Kun pelko tukahduttaa rakkauden

Tässä on sinulle kysymys. Voitko kuvitella mitä tapahtuisi, jos kaikki tunteemme pystyisivät naamioimaan itsensä toisiksi tunteiksi? Itse asiassa mitä tapahtuisi jos olisi olemassa negatiivisia tunteita jotka pystyisivät piiloutua positiivisiin tunteisiin? Kykenisimmekö me käsittelemään niitä? Ajatellaanpa pahinta mahdollista tapausta. Yksi pahimmista tunteista naamioituneena yhdeksi parhaimmista: Mitä tapahtuisi jos pelko voisi korvata rakkauden?

Rakkaus, ja viittaamme tässä romanttiseen rakkauteen, on kaikkien tunteiden alkuräjähdys. Se syntyy kahden ihmisen välille ja siihen kuuluu vetovoima, sitoutuminen, läheisyys ja intohimo. Se on ilmiö joka vaikuttaa jokaikiseen soluumme. Rakkaus vaikuttaa totta kai mieleemme, tunteisiimme, siihen mistä pidämme sekä mieltymyksiimme. 

Miten pelko pystyisi piiloutumaan sellaiseen tunteeseen kuin tämä? Kuvitellaanpa tilanne: olla rakastunut ja peloissaan. Eikö rakkaus olekin loppujen lopuksi rohkeuden ja anteliaisuuden teko, toisen henkilön sekä itsemme kanssa? Ehkä meidän pitäisi ottaa takapakkia ja selventää mitä tarkoittaa kun pelko naamioi itsensä. Katsotaan sitä toiselta kannalta. Mitä tapahtuisi jos syy, eli henkilö joka sai rakkauden syttymään, ei olisikaan kukaan muu kuin pelko itse?

Kun pelko häämöttää

Kysytään ensiksi miljoonan euron kysymys: miksi pelätä? Ollaan rehellisiä ja myönnetään, että tämä tunne on ollut mukanamme aikojen alusta asti. Se on sallinut meidän paeta tai antanut meille tahtoa taistella selviytymisemme puolesta. Kun siis kohtaamme sellaisen häkellyttävän emotionaalisen tapahtuman kuin rakkaus, on normaalia että pelkomme aktivoituvat. Ne kertovat meille että muutos saattaa olla huono asia.

Juuri siksi että pelko aktivoituu niin helposti, se ei ole enää niin hyödyllinen kuin se on ennen ollut. Nykyisin reagoimme suhteettomasti tilanteisiin jotka eivät ole hengenvaarallisia. Toisin sanoen me leimaamme tietyt tapahtumat uhka- tai vaaratilanteiksi vaikka ne voisivat tehdä meille vain hyvää.

Meillä on tapana sanoa että pelko lakkaa olemasta hyödyllinen kun se lamauttaa meidät, estäen meitä nauttimasta, kärsimästä tai vain elämästä. Aiemmat tarinat hylkäämisestä, äkillisistä eroista sekä tuskasta ja kärsimyksestä tulvivat mieleemme, ne jättävät meihin lommoja ja ehdollistavat tapamme ymmärtää ja vastaanottaa rakkautta. Alamme pakonomaisesti pelkäämään rakkautta. Yritämme jatkuvasti paeta suhteen aiheuttamaa kärsimystä. Tai sitä kärsimystä jota syrjityksi tai ei-toivotuksi tulemisen tunne tai yhteiskunta meille tyrkyttää.

Pelon naamiot

Olemme jo nähneet ensimmäiset vihjeet. Jos niin suuri määrä onnea aktivoi pelon, ja jos rakkaus kykenee aktivoimaan sen menneiden romanttisten vastoinkäymisten kautta, miten pelko ilmaisee itseään? Katsotaan joitain esimerkkejä.

• “Rakkauden etsiminen.” Pelon lempinaamio eristyneisyyttä ja yksin olemista vastaan. Tämä pelko johtuu kliseistä jotka on pakotettu päähämme ja jotka sanovat että “yksin oleminen on kauheaa”. Tämä pelko ottaa uuden ulottuvuuden. Koska olemme siitä tietoisia tai emme, se työntää meitä etsimään kumppania pakonomaisesti. Teemme niin välttääksemme tämän hirveän eristyneisyyden kohtalon. Otamme suuren riskin yrittäessämme hallita rakkautta, sen vastaanottajaa, kehitystä sekä loppua.
• Epäilys. Sanotaan että rakkaus on tullut koputtamaan ja olemme avanneet ovemme sille. Varjo päättää kuitenkin asettua asumaan mieleemme suosikkitavallaan. “Onko tämä minun hetkeni?”, “Kiirehdinkö asiaa?”, “Onko tämä todella se mitä haluan?”. Tässä tapauksessa pelko sydämen särkymisestä ei piiloudu. Tiedämme että meillä on ollut vaikeuksia aiemmin. Pidämme mahdollisena että nämä epäilykset ovat tapa jonka kautta emotionaaliset haavamme tulevat tunnetuksi.
• Liioiteltu perfektionismi. Niissä tilanteissa joissa tunnemme kiirettä ja ehdotonta tarvetta miellyttää kumppaniamme sekä tuntea että kumppanimme pitää meistä, jopa siihen pisteeseen asti että muokkaamme persoonallisuuttamme. Vain pelkkä hylätyksi tulemisen ajatteleminen saa maailmamme murentumaan palasiksi. Tämä pelko yhdistyy kaikkein inhimillisimpään puoleemme: menettämisen pelkoon. Se uhkaa erottaa meidät jostakusta elintärkeästä. Ja se onnistuukin, jos annamme sen tartuttaa kumppanimme.

Pitäisikö sinun hyväksyä se vai taistella sitä vastaan?

Tiedämme nyt miksi ja miten. Looginen kysymys on nyt: olemmeko yksin tämän vaaran edessä? Emme lainkaan. Mutta ennen kuin alamme ajattelemaan pelkoa tai rakkautta, meidän tulee olla selvillä ja tietoisia inhimillisyydestämme. Tarpeestamme rakkauteen ja peloistamme ihmisinä. Meidän täytyy ymmärtää että pelko tulee aina olemaan osa elämäämme ja että me voimme hyväksyä sen ja valita rakkauden, tai emme.

Sitten löydämme jotain joka on erottamaton elämästä itsestään ja ihmisyydestä: ajan. Tämä saattaa vaikuttaa itsestäänselvyydeltä, ja voi jopa vaikuttaa ovelalta vetää esiin “aika”-kortti. Mutta se on silti yksi tärkeimmistä korteista korttipakassa. Aika ja sen parantava kyky auttaa meitä näkemään asiat toisesta näkökulmasta. Aika auttaa meitä tarkastelemaan tapahtumia jotka olivat peräisin niistä peloista jotka nyt uhkaavat meitä.

Lopuksi olemme me, yksittäisinä ihmisinä, henkilökohtaisten opetuksiemme ja viisautemme kanssa. Ja ennen kaikkea meidän loputon kykymme rakastaa sekä meidän väsymätön halumme tulla rakastetuksi, arvostetuksi ja tuntea että meidät otetaan mukaan.

Se rakkaus jonka olemme tunteneet, sen kaiken kanssa mitä se sisältää, antaa meille ainutlaatuisen kyvyn rakastaa uudelleen. Ja mikä voisi olla parempaa kuin itsemme paljastaminen sille eristyneisyydelle, epäilykselle ja menetykselle, ja valita rakastaminen uudelleen? Tällä tavalla päädymme varmasti tukahduttamaan pelon rakkaudellamme eikä toisin päin.