Valittamisen henkinen hyöty

Valittamisen henkinen hyöty

Viimeisin päivitys: 25 maaliskuuta, 2016

Kaikki tuntevat ainakin yhden ihmisen, joka valittaa aina kaikesta. Hapannaamat ja yrmeät ihmiset voivat pilata päivän nopeasti yhdellä kommentilla tai teolla, ja suurin osa näistä ihmisistä valittaa lähes huomaamattaan ja käyttävät valittamista turhautumisen purkamiseen.

Valittaminen vapauttaa stressiä ja turhautumista ja palauttaa energiaa, jota tarvitaan ongelman tai tilanteen kohtaamiseen ja käsittelyyn.

Miten valittaminen voi olla henkisesti hyödyllistä?

Valittamisen eri lajit

Valittamista on erilaista. Kukaan ei valita samalla tavalla kuin joku muu, ja valitus riippuu lähteestä, valittajan tunnekokemuksesta, tunneyhteydestä jne. On tärkeää ymmärtää, etteivät kaikki valitussaarnat seuraa samaa negatiivista kuviota, eikä valittamista tule aina välttää. Joskus valittaminen on itse asiassa hyvästä.

Esimerkki kahdesta erilaisesta valittamisen tyylistä on lyhytkestoinen arkipäivän tilanteesta valittaminen, kuten kumppanin myöhästyminen illalliselta, tai pitkäkestoinen valitus, joka kohdistuu jatkuvasti päällä olevaan tilanteeseen, kuten ärsyttävään pomoon töissä. Vaikka valittaja voi seurata samanlaista kaavaa puhuessaan tapahtuneesta ja negatiivisia tunteita ilmaistessaan, on näiden kahden valituksen kohteen synty täysin erilainen.

On tärkeää lajitella tunteellinen äänensävy, jolla valittaminen tapahtuu. Jos olemme vihaisia jostakin asiasta, antaa valittaminen meille mahdollisuuden purkaa pahaa mieltä ja turhautumista, joka aiheutuu ärsyttävästä tilanteesta. On hyvä pitää mielessä ero rakentavan valittamisen ja tapavalittamisen välillä. Kun valittaminen muuttuu tavaksi, se ruokkii negatiivisia tunteita ja ajatuksia, ja aiheuttaa pitkällä tähtäimellä negatiivisia vaikutuksia psyykkisesti ja fyysisesti.

Valittamisen käyttäminen henkisenä voimavarana

Valittaminen on tunteista syntyvä toiminto, joka voi lievittää ahdistusta, stressiä ja hermostuneisuutta. On tärkeää muistaa olla vastuullinen valittaja, sillä jos emme tarkkaile omia valittamiskuvioitamme ja -tapojamme, voi valittaminen muodostua kehittävästä toiminnosta hajottavaksi. Voimme esimerkiksi tuhota ihmissuhteita valittamalla jatkuvasti samoista asioista.

Kun koemme vahvoja negatiivisia tunteita tai kohtaamme ongelmia ollessamme muiden kanssa tekemisissä, saatamme reagoida väkevällä tunnereaktiolla. Tämän olisi voinut välttää ilmaisemalla negatiiviset tunteet ennen tilanteen kärjistymistä, ja räjähdys olisi jäänyt tapahtumatta. Valittaminen ja tunteiden ilmaisu käyvät käsi kädessä, ja ärsytys ja muut negatiiviset tunteet kannattaa ilmaista, eikä niitä tule pullottaa sisälleen.

Jos heräät aamulla siihen, että kumppani on käyttänyt kaiken kahvimaidon etkä voi nauttia perinteistä aamukahviasi, saatat suutahtaa. Jos et ilmaise suuttumustasi, et pääse vapauttamaan tilanteessa syntynyttä negatiivista energiaa ja seuraava ihminen joka osuu tiellesi saa kärsiä siitä.

Jatkuva valittaminen tai jatkuva tunne siitä, ettei mikään suju kuten pitäisi, on selkeä merkki siitä, ettet hoida henkistä johtamista kunnolla. Kun tunnet olosi jatkuvasti ärtyneeksi, vihaiseksi tai turhautuneeksi ja pikkuasiat saavat sinut raivon partaalle, on hyvä hetki alkaa miettiä, mistä ärsytys johtuu ja mitä sen lievittämiseksi voi tehdä: kenties voit päättää työpäivän aikaisemmin ja varata enemmän aikaa rentouttaville ja mukaville harrastuksille, jotka lataavat akkusi positiivisella energialla.

On hyvin yleistä palata kotiin työpäivän jälkeen ärtyneenä ja negatiivista energiaa huokuen, sillä töissä ei negatiivisuuttaan voi välttämättä näyttää. Jos et pidä työstäsi tai koet olosi turhautuneeksi esimerkiksi pomon kanssa tekemisissä ollessasi, on tärkeää vapauttaa negatiiviset tunteet töistä lähtiessäsi. Älä hiljennä tunteitasi, vaan sano ääneen, miltä tuntuu ja miksi. Vielä paremmin tämä toimii, jos joku kuuntelee valitustasi ja tarjoaa muutaman lohduttavan sanan. Olo helpottuu heti ja nuku yösi paremmin. Älä pidä mölyjä mahassasi.

Valittaminen on hyödyllistä, mutta sitä ei kannata harrastaa liikaa

Kun valitamme, on hyvä pitää mielessä, mitä haluamme valittamisella saavuttaa. Valittaminen on rakentavaa, kun se on pelkkää tunteiden purkamista, eikä siihen liity vaatimuksia tai muita toimenpiteitä.

Hyvään aikaan ajoitettu valitus voi olla hyödyllistä, sillä näin vapaudut negatiivisesta tunteesta ja saat aikaan hyviä muutoksia ympäristössäsi. Jos kumppani ei koskaan pese astioita, vaan jättää ne likaisena tiskialtaaseen, kerro siitä hänelle jotta asiaan saadaan muutos. Muista kuitenkin, että etenkin muihin ihmisiin kohdistautuvat valitukset voivat nopeasti karata käsistä.

Pidä mielessä, että valittaminen voi toimia hetkellisenä pahan mielen purkamisen apuna, mutta negatiiviset tunteet voivat palata uudelleen ja uudelleen ja kasvaa, ellemme löydä jotakin keinoa tilanteen pitkäaikaiseen lievittämiseen. Pitkään jatkuva valitus ei ole toimiva strategia, vaan silloin on aika kokeilla jotain suurempia muutoksia, kuten työpaikan vaihtoa, muuttoa tai ihmissuhteen päättämistä.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.