Lasten kasvattaminen maalaisjärjellä

16.5.2017

Hyvänä opettajana oleminen ei ole helppo tehtävä; lasten kasvattamista ei opeteta koulussa. Se täytyy kuitenkin vain kohdata kun on sinun vuorosi olla isä tai äiti.

Lapset eivät myöskään tule käyttöohjeiden kanssa. Sellaisten, jotka kertoisivat meille kaiken mitä meidän täytyy tehdä tietyissä tilanteissa tai miten meidän pitäisi toimia kun he ovat ahdistuneita, vihaisia tai surullisia. Meillä on usein tapana toistaa sitä mitä olemme nähneet kotonamme koko ikämme ja ajattelemme että koska vanhempamme kasvattivat meidät sillä tai tällä tavoin, se on oikea tapa.

Vanhempiemme tapa kasvattaa meidät ei ikävä kyllä ole aina oikea tapa. Tietäessämme että ajat ovat muuttumassa, meidän täytyy vanhempina sopeutua siihen.

Eri tapoja kasvattaa lapsia

On olemassa monia tapoja kasvattaa lapsia, mutta voidaksemme tarjota sinulle yleiskatsauksen niistä, voisimme luokitella ne enemmän tai vähemmän kolmeen ryhmään:

Autoritaarinen tai kontrolloiva vanhemmuus

Autoritaarista vanhemmuutta käyttävät usein sellaiset vanhemmat jotka ajattelevat että ”kepin säästäminen on lapsen hemmottelua”. He uskovat että pelon ja uhkailun käyttäminen tekee lapsista tottelevaisia. On totta että autoritaarinen kasvattaminen voi saada lapset tottelemaan, mutta he tekevät sen aina pelosta, ja se ei saa lasta ymmärtämään rajojen ja sääntöjen syitä. Opetamme samalla heille myös tavan jolla ongelmia ratkaistaan aggressiivisesti.

Heistä kasvaa lapsia joilla on huono itsetunto, sellaisia joista tuntuu että heidän vanhempansa eivät hyväksy heitä. Monissa tapauksissa heistä tulee aggressiivisia ja ahdistuneita ihmisiä jotka tullaan torjumaan heidän käytöksensä takia.

lapsen kasvattaminen häkissä

Salliva vanhemmuus

Tämän tyyppinen vanhemmuus on edellisen täydellinen vastakohta. Salliva vanhemmuus tarkoittaa että vanhemmat osoittavat rakkautta ja kiintymystä lapsilleen mutta eivät kykene asettamaan selkeitä rajoja. Jos he eivät kykene tekemään sitä, he hämmentävät lasta epämääräisillä säännöillä joita ei loppujen lopuksi noudateta koska he päätyvät itse antamaan periksi.

Tällaiset vanhemmat ylisuojelevat lasta koska he pelkäävät että lapselle voi tapahtua jotakin. Tekemällä niin he kuitenkin estävät lasta kehittämästä taitojaan ja tulemasta vastuulliseksi ja kypsäksi.

Sallivalla tavalla kasvatetuilla lapsilla on myös erittäin huono itsetunto koska heistä tuntuu että he ovat kykenemättömiä ratkaisemaan omia ongelmiaan ilman muiden apua.

Demokraattinen vanhemmuus

Demokraattinen vanhemmuus ottaa huomioon että lapset eivät tule tähän maailmaan tietäen miten kaikki toimii ja näin ollen vanhemmat ovat sitä varten että he selittävät asiat lapsille. Demokraattisessa vanhemmuudessa lapsille ei huudeta eikä heitä lyödä koska se ei opeta heille mitään. Lapsen kanssa ennemminkin keskustellaan kunnes hän ymmärtää kaiken. Annat lapselle mahdollisuuden epäonnistua ja korjata virheensä, hyväksyt hänet ehdoitta ihmisenä ja osoitat hänelle syvää rakkautta olematta kuitenkaan samalla ylisuojeleva.

