Pakko-oireinen häiriö (OCD) ja piilotetut rituaalit

Pakko-oireinen häiriö (obsessive-compulsive disorder, OCD) – piilotetuilla ja näkyvillä rituaaleilla – kuuluu ahdistushäiriöiden monikirjavaan joukkoon. Sitä leimaavat hellittämättömät ja häiritsevät ajatukset (pakkomielteet) sekä toistuvat toiminnot, rituaalit tai pakko-oireet, joiden tavoitteena on välttää tai vähentää näiden ajatusten aiheuttamaa ahdistusta (Welch, Lu, Rodriguez, Trotta et al, 2007).

Nämä pakko-oireet tai rituaalit, joita ihmiset yleensä yhdistävät pakko-oireiseen häiriöön, voivat olla pakonomainen käsienpesu tai oven lukon tarkistaminen yhä uudelleen. Jotkut pakko-oireet jäävät kuitenkin usein huomaamatta, sillä ne tapahtuvat kognitiivisella tasolla. Näitä piilossa olevia pakko-oireita voi olla hyvin vaikea hoitaa.

Minkälaisia pakkomielteitä pakko-oireisesta häiriöstä (OCD) kärsivillä on?

Pakko-oireisesta häiriöistä (OCD) kärsivien ihmisten tyypilliset pakkomielteet ja heidän suorittamansa pakko-oireisiin liittyvät toiminnot vaihtelevat suuresti henkilöstä toiseen. Se on myös sellainen mielen sairaus, jota on hyvin vaikea määritellä ja todeta. Esimerkiksi pakko-oireiden häiriön kirjoon sisältyy kokonainen diagnostinen kategoria, johon kuuluvat niin trikotillomania kuin Touretten syndrooma ja dysmorfinen ruumiinkuvan häiriö. (Nardone ja Portelli, 2015).

Asiantuntijat ryhmittelevät yleisimmät pakkomielteet viiteen pääkategoriaan:

• Kontaminaatioon liittyvät pakko-oireet. Sen ajatteleminen, että sairastut ellet peseydy tarpeeksi usein tai jatkuva pelko siitä, että ympäristö on virusten ja bakteerien peittämä. Tällaisista pakko-oireista kärsivät ihmiset yleensä eristäytyvät ja heillä on siivoamiseen liittyviä pakkomielteitä.
• Symmetriaan / järjestämiseen liittyvät pakko-oireet. Näihin pakko-oireisiin sisältyvät asioiden ja esineiden järjestäminen, laskeminen, toistaminen jne.
• Seksuaaliset pakko-oireet. Seksuaalisiin pakkomielteisiin liittyy yleensä tarkistamisen pakko-oire. Nämä pakko-oireet ovat yleensä piilotettuja ja palaamme niihin tarkemmin vielä myöhemmin.
• Vahingoittamiseen liittyvät pakko-oireet. Sen ajatteleminen, että on vahingoittanut jotakuta jollain tavalla. Tähän sisältyy esimerkiksi sen uskominen, että on törmännyt työmatkalla autolla johonkuhun, minkä vuoksi on palattava sama matka takaisin varmistuakseen asiasta. Vahingoittamiseen liittyvät pakko-oireet ovat yleensä tarkistamisen liittyviä rituaaleja.
• Uskonnolliset pakko-oireet. Myös näihin kuuluu tarkistamiseen liittyviä rituaaleja.

Yllä oleviin pakkomielteisiin liittyvät yleisimmät rituaalit ovat siivoamiseen liittyvät rituaalit, tilaamiseen liittyvät rituaalit, toistaminen, kerääminen sekä henkiset pakko-oireet. Esimerkiksi Nardone ja Portelli (2015) puhuvat kolmesta rituaalien luokasta, jotka liittyvät pakko-oireiden häiriöön. Nämä ovat ennalta ehkäisevä, rauhoittava ja korjaava.

Miten pakko-oireinen häiriö (OCD) piilotetuilla rituaaleilla on erilainen?

Pakko-oireet, joista osasta mainitsimme jo aiemmin, johtavat rituaalien sarjaan. Saattaa kuulostaa ironiselta, että näiden pakkotoimintojen tavoitteena on päästä pakkomielteestä sekä sen tuottamasta ahdistuksesta eroon.

Rituaalit tai pakkomielteet, joista pakko-oireisesta häiriöstä kärsivä ihminen kärsii, voivat olla käyttäytymiseen liittyviä. Toisin sanoen, ne ovat selkeitä ja näkyvästi esillä myös ulkopuoliselle tarkkailijalle. Taaksepäin laskeminen, ulko-oven lukon tarkistaminen viisitoista kertaa ennen nukkumaanmenoa sekä viiden tunnin kävelylenkki sen vuoksi, että voi jäljittää aikaisemmat askeleensa ovat vain muutamia esimerkkejä.

