansa, odottaen tuki-opettajaa luokassaan tai uneksien myös täydellisestä ja onnellisesta elämästä kuten kuka tahansa meistä.

Miettikäämme sitä.