Toivon, että jonain päivänä koulutus herättäisi jalkapallon kaltaista intohimoa

Toivon, että jonain päivänä koulutus herättäisi jalkapallon kaltaista intohimoa. Toivon, että koulutuksesta tulee niin relevanttia ja erityistä, että jokainen lapsi ja nuori saa nauttia siitä. Koulutuksesta, joka herättää samoja tunteita kuin viime hetken maali tai kori.

Kunpa voisimme korostaa opettajien tärkeyttä. Kunpa voisimme saada heille aseman, jossa tärkeä ammattitaito saisi tunnustusta ja josta maksettaisiin myös sen mukaisesti. Kunpa näkisimme lastemme todellisen potentiaalin. Toivon, että hallitukset toimittaisivat opettajille parhaat mahdolliset resurssit tehdä työtään. Sillä noilla resursseilla voisimme panostaa yksilöllisempään opetukseen ja korostaa oppilaidemme vahvuuksia.

Toivon, että kirjoista kiinnostunut teini herättäisi samanlaisia toiveita vanhemmissaan ja yhteiskunnassa kuin urheilusankari. Toivon, että lehtiartikkelit toisivat esiin uusia tieteellisiä löytöjä samoin, kun ne tuovat esiin urheilusuorituksia.

Samaan aikaan kun ajattelemme ja luettelemme toiveitamme, tuhannet lapset ympäri maailman näkevät nälkää. Lapset, jotka etsivät puhdasta paikkaa istahtaa ja lapset, jotka lukevat lainattuja tai perinnöksi saatuja kirjoja. Nuo tuhannet lapset, jotka turhautuvat matematiikasta, analyyseista ja sodista, joista he eivät ymmärrä mitään. Sodista ja uskomuksista, jotka he ovat oppineet ainoastaan sivuuttamaan.

Suurin osa koulutusjärjestelmien riittämättömyydestä johtuu niiden vajaatoiminnasta. Koulutunteja vähennetään eikä lasten tietämystä hyödynnetä tarpeeksi palvelujen kehittämisessä. Vaikka keinot ovat erilaisia, huono koulutus on läsnä köyhien maiden lisäksi myös kehittyneimmissä maissa.

“Tohtori Jalkapallo” -ilmiö

Tämä on varsin vanha käsite terveyden alalla. Päivystyshuoneet ovat tyhjempiä pelipäivisin tai tärkeiden kilpailuiden aikaan. Kyseessä on varsin mielenkiintoinen ilmiö, joka provosoi pohtimaan tiettyjä intohimojamme.

Espanjassa useat tutkimukset ovat todistaneet, että päivystyshuoneet ovat ainakin 35 % tyhjempiä tärkeinä pelipäivinä. Prosenttiosuus on vielä korkeampi (45 %), jos otamme huomioon ihmisjoukot pienine tai vähemmän merkittävine vammoineen. Ero on merkittävä ja se asettaa monet tottumuksistamme kyseenalaisiksi.

Ilmiö pistää meidät kysymään: mitä käytännössä pyydämme lapsiltamme sen jälkeen, kun he ovat oppineet ensimmäisen sanansa? “Mitä joukkuetta kannatat?” Emme usein vaivaudu kysymään ovatko he edes kiinnostuneita jalkapallosta. “Pakotamme” heidät vastaamaan kysymykseen, jotta voisimme asettaa heille tavoitteen.

Koulutus on yhteiskunnan perusta

Suomalaisen koulutusjärjestelmän salaisuus löytyy opettajista. Opettajat valitaan huolella ja heille tarjotaan keinoja sekä resursseja, jotka mahdollistavat korkealaatuisen ohjauksen. Näin ei ole suurimmassa osassa maailman kouluja.

Koulutuksen tulisi ohjata lapsia kasvamaan oman potentiaalinsa kautta. Näin jokainen yksilö voisi lopulta kasvattaa itseään. On väärin luoda käsityksiä, jotka eivät salli niiden mukauttamista. Samoihin käsityksiin jumiutuminen aiheuttaa ainoastaan haittaa niin yksilö- kuin yhteiskuntatasollakin.

Ihanteellinen koulutussysteemi puskee opiskelijoita kehittymään ja saavuttamaan parempia tuloksia. Opetussuunnitelma on kaiken perusta, mutta yksilöllisyys kulkee vahvasti sen rinnalla. Toisin sanoen, ihanteellinen opetus perustuu sekä taitoon että potentiaaliin.

Tämä ei suinkaan tarkoita, että urheiluinnostusta tulisi lakkauttaa. Leikkisä mieli ja urheilu voivat hyvin toimia myös arvojemme perustana. Hyväkään joukkue ei silti voi toimia ilman yhteistyötä. Onkin tärkeää oppia laittamaan perustamme käytäntöön ja yhdistää monipuolisesti molempia puolia. Tällöin saavutamme parhaan mahdollisen lopputuloksen.

On ihme, että koulutus on selvinnyt läpi koulutussysteemien

Koulutus on nykyään puutteellista kaikkialla maailmassa. Einsteinin mukaan on varsinainen ihme, että ihmisten uteliaisuus ylipäätänsä selvisi muodollisesta koulutuksesta.

Olemme yhtä mieltä siitä, että jotakin puuttuu. Tämä ei suinkaan ole uusi tai hiljattainen ongelma. Miksi kysymme 4-vuotiaina sata kysymystä päivässä, mutta 10-vuotiaina tyydymme vastaamaan vain meille annettuun kokeeseen? Vastaus löytyy yhteiskunnastamme: se katkaisee lapsiemme siivet. Ja ilmiö ei suinkaan rajoitu ainoastaan koulumaailmaan.

Meidän tulisi opettaa lapsiamme tavalla, joka mahdollistaa oppisen lisäksi myös omien kykyjen ja taitojen vahvistamisen. Yksilön arvoa tulisi korostaa, sillä lopulta tärkeintä on olla oma itsensä. Myös koulutuksen tulisi tähdätä tähän ja kasvattaa yhteiskuntaamme vahvoja, itsenäisiä oppijoita.