Tule tänne ahdistus, odotan sinua

Me monesti ajattelemme ahdistuksen olevan tila, jossa meidän ei pitäisi olla. Käytämme sellaisia lauseita kuin “ahdistuksen tunteminen on heikoille”, “voit tulla hulluksi olemalla ahdistunut”, “jos olen ahdistunut, muut huomaavat sen ja ajattelevat pahaa minusta”, jne. Tästä syystä teemme kaikkemme jotta emme tuntisi sitä, ja kuten kaikissa välttämisen toimintasuunnitelmissa, saamme jossain vaiheessa kokea kuuluisan “kimpoamisvaikutuksen”, mikä tarkoittaa sitä että lopulta olemme ahdistuneempia kuin alunpitäen olimmekaan.

Ahdistus alkaa yleensä jostain ongelmallisesta tilanteesta elämässämme, joka on uhka. Tehdessämme tällaisen johtopäätöksen on koko joukko psykologisia mekanismeja lähetetty liikkeeseen tätä pakene tai taistele -uhkaa vastaan. Tämä on kuuluisa “taistele tai pakene” -reaktio.

Ongelma on, että tämän ensisijaisen ongelman lisäksi tulee yleensä toisarvoisia: me tulemme ahdistuneiksi, koska olemme ahdistuneita. Aivan kuin pelkäisimme omaa pelkoamme ja sitten olemmekin ennen kuin huomaammekaan lukossa tässä säälimättömässä kierteessä, josta on vaikeaa päästä irti.

Miksi me pelkäämme ahdistustamme?

Kaikki katteettomat pelot ovat seurausta hyvin tunnetuista järjettömistä uskomuksista. Niitä ovat nuo ehdottomat ja liioitellut totuudet, joita meihin on iskostettu koko meidän elämämme ajan ja joita olemme muodostaneet itsekin.

Joten ahdistuksen pelon ei tulisi olla yhtään sen vähempää. Meille on kerrottu asioita, kuten “meidän tulee olla vahvoja”, “ahdistus voi tappaa sinut tai ajaa sinut hulluksi”, “fiksut ja vahvat ihmiset eivät ahdistu”, “ahdistus ajaa sinut pois toisten luota”.

Ahdistus on käsitteellistetty jokisikin “vaaralliseksi” ja tästä syystä me pelkäämme olla ahdistuneita. Me voisimme tulla hulluiksi tai kuolla, olla ilman ystäviä, olla epätäydellisiä… Kuinka kamalaa kerrassaan!

Ikävä kyllä, tai onneksi, nämä uskomukset eivät ole tosia. Ahdistus on olennainen ja ensisijainen tunne ja me kaikki tunnemme sitä jossain elämämme vaiheessa. Ja on lisäksi ahdistuksen ansiota että me olemme pystyneet selviytymään lajina ja yksilöinä. Ahdistus auttaa meitä suojaamaan itsemme oikealta pelolta, joka voisi vaarantaa meidän elämämme.

Siispä ahdistus itsessään ei ole pahaa. Kuitenkin se liian usein muuttuu hurjaksi kontrolloimattomaksi demoniksi. Se ei tapa meitä, vaan se pelastaa meidän elämämme, eikä se tee meistä heikompia tai haavoittuvaisempia. Jotakuinkin tämän vastakohta on todempi: ahdistus tekee meistä ihmisiä.

Syleillään ahdistusta

Jos haluamme olla vähemmän ahdistuneita, on ensimmäinen askel tämän saavuttamiseksi että meidän ei tulisi yrittää olla vähemmän ahdistuneita. Tämä vaikuttaa ristiriitaiselta, mutta psykologiassa moinen paradoksi ilmenee monissa tilanteissa.

Kun me pidämme yllä vaativaa mieltä, joka tahtoo saada haluamansa huolimatta siitä kuka matkalla kaatuu, teemme me juuri sitä mikä työntää meidät kauemmas itsestämme ja muista. Tämä tarkoittaa, että kun me vaadimme itseltämme että emme ole ahdistuneita ihmisiä – ymmärtäen tämän vaatimisen niin, että emme hyväksy edes ahdistuksen rippeitä – niin olemme lopulta entistä ahdistuneempia tämän seurauksena. Meitä tulee vaivaamaan tunne, että me emme ole täyttäneet omia odotuksiamme, jotka toisaalta ovat yleensä epärealistisia.

Meidän pitää siis muuttaa meidän vaativa asenteemme sietävään. Sen sietävään, että me olemme ihmisiä ja tulemme useita kertoja elämässämme tuntemaan ahdistusta, mikä ei itsessään ole hyvä eikä huono asia, näin vain normaalisti tapahtuu.

Meidän pitää lakata ajattelemasta ahdistusta hirveänä tai sietämättömänä tunteena. On totta, että ahdistuksen psykologiset oireet voivat olla hyvin ärsyttäviä ja epämiellyttäviä, mutta yhtälailla on myös ärsyttävää ja epämiellyttävää kuumana päivänä, jos olemme kuumeessa tai kun kärsimme päänsärystä. Kukaan ei halua sekaisin olevaa vatsaa, hikoilla tai sydämensä hakkaavan nopeammin kuin yleensä, mutta tämä kaikki on itse asiassa kestettävissä, eikä järin vakavaa. Jos toteamme toisin, vahvistuvat nämä oireet vielä huomattavasti entisestään.

Viimeisin tekijä on itsensä ehdoton hyväksyminen epätäydellisenä ihmisenä. Ahdistuneisuus ei tarkoita mitään muuta kuin ahdistuneena olemista. Se ei tarkoita, että me olemme heikkoja tai sairaita, saati huonompia kuin kukaan muu. Ne ihmiset, joiden näet vaikuttavan niin vahvoilta henkisesti ovat myös tunteneet ja tuntevat ahdistuksen elämässään.

Katso siis ahdistusta silmiin, anna sen tulla luoksesi, tunne se, pitele sitä, kerro sille että se on vähän painava, mutta ettei se ole liian paha. Ainoastaan silloin, kun teet tämän kaiken ja todella tarkoitat sitä, voit päästä ahdistuksesta eroon.