Tuhoava ylpeys epävakaassa persoonallisuushäiriössä
Epävakaa persoonallisuushäiriö on psyykkinen häiriö, jolle on ominaista muun muassa impulsiivisuus, psyykkinen epävakaus, alhainen itsetunto ja tyhjyydentunteet. Sen sijaan esimerkiksi tuhoavaa ylpeyttä ei pidetä epävakaan persoonallisuushäiriön kliinisenä oireena, vaikka se on hyvin yleinen. Millaista on tuhoava ylpeys epävakaassa persoonallisuushäiriössä ja mitä sille voi tehdä? Jatka lukemista.
Epävakaasta persoonallisuushäiriöstä kärsivä ihminen on yleensä hyvin herkkä. Kun useimmat ihmiset korkeintaan ärsyyntyvät jostakin lievästä negatiivisesta kokemuksesta, tästä häiriöstä kärsivä ihminen saattaa tuntea sen seurauksena voimakasta psyykkistä tuskaa.
Joissakin tapauksissa potilasnaamioituu “valheellisen itsetunnon” viittaan suojellakseen itseään. Tuon naamion takana hän alkaa uskoa, että hänellä on pääsy johonkin absoluuttiseen totuuteen ja että kaikki muut ovat väärässä.
Se, mitä ihminen todella piilottaa tuon viitan alle on voimakas pelko siitä, että joku satuttaisi häntä eriävällä mielipiteellä. Tästä syystä henkilö yrittää vakuuttaa muut ihmiset siitä, että nämä ovat väärässä, ja turhautuu kun hän ei saa muutettua toisen ihmisen näkemystä.
Toisin sanoen tästä häiriöstä kärsivä ihminen ei yksinkertaisesti kykene käsittelemään vastakkaisia mielipiteitä, koska hän ei kykene olemaan joustava.
Tästä syystä läheiset alkavat uskoa, että henkilö pitää itseään muita parempana yrittäessään tyrkyttää näkemyksiään muille. Tämä muiden ihmisten mielipiteiden torjuminen saattaa helposti etäännyttää perheen ja ystävät.
Mistä tämä tuhoava ylpeys on peräisin?
Tällaisten naamioiden taakse piilotetaan yleensä menneisyyden haavoja, erityisesti lapsuudesta. Epävakaasta persoonallisuushäiriöstä kärsivillä ihmisillä on yleensä ollut traaginen lapsuus. Heistä saattoi esimerkiksi tuntua lapsina siltä, että vanhemmat eivät välittäneet, he jäivät usein yksin tai heitä kritisoitiin jatkuvasti.
He yrittävät näin parantaa omanarvontuntoaan vähättelemällä muita, koska tätä tapahtui heille heidän lapsuudessaan.
Kriittinen ympäristö voi vaikuttaa lapseen monin eri tavoin. Se mitä tiedetään varmuudella on, että jotkut lapset yrittävät ylikompensoida kokemaansa nöyryytystä omaksumalla tämän tuhoisan ylpeyden naamion. Tämä on keino sanattomasti heijastaa sitä, että hän ei koskaan enää halua kenenkään satuttavan itseään.
Tästä häiriöstä kärsivän potilaan on tärkeää ymmärtää, että tuo ylpeä, vihamielinen aikuinen, joka hänestä on tullut, ei ole mitään muuta kuin haavoittunut, yksinäinen lapsi. Hänen on tajuttava, että viha ei auta parantamaan hänen haavojaan.
Mitä asialle voi tehdä?
Se, että henkilö ymmärtää mistä epävakaalle persoonallisuushäiriölle ominainen tuhoava ylpeys juontaa juurensa, on vasta ensimmäinen askel. Sen voittamiseksi on tehtävä kovasti töitä. Onneksi on olemassa hyviä strategioita, jotka voivat auttaa tuhoisan ylpeyden kanssa.
Yksi yleinen menetelmä on se, että potilas pyytää tuntemiltaan ihmisiltä kirjeitä, sähköposteja tai tekstiviestejä, joissa nämä kirjoittavat mitä positiivisia ja negatiivisia piirteitä henkilöllä heidän mielestään on.
Sen lisäksi että potilas tarvitsee jatkuvaa minäkuvansa vahvistusta, hän ei myöskään kykene kuuntelemaan aktiivisesti muiden ihmisten mielipiteitä. Tämän strategian kautta potilas päätyy kysymään itseltään kysymyksiä.
Hän saattaa ajatella esimerkiksi: “Eikö olekin outoa, että viisi eri ihmistä ajattelee samalla tavalla minusta?”, “Miksi en pysty sulattamaan sitä, että jollakulla on erilainen näkemys?” tai “Mitä positiivista voin oppia tästä?”.
Tämän ideana on se, että potilas kyseenalaistaisi oman ehdottoman, jäykän ajattelutapansa. Tätä kautta hän voi alkaa vähitellen hyväksyä sitä, että muidenkin ihmisten mielipiteillä on arvoa.
Muutosten tekeminen
Päivittäin eteen tulevat yllättävät tilanteet ovat toinen hyvä tilaisuus käsitellä tuhoisaa ylpeyttä. Tavoitteena on tulla tietoiseksi niistä tavoista, joilla mieli ja keho reagoivat toisten ihmisten kritiikkiin (näitä reaktioita voivat olla esimerkiksi jännitys, märehtiminen tai nopeutunut sydämensyke). Seuraavana tavoitteena on oppia odottamaan muutama minuutti ennen reagointia.
Kun henkilö on oppinut tämän, hänen on muistettava välttää keskustelun aloittamista aggressiivisella tai kireällä kehonkielellä. Henkilön tulisi pitää kasvot rentoina, hymyillä pehmeästi ja pitää katsekontakti niin, ettei hän näytä uhkaavalta. Parasta on myös olla liikuttelematta käsiä tai jalkoja liikaa tai olla puhumatta liian nopeasti.
Lauseet voi aloittaa esimerkiksi näin: “Minun mielestäni/Olen sitä mieltä, että…”. Toista voi tulla hieman vastaan sanomalla esimerkiksi “Olen kanssasi samaa mieltä…”. Se mitä tulee välttää on kireä äänensävy ja ihmisten mielipiteiden torjunta. Toista ei tulisi koskaan mitätöidä, vaikka hänen kanssaan ei olisikaan samaa mieltä.
Jos kärsit epävakaasta persoonallisuushäiriöstä ja oikeasti yrität, tulet näkemään muutoksia vuorovaikutuksessasi ihmisten kanssa.
Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.
- Golier, J. A., Yehuda, R., Bierer, L. M., Mitropoulou, V., New, A. S. y Schmeidler, J. (2003). The relationship of borderline disorder to posttraumatic stress disorder and traumatic events. American Journal Psychiatry, 160, 2018-2024.
- Millon, T. y Davis, R. D. (1998). Trastornos de la personalidad. Más allá del DSM-IV. Barcelona: Masson, S.A.