Sisäisen tyhjyyden kohtaaminen

6.2.2016 en Psykologia 74 Jaetut

Miten me voimme kohdata sisäisen tyhjyytemme säälimättömän suden?

Joskus on ollut aikoja, jolloin me kukin olemme kokeneet tuon kummallisen, sisuksiamme kalvavan rutiininomaisen selviytymisen tunteen. Me totumme tapaamaan ystäviä, työkavereita ja perhettä. Me puhumme elämästämme kuin me olisimme joku joka voi vain lipua vetten yli hukkumatta, sanoen jotakin seuraavanlaista: “Toki, se oli kamalaa, mutta ei hätää, olen jo selvinnyt siitä” tai “Minä en kyennyt saavuttamaan mitä halusin, mutta hei, pärjäänhän minä edelleen.”

Ulkopuolisesti olemme kuin pieniä sotilaita, piilottaen katumuksiemme ja surujemme painon, marssien alistuneina ja luovuttaneina eteenpäin, hokien jotain sen suuntaista, että “Näin asiat nyt vain ovat”.

Me totumme kollektiivisesti selviytymään mukisematta, jaamme kannustavia sanojamme ja meillä on tietty yhteinen ymmärrys taktisesta hiljaisuudesta. Mutta kaiken tämän taustalla, meidän syvimmällä piilevien osiemme sisässä, elää näkymätön vihollinen joka ruokkii meitä kuluttavia tunteita, kuten tyhjyys, tuska ja menetys.

Ja mitä me tarkoitamme puhuessamme menetyksestä? Emme viittaa tällä ainoastaan konkreettiseen rakastamamme henkilön menettämiseen kuoleman seurauksena. Loppujen lopuksi on olemassa monia erilaisia menetyksen lajeja ja ne kukin määrittelevät tietyn tyyppisen tyhjyyden tunteen. Jotkin näistä menetyksistä viittaavat turhautumiseen, pettymykseen, minkä tahansa tyyppiseen pelkoon, epäonnistumiseen tai pohjattomaan syvyyteen, jonka me tunnemme ja koemme “eksistentiaalisena tyhjyytenä”.

Mikä on kaikkein tehokkain tapa kohdata nämä erilaiset henkilökohtaisen menetyksen tasot ja niiden aiheuttama tyhjyys? Miten me voimme voittaa nämä sisäiset sudet, jotka sen salliessamme armoa antamatta syövät meidät ahnaasti pala palalta? Perehdytäänpä joihinkin näistä menetelmistä:

Hyväksytään menetyksemme ja ymmärretään tyhjyyttämme

Aivan kuten puolalainen sosiologi Zygmunt Bauman usein selosti suurelle yleisölle, elävät monet meistä eräänlaisessa “nestemäisessä yhteiskunnassa”, missä välitön mielihyvä ja ohimenevät saavutukset ovat korkeimmassa arvossa. Mikään ei näytä kestävän, eivät edes (tai erityisestikin) henkilökohtaiset ihmissuhteet.

On aivan kuin yhteiskuntamme tarkkailisi asioiden valoisaa puolta, mutta heti kun jotain vaikeaa tapahtuu tai vaadittaisiin syvemmän tason osallisuutta, niin “ihmisyyden vaate” heikkenee ja hajoaa käsiin. Ajattelepa esimerkiksi sitä ystävää tai perheenjäsentä, jolla todettiin masennus. Me tarjoamme olan taputuksen ohella pari lohduttavaa sanaa, kuten “kyllä tämä tästä” ja luonnollisesti muistutuksen ottaa lääkkeet.

Kaikenlainen kipu ja tuska yllättää meidät. Me emme ymmärrä sitä, joten me koetamme paeta sen ulottumattomiin. Mitä jos meidät asetettaisiin kasvotusten tuon ystävän tai perheenjäsenen kanssa ja me pyytäisimme heitä kertomaan meille tuskasta, jonka he kokevat, tai tyhjyydestä heidän sisällään? Tai mitä jos me antaisimme heidän purkaa tunteitaan meihin sanojensa ja kyyneleidensä kautta?

