Logo image
Logo image

Arvojesi tutkiminen antaa elämällesi merkityksen

4 minuuttia
Arvojesi tutkiminen antaa elämällesi merkityksen
Viimeisin päivitys: 18 marraskuuta, 2017

Ihmisten on koko elämän ajan uudistettava ja heijastettava arvojaan saavuttaakseen todellisen merkityksen: tietää, millä on ja ei ole merkitystä heille, sekä toimia myös sen mukaisesti.

Ei väliä ovatko arvosi pinnallisia, vaikeasti tavoitettavissa tai vaativatko ne suuria uhrauksia pitkällä aikavälillä. Arvosi ovat yksinkertaisesti asioita, jotka tekevät sinut onnelliseksi ja joiden kautta voit kokea tyytyväisyyttä itseäsi kohtaan.

Pääsi voi kuitenkin täyttyä kysymyksistä. Mitä jos en olekaan kovin selvillä arvoistani? Luultavasti tunnet tällöin olevasi hyvin hukassa. Siten tarkastelemmekin seuraavaksi kokemuksellisia metaforia ja harjoitteita, jotka auttavat sinua tuomaan arvosi päivänvaloon. Sillä arvojesi tutkiminen antaa elämällesi merkityksen.

“Kunnianosoituksen” metafora

Some figure

Tämä on samanaikaisesti vaikeaa, mutta hyvin paljastavaa ja kaunista. Niinpä kehotankin sinua tekemään sen aina, kun uskot keskittymisesi olevan parhaimmillaan. Tarkastellaanpa kuvitteellista tarinaa, joka auttaa meitä myöhemmin heijastamaan asioita:

Kuvittele seremonia tai tilaisuus, joka muistelee sinua kuolemasi jälkeen. Siellä ovat kaikki ihmiset, jotka koskaan astuivat elämääsi ja ovat merkinneet sinulle jotakin.

Heidän on luettava ääneen, mitä sinä merkitsit ja edustit heille heidän elämässään. He lukevat ääneen: ‘Siskoni, ystäväni, äitini… joku, joka tunnettiin…’ Nyt haluan sinun pohtivan, mitä sinä haluaisit lähimmäistesi sanovan sinusta, miten sinä haluaisit tulla muistetuksi.

Et varmastikaan haluaisi heidän lukevan: ‘Ystäväni ei koskaan uskaltanut taistella tuntemiensa asioiden puolesta,’ ‘Äidilläni ei koskaan ollut aikaa minulle’. En usko, että kukaan meistä haluaisi kuulla tällaista. Joten pohdi, miten sinä haluaisit menneisyyttäsi kuvailtavan.

Haluaisitko heidän kuvailevan sinua hyväksi ystäväksi, ihmiseksi joka pystyi ylittämään esteitä? Ihmiseksi, joka taisteli niin halutessaan ja eli elämäänsä omien vakaumustensa pohjalta? Tarkastele ajatuksiasi ja kirjoita ne ylös. Näistä ajatuksista tulet löytämään tärkeää informaatiota siitä, mikä oikeasti merkitsee sinulle. Ja niinpä myös omat arvosi alkavat tulla tutuiksi.

Tätä metaforaa käytetään hyväksymis- ja omistautumisterapiassa, ja sen tarkoituksena on yhdistyä intiimimpään minään. Monet ihmiset käyvät läpi vakavia identiteetti- ja eksistentiaalikriisejä, jonka myötä he joutuvat laittamaan tuntemansa ja haluamansa järjestykseen, jotta voivat löytää elämälleen tarkoituksen. Tarkastellaanpa toista metaforaa, joka auttaa sinua hahmottamaan sen mitä olet jo huomannut tämän edellisen metaforan aikana.

Metafora rikkaruohoista ja kukista

Saatat tietää, mitkä arvot ovat juuri sinun elämäsi kannalta tärkeitä. Elämän, jolle haluat antaa merkityksen ja josta haluat tehdä nautinnollisen matkan. Kuitenkin, joskus se voi tuntua mahdottomalta tehtävältä.

