Syvin suru on sellaista, mitä kukaan ei näe

Suru asettautuu helposti sielumme sopukoihin, kun annamme sille tilaa. Jos suru löytää kasvavan kolon, se voi päätyä asumaan sinne pitkäksi aikaa.

Suru on kaikkein tyytyväisimmillään yksinäisyydessä. Kun olemme yksin, emme yritä pitää surua loitolla tai esittää, että kaikki on hyvin, vaan annamme surulle ohjat: olemme helposti sen johdatettavina.

“Pidä varasi surun kanssa. Suru on pahe.”

-Gustave Flaubert-

Surullisuus voi saada muiden huomion puoleesi: läheiset huolestuvat sinusta, he alkavat soitella perääsi ja kiinnostuvat sinusta uudella tavalla. He haluavat helpottaa oloasi ja piristää päivääsi, he haluavat saada sinut tuntemaan olosi taas iloiseksi ja onnelliseksi… Ikävä kyllä tällä käyttäytymisellä he alitajuntaisesti vahvistavat tilannetta, sillä sinä päätät olla yksin, mutta tiedät että olet ympäröity muilla ihmisillä.

Eristäydyt surun mukavaan kuplaan, jota muut yrittävät puhkaista.

Suru saa olon ankeaksi, mutta toisaalta se tuo meille keinotekoista rauhaa, liikkumattomuutta ja lohdutusta. Emme uskalla tai halua ottaa uusia riskejä, vaan pysymme tuntemallamme alueella.

Miksi surusta tulee pysyvä vieras?

Surusta voi muodostua addiktio. Jos henkilö läpikäy surua yksinään eikä halua jakaa siitä, se kiinnittyy hänen olemukseensa ilman mitään esteitä tai kriteerejä. Tämä on loogista, sillä emme halua näyttää ulospäin kovaa suruamme ja saamattomuuttamme. Surusta puhuminen ja sen jakaminen voi olla vaikeaa, joskus jopa mahdotonta: ihminen jää väkisinkin yksin ahdinkonsa kanssa.

Suruissaan vellova ihminen astuu dynaamiseen yksinäisyyden ja eristäytyneisyyden tilaan. Jos tila jatkuu pitkään, se voi johtaa masennukseen.

Miten surua vastaan voi taistella?

Välttääksesi masentuneeseen tilaan joutumista, on tärkeää estää surua tarrautumasta sisuskaluihin. On toki tärkeää tuntea surua ja käsitellä sitä, mutta surun tulisi olla ohimenevä tila. Suru voi liittyä ihmissuhteisiin, taloudellisiin asioihin, henkilökohtaisiin ongelmiin ja muihin vaikeuksiin, joita ihminen kohtaa. Jos suru muuttuu pysyväksi, on kyse jostain vakavammasta. Pidä suru kädenmitan päässä näillä vinkeillä:

• Aivan aluksi sinun tulee pitää väliä draamaan ja sellaisiin ihmisiin, jotka synnyttävät sitä. Jos kumppanisi haastaa riitaa jatkuvasti, on ehkä aika pistää suhde jäähylle. Jos äitisi arvostelee tekemisiäsi, kerro hänelle tunteistasi ja ota aikaa itsellesi.
• Ala luomaan mukavia tilanteita elämääsi uusien ihmisten kanssa.
• On tärkeää pystyä rentoutumaan: tästä syystä on tärkeää oppia tunnistamaan ystävät, jotka eivät ole sitä miltä näyttävät. Poista myrkylliset ihmiset elämästäsi.
• Tee enemmän sellaisia asioita, joista nautit: lue kirjoja, kuuntele musiikkia, harrasta liikuntaa, tee käsitöitä… Mikään näistä ei ole ajanhukkaa, sillä ihmisen tulee tehdä asioita joista hän nauttii pysyäkseen onnellisena. Harrastukset voivat pitää surun loitolla ja helpottaa oloa.
• Pura tunteitasi, jos koet siihen tarvetta. Älä häpeile tunteitasi. Mene ulos ja uskalla olla ihmisten seurassa, vaikka sinusta ei aluksi siltä tuntuisikaan. Puhu tunteistasi ja ongelmistasi, niin voit saada uutta perspektiiviä asioihin.
• Älä sulje itseäsi piiloon elämältä. Ota selvää uusista mahdollisuuksista ja muutoksista, sekä aseta tavoitteita itsellesi.

Tee asiat hankalaksi surulle, niin se pysyy kaukana. Onni, hyvä mieli ja nauru ovat surun suurimpia vihollisia. Et ehkä pysty nauramaan kavereiden hölmöille vitseille surun keskellä, mutta ne vaikuttavat mieleesi positiivisesti ja voivat kohentaa mielialaa huomaamattasi.

Opi antamaan surulle tilaa, mutta älä anna sen tuhota sinua

Kaikki kokevat surua elämänsä aikana; surulta ei voi välttyä ja se on osa elämää. Anna itsellesi lupa itkeä, raivota ja purkaa tunteitasi. Sinulla on oikeus kokea surua ja puhua siitä, jakaa tunteitasi muiden kanssa ja kärsiä väkevien tunnekokemusten kourissa.

Tee kuitenkin itsellesi selväksi, että suru ei jätä sinua rauhaan koskaan, ellet luo sille rajoja. Sinun on pyrittävä pois surun ikeen alta, sillä muuten suru jää pysyvästi sieluusi. On tärkeää tehdä konkreettisia tekoja surusta ylipääsyn eteen, ei pelkästään ajatella surusta irti päästämistä.

Itke. Itke yksin tai yhdessä muiden kanssa, kunhan muistat, ettei surua kannata koskaan sivuuttaa tai tukahduttaa. Surun käsittely voi olla hankalaa, sillä vaikka se tulee kohdata, ei siihen tule koskaan takertua.

Suru kotiutuu nopeasti yksinäiseen sieluun, sillä kukaan ei häiritse sitä siellä, eikä se halua lähteä, ellet tee asian eteen jotain aktiivisesti.