Pakolaisten draama: ei-kenenkään-maalla

4.2.2019

Tapahtui isku. Äiti otti pienen poikansa kädestä kiinni. Tässä poika otti viimeisen hengenvetonsa, saman henkilön käsivarsilla, joka näki hänen syntymänsä. Tänään toinen poika erotetaan myös perheestään, eikä hän tiedä milloin hän näkee heidät uudestaan. Hän sanoo hyvästit kyynelehtien, parempaa tulevaisuutta toivoen. Pakolaiset.

Pakolaisten draama puhuttelee tuhansien ihmisten tuskaa. Ihmisten, joilla on unelmia, ja jotka haluavat samoja asioita kuin mekin. Lapset, jotka eivät tiedä enää kuinka nauraa, sillä heidän kärsimyksensä on pilannut kaiken ilon.

Keitä pakolaiset ovat?

Heitä voidaan kutsua pakotetuiksi siirtolaisiksi, sillä heidän kotimaassaan heitä vainotaan heidän ideologiansa tai kenties rotunsa takia. Tai sitten heidän kotimaallaan ei ole tarpeeksi elintarvikkeita tai vakaata turvallisuutta.

Pakolaiset eivät tule varastamaan työpaikkojamme. He eivät tule hetken mielijohteesta. Eivätkä he ole terroristeja.

“Sinun on ymmärrettävä,
ettei kukaan laita lastaan veneeseen,
ellei vedessä ole turvallisempaa kuin maalla.

Kuka matkustaisi päiviä ja öitä
kuorma-auton alla,
ellei matkatut kilometrit
merkitsisi muuta kuin vain matkaa.

Kukaan ei haluaisi ryömiä aitojen ali,
vain tullakseen hakatuksi, kunnes hänen varjonsa jättää hänet.”

-Ote runosta “Koti”, Warsan Shire-

pakolaiset veneessä

Mitä ovat pakolaisena elämisen psykologisia seurauksia?

Pakolaisena oleminen tarkoittaa ei-kenenkään-maalla elämistä. Pakolainen ei kykene elämään normaalia elämää omassa kotimaassaan, ja samaan aikaan monet maat, joista pakolainen etsii turvapaikkaa, eivät halua häntä. Tämä voi aiheuttaa ahdistusta tai masennusta… samalla kun se sytyttää pakolaisessa koston tunteita.

Tämän lisäksi monet kokevat jatkuvaa pommitusta. Näistä syistä heille voi kehittyä yliherkkyyttä ja kroonista stressiä. Tämä voi puolestaan aiheuttaa vakavampia häiriöitä, kuten skitsofreniaa tai traumaperäistä stressihäiriöitä.

Ei ole yllättävää, että sosiaalisesta tai psykologisesta epävakaudesta kärsivä henkilö suorittaa tekoja, jotka eivät välttämättä ole laillisia tai eettisiä. Tai että he olisivat sekaantuneena ryhmään, joka kertoo heille tarjoavansa turvaa, pelastusta ja oikeutta rakkailleen. Kuka ei etsisi itselleen liittolaista, kun kaikki heidän ympärillään sortuu kasaan?

Me emme kuitenkaan näe tätä. Huomaamme nopeasti kaikki viat veljessämme, mutta emme itsestämme. Ääripäät keräävät itselleen valtaa. Eivätkö he ole myös ihmisiä, joilla on sosiaalista ja psykologista epävakautta, ja eivätkö hekin etsi turvallisuutta?

pakolaiset alittavat aidan

Mikä on meidän roolimme pakolaisten draamassa?

Kun on olemassa pienikin mahdollisuus selviytyä helvetillisestä matkasta veneellä, vuosia kestävistä vaelluksista aavikoiden yli, ja mafian käsissä olemisesta, se on parempi kuin omalla maalla pysyminen… aidat, rajat, lämpötilaerot, poliisit, piikkilangat, tai itse Välimeri ei pysty pidättelemään perhettä, joka etsii parempaa, arvokkaampaa elämää.

Poispäin katsominen ei ratkaise ongelmaa. Myöskään konfliktin rahoittaminen ei auta asiaa. Miksi emme ole halukkaita ottamaan pakolaisia, mutta haluamme ostaa aseita konfliktin osapuolille? Tämä kaksinaismoralismi on huolestuttavaa.

