Ujouden voittaminen vaihe vaiheelta

28.2.2020
Ujous voi estää saavuttamasta tavoitteita tai nauttimasta nykyhetkestä. Se on este, joka ihmisen täytyy ylittää näyttääkseen muille, kuka hän todella on.

Ujouden voittaminen voi tuntua todella haastavalta. Ujous ei ole sairaus eikä häiriö; se on psyykkinen tila, joka aiheuttaa häpeän tunnetta ja estää tekemästä tiettyjä asioita.

Ujot ihmiset eivät ujostele muita ihmisiä; useimmiten he nauttivat toisten seurasta. He eivät myöskään pelkää ihmisiä. Todellisuudessa he pelkäävät huomion keskipisteeksi joutumista ja sitä, että he tuntevat itsensä haavoittuvaisiksi.

Ujouden voittamiseksi on ymmärrettävä mistä siinä on kyse. Ujous ei ole sama asia kuin introverttiys. Kaikki introvertit eivät ole ujoja.

Ujouden voittaminen voi olla haastavaa

Mitä on ujous?

Ujouteen liittyy kolme näkökohtaa, joista ensimmäinen on elimellinen. Sen mukaan ujous saattaisi olla perinnöllistä. Se saattaa myös johtua poikkeavuuksista sisäeritysrauhasissa, erityisesti aivolisäkkeessä ja adrenaliinirauhasissa.

Toinen on käytökseen liittyvä näkökohta, jonka mukaan ujous on opittua ja alkaa usein lapsuudessa. Joskus se liittyy henkilön kasvatukseen tai siihen, ettei lapsi saanut arvostusta lähipiirinsä ikätovereilta tai aikuisilta. Ujous voi kehittyä myös kaltoinkohtelun jälkeen.

Kolmanneksi, psykoanalyysin mukaan ujous on sisäisen konfliktin ilmenemistapa. Se liittyy yhden tai useamman vaiston tiedostamattomaan tukahduttamiseen.

Jos ujo ihminen tuntee itsensä haavoittuvaiseksi, hän uskoo tehneensä jotain väärin ja ettei hän voi puolustautua. Hänestä saattaa tuntua myös siltä, kuin hänen maineensa olisi pysyvästi tahriintunut.

Ujouden voittaminen vaihe vaiheelta

Ainakin 50 % väestöstä luokittelee itsensä ujoksi. Se on yleinen ongelma, joka voi aiheuttaa haittaa johtaessaan kärsimykseen tai epämukavaan oloon.

Tässä joitakin vaiheita, jotka auttavat pääsemään eroon ujoudesta:

  • Tunnista ujoutesi. On olemassa yleistä ujoutta ja tilannekohtaista ujoutta. Ensimmäinen näistä on jatkuvasti läsnä, kun taas jälkimmäinen ilmenee vain tiettyjen ihmisten kanssa tai tietyissä tilanteissa. Tunnista, kumman tyyppisestä ujoudesta on kyse sinun kohdallasi.
  • Selvitä, mikä aiheuttaa ujoutesi. Yritä muistella niitä hetkiä, jolloin tunsit eniten häpeää. Mikä näille tilanteille on yhteistä? Mitkä ovat ne suurimmat vaikuttavat tekijät, jotka saivat sinut tuntemaan häpeää tai nolostumaan? Kuka sai sinut hermostumaan?

Ujouden voittaminen: käytännön opas

Jos sinusta tuntuu, että ujoutesi estää sinua nauttimasta elämästä, terapiasta voi olla apua. Nykyään ujouden voittamiseksi on monta keinoa.

Jos ujoutesi sen sijaan ei ole niin lamaannuttavaa, voit turvautua seuraaviin menetelmiin:

  • Hyväksy ujoutesi. Ymmärrä, että se on vain persoonallisuuden piirre, joka on joistakin ihmisistä jopa puoleensavetävää.
  • Määrittele kymmenen ujouden laukaisevaa tilannetta. Tee lista kymmenestä sosiaalisesta tilanteesta, joita eniten pelkäät. Ei haittaa, vaikka ne olisivat mielestäsi miten mitättömiä tai tyhmiä tahansa. Yritä olla mahdollisimman tarkka kuvailussasi. Yksi esimerkki tällaisesta tilanteesta voisi olla vitsin kertominen, kun kukaan ei naura sille.
  • Järjestä nämä tiedot. Järjestä tilanteet yksinkertaisimmasta vaikeampaan. Esimerkiksi jokin yksinkertainen tilanne ei ole sinusta hirvittävän pelottava, mutta vaikeampi lamaannuttaa.
Ujouden voittaminen vaatii altistumista laukaiseville tilanteille

Näiden vaiheiden jälkeen yritä tätä:

  • Ota tilanteet haltuun. Kun olet määrittänyt stressaavat tilanteet, ala työstää niitä yksi kerrallaan. Yritä altistaa itsesi samankaltaisille olosuhteille ja kohdata pelkosi.
  • Huomioi häpeä. Kun alat tuntea häpeää tai nolostut, pysähdy hetkeksi. Pane muistiin mitä ajattelet ja tunnet. Älä jatka ennen kuin ymmärrät, mitä tunnet sillä hetkellä.
  • Kannusta itseäsi. Pidä hyvä ryhti ja arvosta etenemistäsi. Älä vertaa itseäsi muihin ja korosta parhaita puoliasi.

Ujous ei ole itsessään ongelma. Se muuttuu ongelmaksi johtaessaan epämiellyttäviin tunteisiin, jotka estävät saamasta mitä ihminen haluaa.

  • Martin, M. A. (2012). Como superar la timidez y el miedo a hablar en público. Barcelona: AMAT.