Psykologilla käyminen ei tee kenestäkään hullua

“Minä käyn psykologilla, enkä ole hullu. Sitä paitsi, hullun leimaa ei tulisi koskaan käyttää viittaamaan ihmisiin joilla on mielenterveysongelmia. Minä käyn psykologin pakeilla, jotta saisin apua lampun vaihtamiseen silloin, kun se vaikuttaa olevan palanut.

Minä käyn psykologilla, koska minun täytyy järjestellä ja jäsentää ajatuksiani, hallita omia tunteitani, sekä oppia miten elää paremmin. Minä käyn terapeuttisissa tapaamisissani, koska siitä tulee minulle itselleni hyvä olo, ja koska se auttaa minua löytämään tarvitsemani resurssit, jotta pystyn kohtaamaan elämän ja löytämään siitä onnellisuutta.

Minä tunnen hyvin jalkoihini murskautuvien kivien äänen, niiden jotka tukkivat polkuni. Minä tiedän, miten palavasti kärventää sisintä, kun ei löydä elämästään merkitystä, kun ei osaa pukea tunteitaan sanoiksi, kun ei pysty lopettamaan ajattelemasta että kaikki tulee vielä menemään vikaan, ja kun ei löydä uloskäyntiä josta pääsee takaisin elämään.”

Tämä voidaan todeta kenestä tahansa, joka käy terapiassa. Riippumatta syistä jotka ovat johtaneet terapiassa käyntiin, ei asiassa itsessään ole mitään vikaa. Päinvastoin, vaatii huomattavaa rohkeutta ottaa tämä askel ja sallia ammattilaisen auttaa itseään avaamaan sisimpänsä kaikkein intiimeimmät solmut.

Mielenterveyttä ympäröivä häpeä

Terapiassa käymiseen suhtaudutaan negatiivisesti. Siellä käydessään saattaa tuntua kuin koko yhteiskunta osoittaisi syyttävällä sormellaan. Kuitenkin, kuten monet ammattilaisetkin oikeutetusti toteavat, ei tarvitse olla kohtusyöpää käydäkseen gynekologilla. Joten miksi kaikki eivät käy psykologilla tuntiessaan olonsa pahaksi (esimerkiksi ahdistuneeksi, onnettomaksi tai jumiutuneeksi)?

Ehkä tämä johtuu siitä, että tiettyjen ongelmien ratkaiseminen ei käy helposti vain oikean pillerin valitsemalla. Ehkä tämä johtuu siitä, että me elämme yhteiskunnassa jossa on totuttu nopeisiin hoitoihin, kuvainnollista onnellisuuspilleriä etsittäessä. Ehkä tämä johtuu siitä, että me turhankin helposti ivaamme sellaisen sisäisen kivun työstämistä, jolla ei varsinaisesti ole nimeä.

Me emme kiinnitä riittävästi huomiota psykologisiin ongelmiin. Tunnetason ongelmat vaikuttavat meistä toisarvoisilta, joten me emme salli itsemme tutkailla niitä sen syvemmin. Ja mikä pahempaa, moisen tekeminen vaikuttaa merkiltä heikkoudesta.

Me jäämme raapimaan päätämme kun haava on vaikeampi parantaa, mutta emme tajua ilmeistä; jos olisimme kiinnittäneet jonkin vialla olemiseen viittaaviin merkkeihin ja oireisiin huomiota aiemmin, ei kipu olisi levinnyt samalla tavoin.

Täytyy olla todella urhea tunnustaakseen ja hyväksyäkseen omassa vatsassaan pistävän vihlaisun, jonka on aiheuttanut omat tunteet. Täytyy olla todella urhea avatakseen oman mielensä ja sisäisen maailmansa ammattilaiselle. Täytyy omata todella paljon rohkeutta tunnustaakseen itsessään olevan jotakin, joka pitää muuttaa.

Ihmisen tulee olla uskomattoman vahva omatakseen rohkeuden muuttaa itseään ja työskennellä itsensä parissa. Onkin psykologinen saavutus tunnistaa tämä ja sallia itselleen mahdollisuus hallita omia odotuksiaan.

Kysymykset voivat usein auttaa löytämään avaimet edistykseen. Psykologin tuki voi olla avaintekijä kun omia ongelmia järkeistetään, ja pohditaan miten ne voidaan selättää. Terapiassa käyvillä ihmisillä ei aina ole varsinaista mielen sairautta, eikä psykologia ole pelkkää maalaisjärkeä.

Se mitä terapian kautta voi saavuttaa, on paljon enemmän kuin tavanomainen kuuntelun lahja. Se on enemmän kuin pelkkä intiimi keskustelu. Siihen liittyy lampun vaihtaminen käyttämällä tasapainoista ja objektiivista viitekehystä.

Psykologien hyväkseen käyttämä tieto ja tekniikat perustuvat tieteelliseen tutkimukseen, joka vahvistaa terapeuttista prosessia. Tässä piilee psykologian arvo: vastausten etsimisen ammattimainen tukeminen; kysymysten luominen; tietämys tunteista, ajatuksista, piirteistä, voimavaroista ja negatiiivisista käytösmalleista. Tästä syystä tämä on todella kaunis polku niille, joilla on rohkeutta seurata sitä.