Miksi? Sillä se, minkä taakseen jättää, sen edestään löytää; mitä kauemmas heitämme bumerangin, sitä kovempaa se tulee takaisin. Näin tapahtuu myös, jos kieltäydymme näkemästä tätä raakaa massiivisen maastamuuton todellisuutta. Tai jos emme kiellä sen olemassaoloa, mutta emme hyväksy sitä maassamme, kuten esimerkiksi mitä Yhdysvallat tekevät. Tai jos hyväksymme ja otamme pakolaiset vastaan, mutta emme yritä integroida heitä yhteiskuntaamme.

Meidän on hyväksyttävä ja integroitava pakolaiset yhteiskuntaamme

Jos teemme vain yhden yllä mainituista asioista, luomme tikittävät aikapommin. Mitä itse tekisit, jos joku tuhoaisi kotisi, kidnappaisi lapsesi, tai pommittaisi perheesi? Mitä tekisit, jos olet menettänyt aivan kaiken, eikä sinulla ole mahdollisuutta parempaan? Mitä tekisit, jos tuntisit itsesi avuttomaksi kaiken sen edessä, mitä sinulle on tapahtunut? Jos sinusta tuntuisi, että kaikki ympärilläsi olevat ihmiset tietävät mitä sinulle on tapahtunut, mutta he eivät siltikään tee mitään?

Vastaus on yksinkertainen. Siinä vaiheessa kun elämälläsi ei ole merkitystä, sinä tuhoat itsesi, etsit kostoa tai pelastusta. Juuri tässä vaiheessa väliintulomme on todella tärkeää.

Useimmat terrori-iskut ovat kyseisen maan asukkaiden suorittamia, eikä ”hirvittävien ulkomaalaisten, jotka ovat tulleet tappamaan kaikki.” Ne ovat uutta sukupolvea, joka ei ole tuntenut oloaan tervetulleeksi siihen maahan. Heitä hyljeksitään tai heitä ei tunnisteta todellisina Ranskan, Saksan tai Yhdysvaltain kansalaisina, mutta ei myöskään syyrialaisina, irakilaisina, somaleina, jne.

Juuri tässä ei-kenenkään-maalla, tässä identiteetin ja kuuluvuuden puutteessa, ihmisistä alkaa tuntumaan, että ”jokainen huolehtikoon vain itsestään”.

 

Emme ole parempia tai erilaisia kuin muut… mutta joskus unohdamme tämän

Näyttää siltä, ettemme enää muista. Vain 76 vuotta sitten, 465 000 espanjalaista ylitti Ranskan rajan etsien turvapaikkaa sisällissodalta. 220 000 heistä ei ikinä palannut takaisin Espanjaan.

Ja entäpä kaikki ne suomalaiset, jotka muuttivat Yhdysvaltoihin 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa paremman elämän toivossa? Tai sotalapsemme, jotka lähetettiin Ruotsiin turvaan sodan alta?

pakolaisleirillä

Pablo Neruda kirjoitti aikoinaan, että ”rakkaus on niin lyhyttä, ja unohdus niin pitkää.”

Tämä on entistä huomiota herättävämpää, jos tarkkailemme itseämme hieman. Nuoret maamme kansalaiset muuttavat myös. He muuttavat Yhdysvaltoihin, Kiinaan, Ranskaan, Irlantiin… Hekin etsivät parempaa tulevaisuutta. Tämä maahanmuuttotarina voi olla heidän, sinun, tai kenen tahansa.

laittomia pakolaisia

Laittomia espanjalaisia siirtolaisia Venezuelan rannikolla (1949)

On kiinni meistä, haluammeko äänemme olevan kuuluva heille, joiden avunhuudot ovat hukkuneet kyyneliin. Niille yli 10 000 lapselle, jotka ovat kadonneet ympäri Eurooppaa, niille perheille, jotka toivovat löytävänsä heidät uudestaan. Ja monille niille, jotka myyvät itseään pakolaisleireillä säästääkseen elämänsä.

UNICEFin mukaan vuonna 2015 tapahtui melkein 1 500 vakavaa rikettä alaikäisiä vastaan, mukaanlukien murhia, silpomisia, rekrytointia tai kidnappauksia. Näistä tapauksista yli 400 lasta löytyi kuolleena, ja melkein 500 näistä lapsista oli silvottuja. Ovatko nämäkin lapset terroristeja?

Helpoin harjoitus on avata mielemme ja sydämemme vertaisillemme.