Jotta voimme selvitä tässä monitahoisessa ja vaikeaselkoisessa maailmassamme, meidän täytyy kohdata vihollisemme silmästä silmään, meidän täytyy tietää miten ymmärtää ja hyväksyä ne. Näin tehden me todella kasvamme ihmisinä, sillä suru ja tuska eivät päädy olemaan vain kasa jätettä sielumme nurkassa tai mielemme pimeydessä.

Kaikella eksistentiaalisella tyhjyydellä on muotonsa ja meidän pitää tietää miten ymmärtää tätä olemusta voidaksemme lakata juoksemasta sisäistä suttamme karkuun ja kulkeaksemme elämämme läpi turvallisemmin olemalla tietoisia siitä, mitä me todella tarvitsemme.

Nainen ja lintuhäkki

Toimia omakohtaisen tyhjyytemme kohtaamiseksi

On hyvä pitää mielessä, että meidät voi pettää seuraava ajatus, jolla melkein jokainen meistä luonnostaan leikittelee: elämä tulee olemaan juuri niin kuin me sen haluamme olevan tai “lähes” kuten me olemme sen joskus kuvitelleet olevan. Tämä uskomus tai toive ei tietenkään ole itsessään paha asia, mutta meidän täytyy olla harkitsevaisia vakaumuksiemme suhteen ja hyväksyä sekin mahdollisuus, että me emme tule saamaan kaikkea mitä halajamme.

Mutta tarkoittaako tämä sitten että meidät on vääjäämättä ja auttamattomasti tuhottu olemaan onnettomia? Vastaus on kunkin omassa mielessä, sillä todellakin on niin että todellinen onni ei löydy kaiken haluamamme saavuttamisesta, vaan sen oppimisesta miten olla onnellinen ja kiitollinen kaikesta siitä mitä olemme saaneet ja tehneet, sekä… Siitä mitä olemme menettäneet.

Yllättävääkö? Toivottavasti ei! Joka tapauksessa on eduksi pyrkiä ymmärtämään näitä kokemuksemme eri ulottuvuuksia, näitä askeleita jokaisen ja kunkin henkilökohtaisen menetyksemme kohtaamiseen.

  1. Kun toteat, että elämä on tuonut tiellesi asioita joita et odottanut, älä luovuta. Sen sijaan ota ensimmäinen askel oman paikkasi hyväksymiseen kussakin ulottuvuudessa, mukaan lukien kärsimyksesi ja kipusi. Jos sinun täytyy itkeä, itke, ja jos sinun täytyy jollain muotoa olla pois tolaltasi, salli itsesi tuntea se.
  2. Toinen askel: älä koskaan pakota asioita olemaan juuri kuten sinä haluaisit niiden olevan. Niin tekeminen tekee ongelmasta ainoastaan entistä kroonisemman. Jos puolisosi kertoo että ei enää rakasta sinua, hyväksy tämä uusi asioiden tila, älä anna sen hallita sinua. Jos et ole töissä saanut sitä ylennystä jota toivoit, älä valita tästä havainnonvaraisesta epäonnistumisesta, sillä saattaa olla olemassa toinen tapa saavuttaa mitä haluat.
  3. Hyväksy mitä tapahtuu, ymmärrä mitä se on ja, vaikka tämä saattaa vaikuttaa käsittämättömältä, koeta olla kiitollinen siitä mitä pystyit oppimaan. Ehkä tuska, jonka nyt koet, auttaa sinua välttämään saman virheen toistamista tulevaisuudessa. Saattaa jopa olla, että tämä eksistentiaalinen tyhjyys puskee sinua tutkimaan uusia alueita elämässäsi, jotka tekevät sinut todella onnelliseksi. Miksi et kokeilisi?
  4. Liiku eteenpäin, anna anteeksi, käännä sivua, päästä taakasta irti ja yhdistä kaikki mitä olet elämäsi aikana oppinut. Loppujen lopuksi ei ole parempaa tapaa rikastaa elämääsi kuin tyhjyyden täyttäminen tiedolla.

Kuvat luovuttanut käyttöön: Colin Blogue

UUTISIA VERKOSSA