äiti ja poika

Joitakin tekniikoita demokraattiseen vanhemmuuteen

Kuten mainitsimme aiemmin, demokraattinen vanhemmuus viittaa vuoropuheluun, ehdottomaan hyväksymiseen ja ennen kaikkea kunnioitukseen lasta kohtaan. Se edellyttää sitä että aikuisina hallitsemme itsemme vaikka se saattaa olla usein vaikeaa. Joitakin tekniikoita joita voit alkaa käyttämään lapsesi kanssa voivat olla:

Negatiivinen vahvistaminen

Negatiivinen rankaiseminen tarkoittaa nautinnon tai ilon lähteen ottamista pois lapselta jos hän rikkoo jotain sääntöä tai ylittää rajan jonka olet asettanut. Jos poikamme piti esimerkiksi siivota huoneensa eikä hän tehnyt niin, meidän täytyi ottaa pois jotakin joka oli hyvin houkuttelevaa hänelle (lelu, hänen suosikki TV-ohjelmansa, puistoon meneminen jne…).

Tämän tekniikan kaikkein tärkein osa ei ole itse tekniikka vaan miten suoritamme sen. Ei ole mitään järkeä rankaista negatiivisesti jos huudat lapselle ja uhkailet häntä, sillä lapsi vain hermostuu siitä eikä ymmärrä mistä on kyse. Meidän täytyy käyttää negatiivista vahvistamista rauhallisella tavalla kuumentumatta itse. Tällä tavoin lapsi oppii että elämässä on seurauksia kun rikkoo tiettyjä sääntöjä.

Positiivinen vahvistaminen

Aivan samalla lailla kuin käytämme negatiivista vahvistamista kun kyse on sopimattomasta käytöksestä, meidän täytyy myös palkita oikea käytös. Koskaan ei pitäisi olla rankaisemista ilman vahvistamista ja päinvastoin. Jos lapsi on täyttänyt standardit tai tehnyt jotain sopivaa, meidän täytyy aina palkita hänet. On tärkeämpää että muistamme palkita ennen rankaisemista.

Voimme tehdä niin symbolisen talouden avulla jos lapset ovat pieniä, lasten ansaitessa pisteitä jokaisesta oikeasta käytöksestä ja vaihtamalla niitä sen jälkeen palkintoihin, tai ylistämällä, halaamalla ja onnittelemalla kun he ovat vanhempia.

Ylikorjaaminen

Ylikorjaamista käytetään kun lapsi on käyttäytynyt huonosti ja haluamme heidän korjaavan virheensä ja oppivan jotain uutta. Jos lapsi on esimerkiksi heittänyt kaiken ruoan lattialle, hänen täytyy kerätä ruoka ja lisäksi auttaa äitiä ja isää siivoamaan koko keittiö (astiat, pöytä, lattia…).

Opastettu altistaminen lasten peloille

Jos olemme hyvin ylisuojelevia lastemme kanssa, heistä tulee pelokkaita eikä se ole ollenkaan positiivinen asia. Auttaaksemme lapsia voittamaan pelkonsa meidän täytyy opettaa heitä käsittelemään pelkojaan. Tehdäksemme sen helpommaksi heille, voimme liittää nuo pelot hauskoihin asioihin.

Jos lapsesi pelkää esimerkiksi pimeää eikä pysty nukkumaan yksin, leikimme heidän kanssaan pimeässä huoneessa piilottaen sinne suklaapatukan. Lapsen täytyy löytää suklaapatukka huoneesta äidin ja isän odottaessa ulkopuolella antaen samalla johtolankoja patukan löytämiseksi. Lapsi liittää pimeyden leikkiin; johonkin josta hän nauttii kun hän kohtaa sen ja huomaa että mitään pahaa ei tapahdu.

Nämä ovat joitain tekniikoita joita voit ryhtyä käyttämään lastesi kasvattamisessa, mutta muista että tärkeintä on tapa jolla se tehdään; aina rakkaudella ja hyväksymällä, hyvin kärsivällisesti, lapsen omaan tahtiin ja omia tunteitamme hallitsemalla.