Kannusta lapsiasi lukemaan

29.11.2016 en Kirjat 1 Jaetut
Tyttö kirjastossa alkaa lukemaan

Lukemisen arvon välittäminen lapsille on lahja. Se on kunnianosoitus heidän elämälleen sekä maailmanlaajuiselle kulttuurille. Se on haaste mielikuvitukselle, mahdollisuuksien maailmalle, jossa he voivat kehittää oman olemuksensa tunteellisia ja älyllisiä osasia.

Lapsuudessa innokkaaksi lukijaksi kehkeytyminen auttaa lapsia lisäämään heidän kielellisiä ja älyllisiä kykyjään. Näin he pystyvät nauramaan, unelmoimaan, leikkimään todellisuuden kanssa, rohkaisemaan omaa uteliaisuuttaan ja lisäksi jakamaan useampia asioita heitä ympäröivien ihmisten kanssa. Kirja on avain toiseen maailmaan, jonka kautta he pystyvät tutkimaan uusia maita, persoonallisuuksia, matkustamaan tilan ja ajan halki. Ja ilman epäilystäkään he tulevat haluamaan sitä enemmän ja enemmän joka kerta.

Koska ehkä kun he sulkevat Lewis Carollin romaanin, he saavat kannustuksen tutustua Jules Verneen. Ja Vernen jälkeen he saattavat ehkä haluta koluta Robert Louis Stevensonin teoksen. Ja kuka tietää vaikka he sen jälkeen lähtisivät tutkimaan Conan Doylen kirjoittamaa universumia. Klassikot ovat aina hyvä tukipylväs, mistä aloittaa.

Mutta tämä ei ole aina helppoa, tiedämme kyllä. Lapsia ohjailee nykyisin mukavuus, kätevyys ja nopeus. Uusi teknologia antaa heille pääsyn laajempaan ja visuaalisempaan maailmaan, jossa kaikki, aivan kaikki, vaikuttaa helpommalta. He näkevät vähemmän vaivaa. Mielikuvitukselle ei ole enää tilaa, sillä kaikki on jo valmiiksi niin monimuotoista ja täsmällistä.

Mihin tämä asettaa mysteerin, hienovaraisuuden, vivahteet ja löytämisen? Nämä painikkeet heidän Xboxissaan, tai mitä tahansa konsolia he käyttävätkään ohjaamaan heitä uskomattoman suurten videopeliyhtiöiden luoman uskomattoman maailman. Elektroniikka, joka on hitaasti mutta varmasti vienyt vallan ja jättänyt varjoonsa kirjojen maailman.

Isinä, äiteinä, isovanhempina ja kasvattajina meidän ei pitäisi sallia tätä. Meidän täytyy rohkaista lapsia asettamaan sivuun aikaa lukemiselle. Mutta miten me voimme saada heidät kiinnostumaan kirjoista ja lukemaan intohimolla? 

Strategioita istuttaaksemme lapsiin intohimon kirjoihin

1. Ohjaa esimerkillä 

Et voi vakuuttaa ketään mistään, jos et näytä heille esimerkkiä. Ei ole mitään hyötyä pakottaa lasta lukemaan, jos lapsi näkee sinun istuvan tietokoneen tai television näytön edessä. Jos he näkevät jo hyvin nuorella iällä aikuisia kirja kädessään, on todennäköisempää että he ovat niistä kiinnostuneita, että he kysyvät sinulta asiasta… Että he matkivat sinua.

2. Varhainen altistuminen 

Usko tai älä, lapset ymmärtävät paljon enemmän kuin luuletkaan. Jo ennen kuin he alkavat puhumaan, pystyvät he ymmärtämään lukemattomia sanoja. Ennen kuin he alkavat lukemaan, he pystyvät hankkimaan monen muun tyyppistä tietoa: runollista kieltä, leikkiä sanoilla ja riimeillä, suullisten tarinoiden kuunteleminen… Pohjimmiltaan he tarvitsevat kannustusta ja virikkeitä.

