Traumaperäinen kasvu: omasta kivusta oppiminen

Kun elämä tarjoaa parastaan, ole kiitollinen ja juhlista sitä. Kun elämä käy katkeraksi, ole kiitollinen ja kasva. Kiitollisuus aivan kaikesta itsellesi tapahtuvasta, niin hyvästä kuin pahasta, on kokonaisuuden kokemuksen ja todellisen onnellisuuden perusta. Jopa kivuliaat tilanteet ansaitsevat kiitollisuutesi, koska ne ovat älyllisen, tunnetasoisen ja henkisen kasvun perusta.

Kipu ja katkerat kokemukset ovat erittäin tehokkaita henkilökohtaisen kasvun lannoitteita. Kärsimys voi sytyttää itsessäsi merkittävän muutoksen, jonka ansiosta alat luoda parempaa versiota itsestäsi. Tätä kutsutaan traumaperäiseksi kasvuksi.

Mitä traumaperäinen kasvu on?

1990-luvun puolivälin pakeilla psykologit Richard G. Tedeschi ja Lawrence G. Calhoun tutkivat trauman jälkeistä kasvua käyttämällä hyväkseen PTGI (Post-Traumatic Growth Inventory) -kyselyä. He havaitsivat, että 90 % traumaattisen kokemuksen – ja siihen liittyvän kivun – läpikäyneistä ihmisistä osoitti merkkejä vähintään yhdestä trauman jälkeisen kasvun viitteestä.

Tedeschi ja Calhoun määrittelivät trauman jälkeisen kasvun myönteiseksi psykologiseksi muutokseksi, joka on seurausta vastoinkäymisestä ja haasteesta, ja jonka tavoitteena on saavuttaa korkeampi toimintakyvyn taso.

Trauma haastaa ihmisen kyvyn sopeutua, ymmärtää maailmaa ja kohdata menettämisen aiheuttama tuska. Tällaiset olosuhteet myötävaikuttavat syvästi merkityksellisen henkilökohtaisen muutoksen tapahtumiseen.

PTGI-mittarin viisi perustekijää ovat seuraavanlaiset:

• Halu olla avoin uusille mahdollisuuksille, joita ei aiemmin ollut käsillä tai jotka eivät vaikuttaneet mahdollisilta.
• Vahvempi tunne yhteydestä muihin ihmisiin, mikä ilmenee lisääntyneenä empatiana toisten ihmisten kärsimyksiä kohtaan.
• Lisääntynyt kokemus omavaraisuudesta. Tuntemus siitä, että tästä selvittyään voi selvitä mistä tahansa muustakin.
• Lisääntynyt kiitollisuus elämää kohtaan yleisellä tasolla, sekä suurempi arvostus sellaisia asioita kohtaan joihin aiemmin suhtauduttiin itsestäänselvyyksinä.
• Syvempi kokemus henkisestä yhteydestä tai tarkoituksesta, johon voi sisältyä oman uskomusjärjestelmän muutos tai määrittely uudelleen.

Traumaperäisen kasvun mahdolliset aiheuttajat

Traumaperäistä kasvua tapahtuu silloin kun ihminen koettaa sopeutua erittäin negatiivisiin olosuhteisiin, jotka voivat aiheuttaa todella paljon ahdistusta.

Kasvu ei tapahdu suoraan trauman kokemisen seurauksena, vaan seurauksena traumasta johtuvien jälkivaikutusten kanssa kamppailusta. Nämä vaikutukset ovat oleellisia trauman jälkeisen kasvun määrittelyssä.

Jotkin tekijät ilmaisevat traumaperäistä kasvua ja ne yhdistetään parempaan sopeutumiseen traumalle altistumisen jälkeen. Henkisyys on osoittautunut olevan vahvasti yhteydessä traumaperäiseen kasvuun. Itse asiassa monet kaikkein syvimmistä henkisistä uskomuksista ovat traumalle altistumisen tuotosta.

Sosiaalinen tuki on tutkitusti toimiva apu mielenterveysongelmiin ja stressiin. Suhteessa traumaperäiseen kasvuun, ei ainoastaan ennen traumalle altistumista olemassa ollutta sosiaalista tukea yhdistetä kasvuun, vaan lisäksi on olemassa neurobiologisia todisteita, jotka tukevat ajatusta jonka mukaan sosiaalinen tuki voi säädellä patologista reaktiota stressiin.

Lisäksi on havaittu, että kyky hyväksyä tilanteita joita ei voi muuttaa, on olennaista sopeutumisen suhteen. Tämä onkin merkittävä ennusmerkki traumanperäistä kasvua ennakoitaessa.

Sisimmässäsi piilevän supersankarin kutsuminen esiin

Olemme kaikki kuulleet tarinoita ihmisistä, jotka ovat vahvistuneet entisestään ja löytäneet elämälleen merkityksen kammottavan tragedian jälkimainingeissa. Itse asiassa, juuri tällä tavoin on luotu kaikkein suurimmat sankarit niin todellisuudessa kuin taruissakin.

Jos esimerkiksi loisimme listan kuvitteellisista supersankareista, lähes jokainen sisällyttäisi sille Supermiehen, Batmanin ja Spider-Manin. Batman ja Spider-Man julistavat ristiretken rikollisuutta vastaan, kun heidän rakkaansa murhataan. Supermiehen toimintaan vaikuttaa toisenlainen tragedia, mutta tämä hahmo suo meille paljon enemmänkin puheenaihetta, mikäli tarkastelemme häntä ensimmäisenä valkokankaalla esittäneen näyttelijän henkilötarinaa.

Elokuvien alkuperäinen Supermies, Christopher Reeve, tuli ratsastusonnettomuuden seurauksena neliraajahalvaantuneeksi, mikä olikin niin raskas isku että se sai hänet harkitsemaan itsemurhaa (elämän julmaa ironiaa). Reeve kuitenkin kutsui apuunsa sisäisen Supermiehensä ja ryhtyi esittämänsä hahmon omaaman päättäväisyyden lailla ajamaan selkäydinvammaisten ihmisten asiaa.

Tämä on vain yksi esimerkki siitä, miten vakava rajoite, sairaus tai menetys voi johtaa sisäiseen vallankumoukseen. Tämänkaltaiset traagiset tapahtumat ovat kuin maanjäristyksiä, jotka paiskovat pääsi sisällä olevat huonekalut hujan hajan. Vaan tämä on uusi elämänkokemus, joten voit luoda järjestyksen uudelleen entistä vahvemmalla varmuudella.