Quattronen ja Tverskyn koe itsepetoksesta

Jos joku sitä kysyisi, suurin osa meistä luultavasti sanoisi ettei koskaan valehtele tai petä. Useimmat meistä uskovat olevansa enimmäkseen vilpittömiä puheissaan ja teoissaan. Quattronen ja Tverskyn koe itsepetoksesta osoitti kuitenkin toisin.

Quattronen ja Tverskyn koe tehtiin vuonna 1984 ja julkaistiin alun perin Journal of Personality and Social Psychology -lehdessä. Tutkimuksen tarkoituksena oli osoittaa vahvistusharhana tunnetun kognitiivisen vinouman olemassaolo. Vahvistusharha tarkoittaa ihmisten tarvetta vakuutella itselleen, että se minkä uskomme todeksi todella on totta, oli se sitä todellisuudessa tai ei.

Vahvistusharhassa on kaikkiaan kyse valheista ja petoksesta. Tässä tapauksessa nämä valheet kuitenkin koskettavat pääosin itseämme, eli kyseessä on itsepetos. Itsepetos on prosessi, jossa lakkaamme näkemästä tai huomioimasta sellaisia todellisuuden näkökohtia, jotka ovat ristiriidassa omien uskomustemme kanssa tai jotka saavat olomme epämukaviksi.

Quattronen ja Tverskyn koe itsepetoksesta osoittaa, että petämme itseämme useinkin. Emme tarkoita sillä pahaa tai tee sitä siksi, että emme pitäisi totuutta arvossa; se on yksinkertaisesti vain mekanismi, joka auttaa meitä välttämään tuskallisen tai epämukavan todellisuuden.

Quattronen ja Tverskyn koe itsepetoksesta

Quattronen ja Tverskyn koe itsepetoksesta tehtiin 34 vapaaehtoisella. Heille kerrottiin, että he olivat osallistumassa tutkimukseen “urheilun lääketieteellisistä ja psykologisista näkökohdista”. Vaikka tämä ei pitänytkään paikkaansa, osallistujien tuli uskoa näin.

Osallistujia pyydettiin upottamaan käsivartensa kylmään veteen. Heille kerrottiin, että kyky sietää kylmää vettä oli erittäin tärkeä indikaattori yleisestä terveydentilasta, mikä myöskään ei pitänyt paikkaansa. Osallistujia pyydettiin tekemään monia muitakin tehtäviä, joiden tarkoituksena oli vain toimia harhautuksena, esimerkiksi polkemaan pyörää.

Tämän jälkeen osallistujille sepitettiin “elinajanodotteesta” ja siitä, että oli olemassa kahdentyyppisiä sydämiä. Tyypin I sydän oli kestävämpi ja näin ollen vähemmän altis sairastumaan ajan kuluessa. Tyyppi II taas merkitsi heikkoa sydäntä, joka on altis sairauksille.

Käänne kokeessa

Ensimmäisen vaiheen jälkeen Quattronen ja Tverskyn kokeessa tapahtui käänne. Osallistujat jaettiin kahteen ryhmään. Tutkijat kertoivat erikseen ensimmäiselle ryhmälle, että käsivarsien upottaminen kylmään veteen antoi tietoa siitä, oliko heillä tyypin I vai tyypin II sydän.

He lisäsivät, että ne ihmiset, joilla oli tyypin I sydän, eli vahva ja kestävä, pystyivät pitämään käsivarsiaan kylmässä vedessä pidempään. Toiselle ryhmälle kerrottiin päinvastaista, eli että vahvasydämiset pystyivät pitämään käsivarsiaan kylmässä vedessä vähemmän aikaa.

Tämän jälkeen kaikkia osallistujia pyydettiin jälleen laittamaan käsivartensa kylmään veteen, jotta heitä voitaisiin arvioida uudelleen. Tulokset olivat varsin mielenkiintoisia. Ensimmäisen ryhmän jäsenet pystyivät pitämään käsivarsiaan kylmässä vedessä paljon pidempään kuin ensimmäisellä kerralla. Toisen ryhmän kohdalla kävi päinvastoin.

Kokeen johtopäätökset

Kaiken kaikkiaan aika, jonka osallistujat pystyivät pitämään käsivarsiaan vedessä, vaihteli keskimäärin 10 sekunnilla. Ne osallistujat, jotka olivat alun perin pitäneet käsivarsiaan veden alla 35 sekuntia, kestivät toisella kerralla 45 sekuntia, jos he kuuluivat ensimmäiseen ryhmään. Ne, jotka olivat pidelleet 35 sekuntia, kestivät nyt 25 sekuntia, jos he kuuluivat toiseen ryhmään. Mitä johtopäätöksiä tutkijat tästä oikein tekivät?

Lopullisten päätelmien tekemiseksi osallistujilta kysyttiin, oliko tieto kahdesta sydämen tyypistä saanut heidät sietämään kylmää vettä kauemmin tai vähemmän aikaa (tapauksesta riippuen) todistaakseen, että heillä oli vahva sydän. 38 vapaaehtoisesta 29 kiisti asian. Heiltä kysyttiin seuraavaksi, uskoivatko he oman sydämensä olevan terve. 60 % niistä osallistujista, jotka olivat kiistäneet sydämestä kerrotun tiedon vaikuttaneen heihin, vastasi kyllä.

Tutkijoiden mukaan tulokset osoittivat sen, että meillä on voimakas taipumus itsepetokseen. Jotkut sivuuttavat kokonaan oikean tiedon vain todistaakseen itselleen (ja muille) olevansa oikeassa. Tällä tavoin he välttävät kohtaamasta sellaisia tilanteita, jotka saattaisivat olla liian epämiellyttäviä tai huolestuttavia.