Valheidemme peilikuva

Teemme päätöksiä mielellä ja sydämellä – olivatpa ne sitten valheita tai totuuksia. Se on ikuinen kaksinaisuus, joka ohjaa elämäämme ja ajatteluamme. Ajatus on lähtöisin filosofiasta ja etenkin Aristoteleen kaltaisten hahmojen opeista. Itse asiassa tämä oivallus toi Aristoteleelle “filosofin” tittelin.

Aristoteles voitaisiin tuntea myös tiedemiehenä, sillä hän kykeni perustelemaan tiedettä ennenkuulumattomalla tavalla: sen sijaan että käyttäisimme jatkuvasti abstraktia päättelyä, meidän tulisi löytää totuus havainnoimalla ja kokeilemalla.

Usein ajatellaan, että aivot ovat ihmisen tärkein elin. Aristoteles piti kuitenkin sydäntä aivoja huomattavasti merkittävämpänä. Tuo suuri kreikkalainen filosofi ajatteli, että aivojen sijaan sydämemme johdattelee tuntemuksiamme ja liikkeittämme. Aristoteleelle sydän oli siis paikka, joka vastaanottaa tietoa ympäristöstämme ja pyrkii vastaamaan meitä koskeviin universaaleihin kysymyksiin.

Syyt Aristoteleen näkemykselle ovat monipuolisia. Hänen kirjoituksistaan voi muun muassa päätellä, että hän ajatteli sydämen olevan keskeinen tunteidemme ohjuri, sillä se sijaitsee keskellä kehoa. 

Toisaalta, Aristoteles väitti sydämen vastaavan aivoja nopeammin joihinkin tuntemuksiimme. Hän ymmärsi, että avaamalla ja altistamalla aivomme, voisimme leikata niistä osia ilman, että mikään elävä osoittaisi kärsimyksen merkkejä. Vastaavassa tilanteessa sydän olisi kuitenkin hyvin haavoittuvainen ja huolestunut.

Ne jotka pettävät itsensä, ovat hyviä pettämään myös toisia

Itsepetos on yleinen piirre ihmisten keskuudessa. Vaikka aivomme ovat tietoisia tapahtuvasta, ne pyrkivät silti luomaan rinnakkaistodellisuuden täynnä harhakuvia. Pian mielemme täyttyykin valheista, joita me automaattisesti alamme toistamaan ja soveltamaan käytäntöön.

Plos One -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan itsepetosta viljelevät aikuiset ovat taitavimpia huijaamaan muita. Tutkimus toteutettiin yhteistyönä usean brittiläisen yliopiston kanssa (University of Newcastle, Queen Mary London, Exeter ja University College London).

Tutkimuksessa käytettyä oppilasryhmää pyydettiin arvioimaan itseään ja toisiaan arvosanoin.  Tutkijat havaitsivat, että paremmilla arvosanoilla koulussa pärjäävät oppilaat saivat myös opiskelijatovereiltaan parhaat arvostelut. Kuusi viikkoa myöhemmin koe toistettiin ja tulokset pysyivät samoina.

Voiko itsepetos olla hyödyllistä?

Pennsylvanian yliopiston evoluutiopsykologi Robert Kurzban on kirjoittanut kirjan Why Everyone (Else) Is A Hypocrite (“Miksi kaikki (muut) ovat tekopyhiä?”). Kirjassaan Kurzban väittää, ettei itsepetos välttämättä ole aina huonoksi. Ainakin, kun kyseessä on ihminen. Ehkä kertomamme valheet voivat joskus täydentää vaikeankin funktion…

Robert Kurzbanilla on kaksi perusajatusta. Kun otamme huomioon mielemme moninaisuuden, on helppoa ymmärtää, miksi me uskomme niin moniin ristiriitaisiin ajatuksiin. Toisaalta ympärillä olevan maailman sijaan aivomme pyrkivät toimimaan omien kokemuksiemme mukaan. Meillä ei siis oikeastaan ole pääsyä todellisuuteen, vaan ainoastaan niihin asioihin, joita aivomme päättävät tulkita todellisuudestamme.

Kurzbanin mukaan ihmiset ovat varsin kehittyneitä olentoja ja evoluutio itsessään on jo kilpailukykyinen prosessi. Olemme oppineet kilpailemaan ympärillä vallitsevien asioiden kanssa. Ennen kaikkea olemme oppineet pettämään itsemme sekä rakentamaan valheita. Kilpailullisuus perustuu siis osittain tapaamme pyrkiä vaikuttamaan muut asioista, jotka eivät pidä paikkaansa.

On erilaisia tapoja pettää itsensä valehtelemalla. Tärkeintä on kuitenkin erottaa valheet ja kysyä itseltään “petänkö todella itseäni?” vai “olenko vain väärässä mielenkiintoisella tavalla?” Valheelliset uskomukset voivat ajoittain olla meille myös hyödyllisiä: ne hyödyttävät meitä vakuuttamaan ihmiset ympärillämme.