Paljon pelätty "keski-iän kriisi"

Paljon pelätty "keski-iän kriisi"

Viimeisin päivitys: 16 huhtikuuta, 2016

Olet saattanut useampaankin otteeseen kuulla jonkun käyttävän “keski-iän kriisiä” selityksenä jonkun toisen ihmisen käytökselle. Tai ehkäpä tunnet itse lievää pakokauhua lähestyvän syntymäpäiväsi johdosta. Ehkä pelkäät vanhenemista tai sitä, ettet ole enää nuori – tai sekä että.

Totuus on, että valtaosa sekä miehistä että naisista käy läpi niin sanotun keski-iän kriisin. Naisten kohdalla tässä on pitkälti kyse lähestyvistä vaihdevuosista sekä niihin liittyvistä sekä fyysisistä että psykologisista oireista.

Keski-iän kriisi ei iske sillä kellonlyömällä kun ihminen täyttää 40, mutta useimmiten se kuitenkin alkaa ilmetä juuri neljänkymmenen ikävuoden korvilla. Saatat alkaa analysoida tähänastisia saavutuksiasi ja kesken jääneitä tai selvittämättömiä asioita. Joissain tapauksissa ajatukset levosta ja eläkkeelle jäämisestä alkavat pyöriä mielessä enemmän kuin aiemmin (vaikka eläkeikään olisikin vielä yli kaksi vuosikymmentä).

Mikä ihmeen keski-iän kriisi?

Asiantuntijoiden mukaan ikään liittyviä kriisejä on olemassa kahta eri tyyppiä. Toinen, evolutiivinen tyyppi liittyy kehossamme tapahtuviin biologisiin muutoksiin ja siihen, kun huomaammekin yhtäkkiä näyttävämme aiempaa vanhemmilta. Toinen kriisityyppi puolestaan on tilannesidonnainen, ja sen laukaisevat ympäristössämme tapahtuvat ja elämäämme olennaisesti vaikuttavat muutokset. Keski-iän kriisi kuuluu näistä kahdesta ensimmäiseen.

Viidennelle vuosikymmenelle siirtyminen voi aiheuttaa joillekin ihmisille masennuksen ja ahdistuksen tunteita, etenkin jos tilanteeseen liittyy ikään liittyvää sosiaalista painetta perheen tai muun lähipiirin suunnalta. Esimerkiksi ihmiset, jotka eivät ole menneet naimisiin, saaneet lapsia, löytäneet hyvää työpaikkaa tai ostaneet taloa ovat tutkimusten mukaan alttiimpia keski-iän kriisille.

Syyt keski-iän kriisin taustalla ovat moninaiset, mutta muun muassa seuraavat löytyvät listan yläpäästä: epävarmuus, liiallinen vastuu, yksitoikkoinen arki ja rutiinit, riitaisa parisuhde, vanhojen virheiden tajuaminen, tylsistyminen, selkeiden tavoitteiden puuttuminen jne.

Keski-iän kriisi ja syntymäpäivä

Uusi näkökulma

Halu olla jälleen nuori on epäilemättä eräs keski-iän kriisin olennaisimmista merkeistä. Tämä tuo mukanaan halun etsiä uusia kokemuksia ja kokeilla asioita, joihin aiemmin ei ehkä ole ollut mahdollisuutta – tai edes halua. Jotkut saattavat myös alkaa pukeutua nuorekkaasti, käydä yökerhoissa jne.

Tämä uusi asenne elämää kohtaan saattaa herättää ajattelemaan asioita aivan eri tavalla ja motivoida meitä rikkomaan rutiineja sekä parantamaan elämänlaatuamme. Toisaalta se saattaa myös ajaa meidät nostalgian syövereihin ja lamaannuttaa meidät vellomaan nuoruusmuistoissamme. Tällöin unohdamme, kuinka paljon meillä onkaan vielä tehtävää ja saavutettavaa.

Terve nostalgia ja vanhojen asioiden peilaaminen nykyhetkeen on vain hyvästä, mutta vain mikäli samalla hyväksymme että mennyt on mennyttä. Emme saa hylätä nykyhetkeä tai tulevaisuutta vain elääksemme menneisyydessä. Mikäli kuitenkin osaamme asennoitua menneiden kokemustemme läpikäyntiin oikealla tavalla, se voi olla äärimmäisen hyödyllistä ja matkan varrella kartuttamamme viisaus auttaa meitä jatkamaan eteenpäin.

Kuinka voimme siis kohdata tämän “kriisin” mahdollisimman terveellä tavalla?

  1. Säilytä positiivinen asenne. Sillä, että olet nyt “vanhempi” ei ole mitään merkitystä. Muista, että ikä tuo mukanaan kokemusta ja tietoa. Sinulla on edelleen lukuisia vuosia edessäsi, eikä ole mitään järkeä viettää niitä kärsien ja tuskaillen ajan kulua.
  2. Nauti. Kaikki elämäsi aikana läpi käymät asiat ja ongelmat tekevät sinusta vain ja ainoastaan mielenkiintoisemman, ja kokemustesi ansiosta olet valmistautuneempi siihen mikä on vielä edessä. Hallitset itsesi ja tunteesi paremmin, osaat ymmärtää tekojesi seuraukset ja olet todennäköisesti myös tietoisempi itsestäsi. Muista, että kuluva hetki on aina se paras. Älä yhdistä nuoruutta onnellisuuteen. Voimme olla onnellisia ja elää täysillä jokaisessa elämänvaiheessa.
  3. Pohdi asioita ja peilaa mennyttä nykyhetkeen. Nyt on erinomainen hetki käydä läpi mitä olet jo saavuttanut ja sen jälkeen kääntää katse tulevaan, sillä paljon on vielä edessä. Käytä aikaa miettiäksesi huolella, millaisia muutoksia haluaisit ehkä elämässäsi tehdä ja mitä tavoitteita tahdot asettaa tuleville vuosille.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.