Tämän päivän lasten loputon yksinäisyys

Viime vuosikymmenen aikana olemme nähneet kasvavan suuntauksen lähes kaikkialla maailmassa: lasten “aikuisuuden”. Näemme vanhempia, jotka istuvat lastensa sänkyjen vieressä, puhumassa siitä milloin itku on tarpeen ja milloin ei . “Heidän tulee aloittaa oppiminen nuorena”, he sanovat.

Alusta lähtien, he yrittävät kasvattaa lapsensa johonkin, joka tuntuu korostavan autonomiaa hinnalla millä hyvänsä. He haluavat lastensa häiritsevän elämää mahdollisimman vähän: opettamalla heitä nousemaan ja käymään nukkumaan yksin, tekemään läksynsä itsenäisesti, odottamaan “hiljaa” vanhempiaan töistä. Toisin sanoen, lapsia kannustetaan käyttäytymään kuin pienet aikuiset.

Tämä asenne luo vanhemmille tietynlaista syyllisyyttä. Pahinta on, että he yrittävät heikentää syyllisyyttään kalliilla lahjoilla tai tiettyihin elämänalueisiin keskittyvällä äärimmäisellä huolella. He saattavat kysellä lapselta alituiseen, että “miten menee?”. Tai he vievät lapsen lomalla mahdollisimman pitkälle, korvatakseen lapsilleen aikaisemman poissaolon.

Uupuneet vanhemmat ja tyytymättömät lapset

Lasten yksinäisyys on todellinen epidemia. Se on levinnyt ympäriinsä ja tuntuu, ettei aikaa halauksille, suudelmille tai rennolle keskustelulle enää ole. Sen sijaan meillä on ainoastaan aikaa työlle: loppuun palaneille ihmisille ja myrtseille kasvoille. Vanhemmat, jotka saapuvat myöhään kotiin, ovat aina väsyneitä ja ärtyneitä.

UNICEF teki selvitystä siitä, mitä elämänlaatu merkitsee lapsille. He todistavat lasten keskittymisen olevan hyvin aikuisista poikkeava. 8-14 -vuotiaat lapset ympäri maailman antoivat listan siitä, mitä “hyvä elämä” tarkoittaa. Listat eivät pitäneet sisällään kalliita leluja tai mahtavia lahjoja, vaan pikemminkin varsin yksinkertaisia asioita:

• Vähemmän huutoa, enemmän puhetta
• Vanhempien kännyköiden hiljentyminen
• Enemmän halauksia vanhemmilta
• Vähemmän aikaa lukittuna koulussa, enemmän aktiviteetteja vanhempien kanssa
• Enemmän hymyileviä ihmisiä
• Ei pakkoa muuttaa pois

Lapsista on tullut hiljaisia ja surullisia

Nyt jos koskaan on yleisempää nähdä lapsia surullisina ja etäisinä. Tämän päivän lapset tuntevat itsensä hyvin yksinäisiksi, ja heistä on tullut hiljaisia ihmisiä. He eivät tiedä kuinka ilmaista tunteitaan, sillä se ei koskaan ole ollut keskustelun aiheena. Ja tietämättömyys siitä, miten ilmaista sisimpäänsä, lisää yksinäisyyttä entisestään.

Lapset ovat myös ärtyneempiä, suvaitsemattomampia ja vaativia. He eivät pysty järjestämään tunteitaan johdonmukaisesti. Spontaanius tuntuu olevan heille vaikeaa ja monet ovat äärimmäisen riippuvaisia toisten mielipiteistä.

Rasittava yksinäisyys ei koskaan ole hyvästä, sillä se hukuttaa kärsivän ihmisen eräänlaiseen henkiseen limboon, etenkin jos kyseessä on lapsi. Lapset tuntevat olevansa umpikujassa, ilman minkäänlaista maata jalkojensa alla. He kokevat pelkoa, ja siksi kehittävät itselleen puolustavan ja pelkäävän persoonallisuuden, mikä taas aiheuttaa suuria vaikeuksia kun he saavuttavat aikuisuuden, sillä terveellisten ihmissuhteiden luominen voi olla hankalaa.

Mitä tehdä, kun kohtaat yksinäisen lapsen? 

Monet vanhemmat ovat varmasti huomanneet lastensa olevan jossain vaiheessa yksinäisiä. Kohdatessaan yksinäisen lapsen, he tuntevat kohtaavansa todellisen ongelman. Paljon on kuitenkin tehtävissä. Voit esimerkiksi koittaa seuraavia toimintatapoja:

• On tärkeää neuvotella joustavuutta työaikoihin, jotta lapsistasi huolehtiminen ei kärsi. Yritä esimerkiksi omistaa tunnin päivässä ainoastaan lapsillesi.
• Sovi kumppanisi tai muiden aikuisten kanssa, kuinka jaatte aikaanne lapsille. Tällöin lapsesi joutuu viettämään mahdollisimman vähän aikaa ilman luotettavaa aikuista.
• Säästä aikaa, joka on ainoastaan tarkoitettu lapsillesi. Säästä ainakin 30 minuuttia päivittäin, sulje puhelimesi ja lakkaa ajattelemasta muita asioita. Halaa lapsiasi, kerro heille päiväsi asioista ja kysy kuinka he voivat. Pelkästään tämä panostaa suuresti lastesi onnellisuuteen. Jos et pysty omistamaan 30 minuuttia, pyri edes pieneen hetkeen.
• Leiki lastesi kanssa ainakin kerran viikossa. Leikkiaika on erittäin arvokasta: se menee ohi nopeasti, ja mentyään ei koskaan palaa takaisin. Jos leikit heidän kanssaan, sinun ei tarvitse kertoa heille rakkauttasi: he tietävät sen ja tuntevat itsensä arvostetuiksi.

Riippumatta olosuhteista, mieti kuinka voisit antaa enemmän aikaa lapsillesi. He ansaitsevat sen. He ovat siinä vaiheessa elämää, jossa jokainen kokemus jättää jälkensä. Se voi ajoittain tarkoittaa uhrauksia, mutta se on varmasti sen arvoista.

Muista, että on olemassa monia asioita, jotka ovat lapsille erittäin tärkeitä, vaikkeivät ne siltä aikuiselle tuntuisikaan!