Kasvaminen aikuiseksi opettaa sanomaan hyvästi

Kasvaminen aikuiseksi opettaa sanomaan hyvästi

Viimeisin päivitys: 23 joulukuuta, 2015

Sanotaan, että aikuiseksi kasvaminen tarkoittaa sitä, että oppii sanomaan hyvästi. Se ei ole “hyvästi toistaiseksi”, “nähdään pian” tai kenties “nähdään myöhemmin”. Se merkitsee hyvästejä ilman paluuta entiseen, ilman takaisin kääntymistä. Se on kovaääninen hyvästi, kuuluva ja lopullinen, ja se päättyy pisteeseen. Juuri pisteen merkitseminen sen loppuun on usein meille se kaikkein vaikein asia.

Meidän on helpompi jättää asiat ikäänkuin puolitiehen, ihan vain varmuuden vuoksi. “Hyvästi” on aikuisten ilmaisu. Itsemme löytäminen tilanteesta, josta ei ole paluuta, on kivuliasta; se pakottaa meidät kohtaamaan valintamme ja tarjoaa mahdollisuuden jättää ne taakse kokonaan.

Se on hyvästijättö, joka pistää syvälle sieluumme niin, että se tekee kipeää.

En ole milloinkaan uskaltanut sanoa hyvästi. Sen tekemättä jättäminen tarkoittaa kuitenkin sitä, että jättää oven avoimeksi kivulle, harhakäsityksille ja pettymykselle. Toivo on viimeinen asia, josta päästämme otteemme irti, mutta mikäli kyseessä on aivan toivoton tilanne, on parempi antaa sen raueta. Ota siis syvään henkeä ja päästä irti.

Kasvaminen aikuiseksi tarkoittaa hyvästien jättämistä sille henkilölle, joka särki sydämesi ja joka repi sielusi kappaleiksi. Päädyt sanonomaan “Nähdään taas myöhemmin” silloin kun kylmyyden tunne rinnassasi pelottaa sinua, saa sinut tuntemaan olosi haavoittuvaksi ja täysin särkyneeksi.

Sinulla ei käy edes mielessä jättää hyvästejä, sillä luulet pystyväsi tuntemaan vain kahdenlaista tunnetta: tulta tai kylmyyttä. Et tiedä mistään muusta, sillä et ole miloinkaan oppinut tuntemaan mitään muuta. Juurikin siksi, ettet ole milloinkaan uskaltanut sanoa hyvästi.

Luulet, että sydämesi jäätyy etkä enää koskaan kykene tuntemaan sen paloa. Ja saatat toki olla oikeassa. Mutta parasta, mitä voi tapahtua on se, ettei sinun enää koskaan tarvitse tuntea sitä polttavaa ja kipeää tunnetta. On olemassa myös toinen vaihtoehto, joka ei ole aivan niin kylmä tai tukehduttava.

Se on kuin kultainen keskitie, hellä ja lohduttava. Se ei tunnu hankaavalta tai viiltävältä. Se voi täyttää koko rintakehäsi ja levitä aina sormenpäihisi ja varpaisiin asti upean lämpimänä tunteena.

Tämän tunteen saavutat kun sanot hyvästit ihmiselle, joka halaa sinua niin lujasti että sydämesi särkyy. Kenties ei ensi viikolla tai ensi vuonnakaan, mutta jonain päivänä koittaa se hetki, jolloin opit sanomaan aidosti hyvästi ja kestämään sen mukanaan tuomat seuraukset. Silloin sielusi voi vapautua ja toivottaa tervetulleeksi henkilön, jonka todella ansaitset.

Lintu pääsee vapaaksi

Vähä vähältä opit sanomaan hyvästi kaikille niille, jotka ovat joskus käyttäneet hyväkseen sinua, ystävyyttäsi ja luottamustasi. Kaikille niille, jotka pettivät sinut. Hyvästelemään ihmiset, jotka ovat täällä tänään ja poissa huomenna. Ne, jotka etsivät varjoa muissa koska he ovat kykenemättömiä säteilemään valoa itsestään.

Nämä itsekkäät, egoistiset ja säälittävät ihmiset ovat niitä, jotka ansaitsevat tulla hyvästellyiksi selkeästi ja pysyvästi.

Ympäröi itsesi ihmisillä, jotka ovat myös oppineet sanomaan hyvästi, koska heidän seurassaan voit olla varma ystävyydestä. Hekin ovat elämässään kärsineet, itkeneet ja lopulta päästäneet irti. He tietävät keitä he ovat ja parasta on se, että he haluavat seistä rinnallasi ominaispiirteistäsi ja vioistasi huolimatta.

Kun opit sanomaan hyvästi, pystyt rakentamaan aitoja ja elämää rikastuttavia suhteita.

Sosiaalinen piirisi kutistuu, muttet silti vaihtaisi yhtäkään ihmistä pois uudesta piiristäsi; kyseessä on pieni piiri, joka koostuu ainoastaan kullanarvoisista ihmisistä.

Sanotaan, että ystävät ovat perhe, jonka valitsemme. Sano hyvästi heille, joita et voi kutsua veljeksesi tai siskoksesi.

Pelko yksinäisyydestä saa meidät välttelemään pysyviä hyvästejä ja sanomaan “nähdään taas myöhemmin” sen sijaan, että sanoisimme “en enää milloinkaan tahdo nähdä sinua”. Ehkä juuri tästä syystä jäämme parisuhteisiin, jotka eivät kannattele meitä, auta meitä kasvamaan ihmisinä tai täydennä meitä millään lailla. Yksin oleminen on pakollinen askel, mikäli haluamme selvittää kenet haluamme todellisuudessa vierellemme. Pahinta mitä voit tehdä on ympäröidä itsesi ihmisillä ja silti tuntea olosi tavattoman yksinäiseksi.

Ympärillämme on niin valtavasti meteliä, ettemme kuule omia tunteitamme. On kuin kuuntelisimme vanhaa ja epävireistä radiota. Kuuntele. Irrottaudu taustalla pauhaavasta melusta. Aikasi on arvokasta. Älä tuhlaa sitä sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät ansaitse sinua. Opi sanomaan hyvästi kun on sen aika. Vapauta itsesi ja tee tilaa uudelle elämänvaiheelle.

Kuten lauluntekijä Joaquin Sabina niin loistavasti on tokaissut, “On olemassa valtavasti syitä sille, että meidän molempien kannattaa noudattaa ohjetta “Kulje Jumalan kanssa.”


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.