Tänään minä saavutan kaiken minkä päätän

Tänään minä saavutan kaiken minkä päätän

Viimeisin päivitys: 15 heinäkuuta, 2016

Tänään on se päivä. Tänään minä saavutan tavoitteeni, askel askeleelta. Tämä on se päivä jolloin minä viimeinkin uskallan kävellä kohti sitä tulevaisuutta, jonka itse haluan, kohti sitä mistä minä olen aina unelmoinut, muuttaakseni tuon unelman  todeksi.

Minä pystyn haistamaan hetken, jolloin minä viimein saavutan tavoitteeni ja päämääräni. Minä voin tuntea sen aiheuttaman jännityksen ja innon sydämessäni, minä kykenen näkemään ilon kyyneleiden valuvan poskiani pitkin ja niiden ihmisten ylpeyden, jotka toivovat minun täyttävän unelmani.

Minä aion olla urhea

Pelko ei ole este, minä löydän ja paljastan sen rohkeuden, joka minulla on aina ollut taistella kaikkea sitä vastaan mikä pelottaa minua. Minä tulen seisomaan kasvotusten omien pelkojeni kanssa, oman epäonnistumisen kammoni, muiden mielipiteiden minussa herättämän pelon, minun muutoksen pelkoni.

Minä olen viimein ymmärtänyt, että ei ole olemassakaan sellaista asiaa kuin epäonnistuminen, ainoastaan halu oppia. Että muiden mielipiteet ovat toisinaan noiden toisten pelkoja, eivät minun, ja että muutos  voi olla suuri mahdollisuus.

Minusta tulee joku sellainen, joka ei tuijottele menneeseen, vaan elää nykyhetkessä ja suuntaa katseensa kohti tulevaisuutta. Joku sellainen, joka oppii elämän tarjoamat läksyt ja joka ei luovuta. Jos minä olen utelias jonkin asian suhteen, niin minä opiskelen siitä lisää, koska joskus koittaa aika jolloin voin käyttää sitä hyödykseni.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.