Mielesi voi tehdä temppuja kanssasi. Muistot, traumat ja menneisyytesi vievät usein enemmän aikaa ja tilaa mielestäsi kuin saavutuksesi ja motiivisi. Yritetäänpä saada sinut tyhjentämään osaa taakastasi, jotta askeleesi keventyisivät ja saisivat merkityksensä. Epämukavuuden sietäminen ja hyväksyminen sisältää:

Kuvittele, että sinulla on puutarha. Se on täynnä arvokkaita ruusuja, jotka haluat säilyttää. Puutarha on sinulle tärkeä ja ruusujen hoitaminen ja muiden kukkien kukoistaminen on sinusta mahtavaa. Mutta puutarhassasi on myös rikkaruohoja.

Joskus vietät runsaasti aikaa rikkaruohojen parissa, vaikka ne vain jatkavat kasvuaan entistäkin vahvemmiksi. Vaadit itseltäsi liikaa ja haluat puutarhasi olevan täysin rikkaruohoton, minkä vuoksi olet alkanut laiminlyödä ruusuja, jotka alunperin antoivat puutarhallesi merkityksen ja tarkoituksen. Ne ovat nyt kuivuneet.

Ruusut ovat kuivuneet ja rikkaruohot ovat havaittavampia kuin koskaan. Aikaisemmin saatoit nähdä ne, sillä tuolloin omistit aikasi vielä ruusuille ja annoit rikkaruohojen kukkia puutarhassa haluamallaan tavalla. Rikkaruohoja on kaikissa puutarhoissa, mutta ne näyttävät pieniltä suurien punaisten ruusujen loistossa ja kauneudessa.

Tarkastele tätä metaforaa ja vertaile sitä siihen, mitä tapahtuu elämässäsi ja mielessäsi. Kuinka kauan olet tuhlannut aikaasi huonojen ajatusten ja tunteiden poistamiseen, kun olisit vain voinut taistella sen eteen, mitä todella haluat elämässäsi?

Huonot ajatukset ovat kuin puutarhan rikkaruohot. Mitä enemmän yrität poistaa niitä, sitä enemmän ne tulevat osaksi elämääsi. Jos annat niiden yksinkertaisesti vain olla ja siedät niiden tuomaa epämukavuutta, sinulla on paljon enemmän aikaa omistaa elämäsi tärkeille ruusuille: itsenäisyydelle, omavaraisuudelle, matkustamiselle, intohimolle tai rauhalle.

 

Some figure

Sinun tulee taistella sen puolesta, minkä koet olevan merkityksellistä elämässäsi. Älä koskaan vertaa itseäsi toisiin. Sinun ruususi, sinun arvosi eivät ansaitse tulla kaltoin kohdelluiksi.

Strategian suunnittelu ja polku arvojasi kohti 

Tavoitteiden, toimien ja esteiden malli (Hayes, 1999) auttaa sinua organisoimaan strategioitasi, joiden avulla pääset lähemmäksi tavoitteitasi, jotka toivottavasti ovat nyt selkeytyneet sinulle edellämainittujen metaforisten heijastusten avulla.

Tunnista elämäsi tärkeät osa-alueet (perhe, ystävät, vapaa-aika… jne.) ja luo arvokas suunta kullekin niistä. Kirjoita ylös toimia, jotka olet valmis toteuttamaan saavuttaaksesi tavoitteesi ja huomioi myös esteet (ympäristölliset tai psykologiset), jotka ovat matkasi tiellä.

On tärkeää hyväksyä vastapuoli, määrittää pitkän aikavälin suunnitelmat tavoitteen saavuttamiseksi (opiskelu, ajanhallinta, esityslista) sekä huomioida esteet, jotka mahdollisesti vaikeuttavat matkaasi valitsemallasi tiellä (turvattomuus, epävakaus…).

Äläkä unohda kysyä itseltäsi myös toista kysymystä. Jos sinulla ei olisi tätä ongelmaa, mitä tekisit elämässäsi ollaksesi onnellinen? Ymmärrätkö, että ongelmasi ovat siedettäviä, kun jokin muu, jokin hyvä on siinä vierellä?

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.