Sosiaalinen valta: määritelmät ja tyypit

· 1.5.2019

Opettajilla on valtaa oppilaisiinsa. Vanhemmilla on valtaa lapsiinsa. Johtajilla valtaa työntekijöihinsä. Ja poliitikoilla valtaa yhteisöön. Sosiaalinen valta on läsnä jokaisella elämänalueella. Tietyillä ihmisillä ja ammateilla on valtaa muihin… mutta mitä valta tarkalleen ottaen on? Katsotaanpa.

Valta tarkoittaa kapasiteettia tehdä tai olla jotain. Kapasiteettia harjoittaa ylintä valtaa yhtä tai useampaa ihmistä kohtaan. Se on kykyä vaikuttaa ihmisiin ja yhteiskunnan tunnistaman ylimmän auktoriteetin läsnäoloa.

Kuten voimme nähdä, vallan määritelmä on melko laaja. Vallasta on annettu historian saatossa useita määritelmiä, teorioita ja typologioita. Ymmärtääksemme sitä paremmin, meidän on käsiteltävä näistä kaikkein laajimmin hyväksyttyjä.

Yksi vallan varhaisimpien teorioiden merkittävimmistä hahmoista oli Friedrich Nietzsche (2005). Hän esitti käsitteen vallan haluamisesta, tai kunnianhimosta saavuttaa omat halut. 

Samaan aikaan Max Weber määritteli vallan yksilön tilaisuutena tai mahdollisuutena harjoittaa omaa haluaan sosiaalisessa suhteessa. Myöhemmin monet eri kirjailijat tutkivat vallan käsitettä Marxismin silmin.

Lähempänä meidän aikaamme ranskalainen filosofi Michel Foucault julkaisi yhden laajimmista vallan analyyseista. Vaikka näitä on ollut lukuisia, tämä oli yksi merkittävimmistä.

sosiaalinen valta: yksi työkalu yli muiden

Max Weber

Max Weber oli yksi tärkeimmistä ajattelijoista 1900-luvulla. Vaikka hänen työnsä käsittääkin monia eri tutkimuksen aloja, keskitymme nyt hänen käsityksiinsä vallasta ja hallitsemisesta.

Hän määritteli vallan ”todennäköisyytenä, että sosiaalisen suhteen puitteissa oleva toimija on asemassa, jossa hän voi suorittaa tahtonsa vastarinnasta huolimatta, ja riippumatta siitä pohjasta, johon tämä todennäköisyys perustuu” (Weber, 2005).

Eli valta merkitsee kykyä painostaa omaa halua muille, ja tämä voi ilmestyä monessa eri muodossa. Kun taas ylivalta, ymmärrettynä komennus-tottelevaisuuden muodossa, on äärimmäinen vallan muoto.

Ylivaltaa on olemassa kolme eri tyyppiä. Yksi tärkeimmistä alakategorioista on oikeutettu ylivalta. Tämä tarkoittaa yleistä uskomusta tietystä sosiaalisen järjestyksen tai suhteen pätevyydestä. On olemassa kolme eri tyyppistä oikeutettua ylivaltaa (Weber 2007):

  • Laillinen ylivalta: Yleinen usko vahvistettujen lakien laillisuuteen ja vallitsijan oikeuteen valtuuttaa ja harjoittaa hallintaa ihmisiin.
  • Perinteinen ylivalta: Yleinen usko olemassa olevien perinteiden pyhyyteen ja oikeuteen käyttää näitä perinteitä auktoriteetin harjoittamiseen.
  • Karismaattinen ylivalta: Yleinen usko henkilön tai laillisen järjestelmän kehittämään pyhyyteen, sankaruuteen tai esimerkilliseen statukseen.
sosiaalinen valta shakin peluussa

Marxismi

Karl Marxin mukaan ”työväenluokan poliittisella liikkeellä on tavoitteenaan työväenluokan poliittisen vallan valloittaminen” (kirje Boltelle, 29. marraskuu, 1871).

Poliittisten luokkien välinen konflikti on sosiaalisen vallan saamisen perusta. Sillä on enemmän vaikutusta kuin muilla luokkien välisten konfliktien muodoilla, kuten ekonomisilla tai ideologisilla muodoilla. Kun Marxin mukaan muutoksen ekonomisissa olosuhteissa vaikuttavat siihen ketä saa vallan, poliittiset käytännöt saavat enemmän (Sánchez Vázquez 2014).

Mutta Marx itse ei koskaan esittänyt teoriaa vallasta. Hän kuitenkin osoitti, että ”poliittinen valta on pelkästään järjestäytynyttä valtaa, jolla yksi luokka sortaa toista” (Marx ja Engels 2011). Tulevaisuuden marxistit menivät yksityiskohtaisuuksiin omissa sosiaalisen vallan teorioissaan.

Esimerkiksi Antonio Gramsci (1977) puhui tästä kapitalismin kontekstissa. Vallassa oleva luokka ei saa valtaa köyhälistöstä ja sorretuista luokista käyttämällä vain sortavia valtion laitteistoja. Se saavuttaa kyseisen vallan kulttuurillisella hegemonialla ja koulutusjärjestelmän, uskonnollisten instituutioiden ja median hallinnalla.