Lasten kanssa alas istuminen satukirjan kanssa ja heille ääneen lukeminen on heille selkeä virike. Sinun äänesi ja puhemelodiasi, tarinan juonen kuunteleminen… Nämä ovat pieniä askeleita, joita heidän aivonsa ottavat, kunnes ne ovat riittävän kypsät ja alkavat oman lukemis- ja kirjoitusprosessinsa.

Kaikki tämä tapahtuu ennen kolmen vuoden ikää, kun he ovat kiinnostuneempia muodostetuista äänistä kuin itse tarinoiden sisällöstä. Mutta on silti todella hyödyllistä, että he sisäistävät kaiken tämän kuullun kielellisen informaation. Lapsille lukeminen ennen kuin he pystyvät edes kävelemään on uskomattoman hyödyllistä.

3. Rakenne

Sinun täytyy luoda aikataulu. Lapset tarvitsevat tiettyjä ohjeita ja sääntöjä. Heidän täytyy tietää, milloin heidän tulisi tehdä tiettyjä asioita: askareet, välipalat, ateriat, kylpyaika, sadun lukeminen ennen nukkumaan menoa, videopelejä ainoastaan viikonloppuisin…

Nämä ovat vain esimerkkejä, mutta se mitä koetamme tähdentää on, että suuntaviivat ja ohjenuorat ovat oleellisen tärkeitä, jotta lapset oppivat hallitsemaan ja käyttämään omaa aikaansa, ja jotta he voivat tuntea olonsa turvalliseksi tietäen mitä me odotamme heiltä kaikkina aikoina. Ja muista, että pysyvyys on elintärkeää. Kun he rentoutuvat, pitäisi aina olla mahdollisuus “rutistaa aikaa” vielä yhdelle kappaleelle kirjasta.

4. Tarjoa heille vapautta

Älä tyrkytä heille tiettyjä kirjoja. Tarjoile heille heidän mieltymyksensä mielessä pitäen ja tee ehdotuksia. Lisäksi älä huolehdi jos he seikkailevat, esimerkiksi eksyen sarjakuvien maailmaan. Sarjakuvat ovat hieno ponnahduslauta ja mahtava universumi, jonka he voivat yhdistää samoilla teemoilla leikkivien kirjojen kanssa: fantasia, seikkailu, scifikirjallisuus…

Toimi oppaana, mutta älä tuputa heille omia mieltymyksiäsi. Ota aina heidän kehityksellinen prosessinsa huomioon. Lapset kasvavat nopeasti ja heillä tulee olemaan uusia tarpeita ennen kuin huomaatkaan. Ja aina on olemassa ihanteellinen kirja kullekin ikäluokalle ja jokaiselle henkilökohtaiselle hetkelle. Anna ehdotuksia, opeta, kommentoi…

Pidä lisäksi mielessä, että voit kiihottaa heidän lukemisesta saamaansa nautintoa myös muin keinoin. Selitä heille esimerkiksi, että vampyyri heidän elokuvateatterissa näkemässään elokuvassa, jota he rakastivat, perustuu itseasiassa kirjaan. Että Disneyn elokuvat ovat myös hyviä iltasatuja, joita he voisivat lukea joka ikinen ilta…

5. Vastaa aina heidän kysymyksiinsä ja kiinnitä huomiota siihen, mitä he sanovat

Kuuntele, mitä sinun lapsillasi on sanottavaa. Aina. Toisinaan meillä on hädin tuskin lainkaan vapaata aikaa iltapäivisin, kun he palaavat koulusta kotiin. Mutta pidä jotain kirkkaana mielessäsi; jos et vastaa heidän kysymyksiinsä tai kuuntele heidän ajatuksiaan ja kommenttejaan nyt kun he ovat nuoria, koittaa lopulta päivä jolloin he lakkaavat hakemasta sinun huomiotasi ja kääntymästä asioissa sinun puoleesi. Koeta siis aina löytää heille aikaa.

Kommentoi viimeisintä kappaletta kirjassa, jota he lukevat, kuuntele heidän ajatuksiaan, ehdota lisää asioita ja terävöitä heidän mielikuvitustaan. Sinä olet heidän suurin kannusteensa.

UUTISIA VERKOSSA