Kotiväkivallan psykologiset vaikutukset

Kotiväkivallan psykologiset vaikutukset

Viimeisin päivitys: 21 syyskuuta, 2019

Väkivalta jättää aina syvät arvet ja niitä on joskus mahdotonta poistaa. Erityisesti kotiväkivallan psykologisten vaikutusten on taipumus olla melko syviä, varsinkin jos vahingon aiheuttaja on joku, jota rakastat.

Meidän tulisi vahvistaa ero psyykkisen vahingon ja henkisen väkivallan välillä. Psyykkinen vahinko on väkivaltaisen teon tulos. Siihen liittyvät väkivallan uhriksi tulemisen jälkeen koetut välittömät aistimukset ja tunteet. Henkiset vaikutukset ovat kuitenkin jälkiä, jotka jäävät mieleesi kun psyykkistä vahinkoa ei ole hoidettu asianmukaisella tavalla.

“Missä tahansa romanttisessa suhteessa, jos henkilö ei rakasta sinua, ei hän myöskään ansaitse sinua, ja vielä vähemmän silloin, jos hän satuttaa sinua. Jos joku satuttaa sinua toistuvasti tarkoittamatta sitä, niin hän saattaa ehkä ansaita sinut, mutta hän ei ole hyväksi sinulle.”

-Walter Riso-

Kotiväkivalta ja perheessä tapahtuva väkivalta ovat väkivaltaa, joilla on suurin vaikutus ihmiseen. Kyseessä on syvä tunneside ja siten väkivallan on taipumus kestää pitkän aikaa. Pahinta on se, että väkivalta on usein hienovaraista tai ympäristön ja kulttuurin suvaitsemaa. Siten sitä ei edes nähdä ongelmana ja siitä syystä se jatkuu vuosikymmenien ajan.

Kotiväkivalta

Kotiväkivalta voi ilmetä monella eri tavalla. Yksi raaimmista ja kivuliaimmista tavoista on sellainen, johon liittyy fyysistä väkivaltaa. On kuitenkin monenlaista väkivaltaista käytöstä, joka on melkein näkymätöntä ulkopuolisille.

nainen nauraa miehelleen

Kotiväkivalta saattaa näyttäytyä:

  • Väkivallan uhrin uskomusten, ulkonäön tai mielipiteiden pilkkana ja ivana.
  • Väkivallan uhrin virheiden jatkuvana huomiointina ja sen sanomisena, että uhri ei pysty tekemään mitään oikein.
  • Manipulointina, joka saa uhrin tuntemaan syyllisyyttä. Pahoinpitelijä syyttää uhria siitä, että hän ei täytä odotuksia ja rankaisee häntä sitten hiljaisuudella tai vihalla.
  • Väkivallan kieltämisenä. Jos uhri yrittää puhua siitä, hyökkääjä kieltää, eikä myönnä satuttavia tekojansa.
  • Ystävistä ja perheestä eristäytymisenä. Tähän liittyy ystävien tai perheen mustasukkaisuus ja kritiikki.

Tällaisen käytöksen tavallisena tekijänä on halu hallita. Pahoinpitelijä yrittää aina määrätä toista henkilöä, vaikka se tapahtuisikin hienovaraisesti. Hänen ei oikeastaan tarvitse huutaa tai loukata toista, jotta kyseessä olisi kotiväkivalta.

Kotiväkivallan vaikutukset

Kotiväkivallalla on aina psykologisia seurauksia. Se jättää jäljen uhrin kehoon, mieleen ja sosiaaliseen elämään. Vaikka jokainen tapaus onkin ainutlaatuinen ja kaikki reagoivat eri tavalla, ovat seuraukset enemmän tai vähemmän samat.

kotiväkivallan vaikutukset menevät syvälle

Kotiväkivallan päävaikutuksia ovat muun muassa:

  • Psyykkiset seuraukset: lähinnä henkilön itsetunnon vahingoittuminen. Itse asiassa ihmisillä, jotka tuntevat vain vähän rakkautta itseään kohtaan, on suurempi mahdollisuus joutua pahoinpitelijän uhriksi. Syyllisyys ja epätoivo on erittäin tavallista, kuten myös ahdistus ja masennus.
  • Fyysiset seuraukset: uniongelmat, ruoansulatushäiriöt, päänsärky, korkea verenpaine ja hengitysongelmat.
  • Sosiaaliset seuraukset: suurimmassa osassa tapauksia uhri eristää itse itsensä. Hän lakkaa tapaamasta ystäviään ja perhettään tuntien olevansa arvoton ja häpeissään. Tietystikin hän yrittää myös olla suututtamatta kumppaniaan, jota sosiaaliset kokoontumiset epäilyttävät melkein aina.

On tärkeää huomata, että tilanteen on taipumus muuttua vieläkin hankalammaksi, kun on kyse väkivaltaa kokevasta miehestä. Yhteiskunnalla on edelleen sovinistinen näkemys ja miehen kokemaa kotiväkivaltaa ei oteta samalla tavalla vakavasti kuin naisten kokemaa kotiväkivaltaa.

Miehet siis piilottelevat usein väkivaltaa ja jopa kieltäytyvät myöntämästä sitä itselleen. Se saa heidät hieman todennäköisemmin kehittämään terveysongelmia ja riippuvuutta piilotetun kivun tuloksena.

Mitä minun pitäisi tehdä?

Kotiväkivalta aiheuttaa paljon hämmennystä, varsinkin alussa. On tavallista että on paljon ristiriitaisia tunteita, asenteita ja ajatuksia. Rakastat ja vihaat kumppaniasi samanaikaisesti. Tunnet olosi ärtyneeksi, mutta samaan aikaan oikeutat hänen käytöksensä.

Ei ole koskaan helppoa kohdata sitä totuutta, että rakastamasi henkilö on tällaisen vakavan ongelman lähde. On vaikea myöntää, että hänen jättämisensä on ehkä ainoa tie ulos. Tämä kaikki muodostaa osansa kieroutuneessa kotiväkivallan dynamiikassa.

epätoivoinen mies

Tällaisesta erittäin satuttavasta tilanteesta ulos pääsemisen vaikein osa on ensimmäisen askeleen ottaminen. Ensimmäinen askel on myöntää ja hyväksyä se, että olet väkivaltaisessa suhteessa.

Kun olet hyväksynyt sen, on seuraava askel kohdata se tosiasia, että se ei tule poistumaan itsestään. Sinun täytyy siis pyytää apua. Ihanteellisinta olisi käydä psykoterapeutin luona, sillä tilanteeseen liittyy luultavasti erittäin syviä ongelmia.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.