Michel Foucault

Foucault vakuutti, että valtaa on joka puolella, sillä se ei vain erityisesti ole jostain peräisin. Tämän näkemyksen mukaan sosiaalinen valta ei voi olla rajoitettu yhteen instituutioon tai valtioon. Täten marxistinen käsite vallan saamisesta on mahdoton.

Valta on voimien suhde, joka ilmenee tiettynä aikana yhteiskunnassa. Täten valtaa on siis joka puolella, ja voimakkaita vaikuttavia tekijöitä ei voida pitää itsenäisinä näistä suhteista.

Kaataen aikaisemman käsityksen vallasta, Foucault tutki kuinka vallan suhteet voivat tuottaa sääntöjä, jotka puolestaan johtavat keskusteluun totuudestaKun valta, laki ja totuus ruokkivat kaikki toisiaan, vallalla on aina vaikutusta lakiin ja totuuteen.

valvontakamerat

Vaikka Foucault analysoi valtaa monipuolisissa konteksteissa ja monina aikoina, yksi hänen merkittävimmistä ajatuksistaan on biovalta (Foucault 2000). Biovalta on käytäntö, joita modernit valtiot käyttävät kansan hallitsemiseksi. 

Foucaultin analyysin mukaan moderni valta on punottu kiinni sosiaalisiin käytäntöihin ja ihmisen käyttäytymiseen. Tämä tapahtuu, kun sorrettu kansa hyväksyy hiljattain hienovaraiset säädökset ja sosiaalisen järjestyksen odotukset.

Biovalta raivaa tien biologiselle elämän säätelylle. Klassinen esimerkki tästä voi löytyä vaikkapa mielisairaaloista, vankiloista ja tuomioistuimista. Nämä ovat kurinpidollisia instituutioita, jotka määrittelevät normit, joita tietyt kansan osat rikkovat, täten irtaantuen yhteiskunnasta (Foucault 2002).

Sosiaalinen valta psykologiassa

Sosiaalisen psykologian alalla John French ja Bertram Raven (1959) ehdottivat viittä vallan tyyppiä: 

  • Laillinen valta on peräisin organisaation tai yhteiskunnan johtajan suhteellisesta asemasta ja velvollisuuksista. Ihmisillä on laillista valtaa, kun heille on delegoitu jonkin tyyppistä muodollista auktoriteettia.
  • Referenssivalta on tiettyjen yksilöiden kykyä vaikuttaa muihin. Tämä on peräisin henkilön karismasta ja vuorovaikutuksellisista taidoista. Sorrettu henkilö näkee vallitsevan henkilön roolimallina ja yrittää toimia kuin hän.
  • Asiantunteva valta on peräisin henkilön kyvyistä tai asiantuntemuksesta ja siitä kuinka paljon organisaatio tai yhteiskunta tarvitsee häntä. Toisin kuin muut tyypit, tässä valta on tavallisesti täsmällistä ja rajoittunut asiantuntemukseen.
  • Palkitsemisvalta on peräisin johtajan kyvystä tarjota materialistisia palkintoja. Se viittaa siihen kuinka vaivatta yksilö voi antaa ihmisille tiettyjä hyötyjä. Se voisi olla vaikkapa vapaa-aikaa, palkintoja, ylennyksiä tai lisää vastuuta.
  • Pakottava valta on peräisin valtaa pitävän kyvystä asettaa sanktioita. Pohjimmiltaan se on kykyä antaa ja ottaa pois palkintoja ja asettaa rankaisuja. Sorretun henkilön halu saada arvokkaita palkintoja ja hänen pelkonsa menettää ne on vallan lähde.
dominoefekti

Kuten voimme nähdä, sosiaalinen valta ja sen käsitteet ovat monipuolisia ja voimakkaasti historian kulun vaikuttamia. Vallan määritelmä vaihtelee toisten ihmisten hallitsemisesta monimutkaiseen suhteiden verkostoon.

Tämä viimeaikaisempi käsitys vallasta ehdottaa, että suunnistamme aina vallan suhteissa. Jokaisessa ihmissuhteessa on on jonkinlainen valtasuhde. Täten sosiaalisesta vallasta tietoisena oleminen on ensimmäinen askel sen vaikutuksen ja hyväksikäytön vähentämiseen.

Foucault, Michel (2002). Historia de la Locura en la Época Clásica I. México: Fondo de Cultura Económica.

Foucault, Michel (1979). Microfísica del poder. Barcelona: Las Ediciones de La Piqueta.

Foucault, Michel (2000). Defender la sociedad. Buenos Aires: Fondo de Cultura Económica.

French, John and Raven, Bertram (1959). The bases of social power. En Studies in Social Power, D. Cartwright, Ed., pp. 150-167. Ann Arbor, MI: Institute for Social Research.

Gramsci, Antonio (1977). Antología. México: Siglo XXI.

Marx, Karl y Engels, Friedrich (2011). Manifiesto comunista. Madrid: Alianza Editorial.

Nietzsche, Friedrich Wilhelm (2005). Así habló Zaratustra. Un libro para todos y para nadie. Madrid: Valdemar.

Sánchez Vázquez, Adolfo (2014). Entre la realidad y la utopía. Ensayo sobre política, moral y socialismo. México: Fondo de Cultura Económica.

Weber, Max (2005). Economía y sociedad. México: Fondo de cultura económica.

Weber Max (2007). Sociología del poder. Los tipos de dominación. Madrid: Alianza Editorial