3 asiaa, joita ei tulisi koskaan rikkoa: luottamusta, lupauksia ja sydämiä

On olemassa kolme asiaa, joita meidän ei tulisi koskaan rikkoa: luottamusta, lupauksia ja sydämiä. Jos mietimme asiaa, on vain harvoja asioita elämässä, jotka ovat yhtä arvokkaita. Ne ovat avain kasvamiseen. Ne saavat meidät tuntemaan kuin olisimme osa jotakin, osa muita ihmisiä. Jos ne murenevat, meille ei jää mitään minkä varassa seistä.
3 asiaa, joita ei tulisi koskaan rikkoa: luottamusta, lupauksia ja sydämiä
Valeria Sabater

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Valeria Sabater.

Viimeisin päivitys: 22 joulukuuta, 2022

Sosiaalipsykologit ja sosiologit ovat nykypäivänä usein sitä mieltä, että monet ihmiset ovat suhteessa muihin ihmisiin “riskien lievennyksen mallin” mukaisesti. Tämä tarkoittaa sitä, että jotkut ihmiset välttelevät liian syvällisiä ja henkilökohtaisia ihmissuhteita, jotta he eivät tulisi loukatuiksi, petetyiksi tai turhautuneiksi – eivätkä siten riskeeraa sydämensä murtumista.

“On mahdotonta elää ilman luottamusta: se on kuin olisi vangittu kaikkein pahimpaan vankilaan, omaan itseensä.”

Emotionaalinen energia, jonka yritämme “säästää” pitämällä tunteemme sisimmässämme, luo vain pohjan huonoille siteille. Tulos? Kertakäyttöiset ihmissuhteet, jotka tulevat ja menevät eivätkä koskaan pääse pintaa syvemmälle. Toisin sanoen me yritämme minimoida ristin tulla loukatuiksi; tyydymme harmittomiin ihmissuhteisiin onnellisuuden sijaan. Haluammeko kuitenkaan elää tällaisessa jäätävässä sisääntuloaulassa? Kannattaako se tosiaankin, ettei anna minkään aidon itää ja tarttua kiinni?

Meidän ei tule unohtaa, että meidät on geneettisesti “ohjelmoitu” luottamaan toisiin ihmisiin. Me tarvitsemme sitä ja tarvitsemme sitä kaikin voimin. Tavallaan meidän selviytymisemme on aina ollut riippuvaista yksilöistä, jotka muodostavat lähipiiriimme.

Kukaan ei voita, mikäli emme voi luottaa toisiimme. Pärjäämme vain jakamalla resurssit, energian ja tavoitteet, olemalla rohkeita ja avoimia tunteidemme kanssa, omaksumalla positiivisen asenteen ja pitämällä kiinni siitä, että on kolme asiaa, joita ei tulisi koskaan rikkoa: luottamusta, lupauksia ja sydämiä.

Sydäntä ei tulisi koskaan rikkoa.

Asioita, joita ei tulisi koskaan rikkoa

Kadonneen luottamuksen uudelleen rakentaminen on yksi monimutkaisimmista, hauraimmista ja haastavimmista asioista, mitä kukaan voi yrittää. Lapsena kenties opit, että on tiettyjä asioita, joita sinun ei tulisi rikkoa. Kenties sen vuoksi, että ne ovat kalliita tai vanhoja ja korvaamattomia tai yksinkertaiseksi vain siksi, ettei rikottuja asioita voi enää käyttää.

Harvemmin meille opetetaan, että on olemassa muita asioita, jotka rikkoontuvat useammin, vaikka niitä ei voi nähdä tai koskea. Itse asiassa, tietyt näkymättömät asiat voivat mennä rikki, kuten luut kehossamme, ja jostain syystä niiden parantuminen kestää paljon kauemmin. Tarkoitamme tällä luottamusta, lupauksia, kunnioitusta ja rakkautta.

Joidenkin lasten silmät oppivat jo varhain olemaan näkemättä näitä arvoja, sillä heidän vanhempansakin toimivat niin. Katteettomien lupausten syöttäminen lapselle jättää jälkensä. Isoksi k asvaminen ilman luottamusta omiin vanhempiinsa jättää pysyviä arpia. Tällaiset asiat muokkaavat usein käytöstämme ja sitä, miten suhtaudumme toisiin.

Asioita, joita ei tulisi koskaan rikkoa ovat sydän ja aito rakkaus. Ne ovat näkymättömiä, mutta korvaamattomia.

Pientä poikaa harmittaa.

Ihmissydän

Yhä edelleen aivoissamme on monia ominaisuuksista, joita emme ymmärrä. Yksi tällainen on se, miten ihmisten reaktio traumaan voi vaihdella. Toiset ihmiset kehittävät pysyvän avuttomuuden tilan, ikään kuin kroonisen stressin, jossa vahvat, onnelliset ihmissuhteet ovat epätodennäköisiä. Toiset kuitenkin suhtautuvat elämään sellaisella asenteella, joka tekee heistä tunnevahvoja.

Toiset saattoivat menneisyydessään ajelehtia eteenpäin rikkinäisten palojensa kanssa. Mutta nyt, vaikka he ovat rikkinäisiä, he ymmärtävät että ainoastaan ne, jotka uskaltavat luottaa rohkeasti, ovat luottamuksen arvoisia itsekin. Jotkut ihmiset eivät koskaan unohda lupauksiaan. He pitävät niistä kiinni kynsin hampain, sillä he tietävät liiankin hyvin, miten paljon petetyksi tuleminen satuttaa.

Nämä lannistumattomat, säteilevät ihmiset ymmärtävät myös, miten arvokas sydän on. Mutta he eivät myöskään koskaan unohda, kuinka hauras se joskus on. Kuinka pelottavaa on kun rakkaus horjuu, kun sille syötetään valheita ja epäilyksiä, manipuloituja ja naamioituneita petoksia.

Naiset ja linnut.

Se, joka puhuu luottamuksen kieltä… joka ymmärtää lupausten merkityksen… ja joka tietää, miten kuunnella muiden ihmisten sydämiä vaurioittamatta niitä… tällaiset ihmiset antavat ja ansaitsevat saada vastakaikua. He ovat oikeutettuja saamaan samanlaista kohtelua. He tekevät maailmasta kunnioittavamman – ja onnellisemman – paikan elää.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.