Rituaalit turvallisuutta lisäävänä mekanismina

Pakko-oireisen häiriön rituaaleja voidaan pitää turvaa tuovina mekanismeina. Pakko-oireisesta häiriöstä kärsivät ihmiset pyrkivät käytöksellään pitämään itseään turvassa. Kun heitä alkaa pelottaa tai ahdistaa, nämä rituaalit ja pakko-oireet auttavat vähentämään ahdistuksen tunnetta.

Johtuen tästä ahdistus-välttäminen-ahdistus -kierteestä, terapeutit turvautuvat yleensä altistamisterapiaan katkaistaakseen potilaansa kierteen. Tähän sisältyy potilaan altistaminen ahdistusta aiheuttaville ajatuksille ilman, että hän saa toteuttaa niihin liittyviä ahdistuksen vähentämisen tähtääviä rituaalejaan tai pakko-oireitaan. Ajatuksena on antaa ahdistuksen nousta huippuunsa, jotta se voi hiipua luonnollisesti ilman pakko-oireita. Tällä tavoin potilas ymmärtää, ettei hän tarvitse rituaaleja päästäkseen ahdistuksesta eroon.

Esimerkkejä piilotetuista rituaaleista: pakko-oireet ja tarkistaminen

Siitä huolimatta, että pakko-oireisesta häiriöstä kärsivät ihmiset pyrkivät vastustamaan pakko-oireitaan, he loppujen lopuksi aina antavat niille periksi. Pakko-oireiden häiriön paradoksi on siinä, että mikäli ihminen ei yksinkertaisesti toteuttaisi pakko-oireitaan, ne todennäköisesti hiipuisivat itsekseen pois.

Yleensä tarkistamiseen liittyvät pakko-oireet ovat sellaisia, jotka pysyvät piilossa. Tarkastellaan muutaman esimerkin avulla, mitä nämä ovat ovat.

Ayanka ja seksuaalinen pakko-oireinen häiriö (HOCD)

Tämä on Ayanka-nimisen naisen tapaus. Hän kärsi seksuaalisesta pakko-oireisesta häiriöstä, johon kuului tarkistamiseen liittyviä rituaaleja. Ayankan perheessä noudatettiin erittäin tiukkoja uskonnollisia ja moraalisia arvoja, joten häntä kauhistutti ajatus siitä, että hän oli lesbo.

Ayanka kärsii homoseksuaalisesta pakko-oireisesta häiriöstä (homosexual obsessive-compulsive disorder, HOCD). Tämä ei tarkoita, etteikö Ayanka olisi tietoinen seksuaalisesta suuntautumisestaan tai että hän tuntisi vetoa naisiin tietämättä miten hänen tulisi toimia. Homoseksuaalisesta pakko-oireisesta häiriöstä kärsivät ihmiset voivat olla homoseksuaaleja tai heteroja.

Seksuaalisesta pakko-oireiden häiriöstä kärsivät ihmiset toteuttavat yleensä piilotettuja tarkistamisen pakko-oireita. Näin ollen, vaikka he eivät välttelisi rakoja jalkakäytävällä vähentääkseen mahdollisen homoseksuaalisuuden aiheuttamaa ahdistusta, heidän pakkotoimintonsa ovat yleensä henkisiä.

Ayankan tapauksessa hän saattoi käyttää jopa kolmesta neljään tuntia siihen, että pohti kaikkia tapaamiaan naisia ja sitä, aiheuttivatko nämä hänessä seksuaalista vastakaikua. Hän saattoi myös miettiä alastomia naisia nähdäkseen, aiheuttivatko nämä hänessä seksuaalista kiihottumista.

Mikä tekee piilotetuista rituaaleista vaarallisia?

Piilossa olevien rituaalien suurin ongelma on siinä, että niitä voi toteuttaa ihan missä tahansa ja milloin tahansa. Niiden toteuttamiseen ei ole mitään fyysisiä esteitä, joten potilas voi toteuttaa niitä terapeuttinsa silmien ulottumattomissa.

Ihminen voi ajatella ihan mitä tahansa hän haluaa, milloin tahansa hän haluaa, ja tämä koskee myös piilotettuja pakko-oireiden häiriön rituaaleja. Mikäli ihminen kärsii pakko-oireisesta häiriöstä ja toteuttaa piilossa olevia pakko-oireita, suurin osa ajasta kuluu henkisten tarkistuslistojen läpikäymiseen. Ihminen saattaa tarkistaa, onko hän homoseksuaali, haluaako hän vahingoittaa lastaan tai mitä tahansa ilman, että kukaan ympärillä olevista ihmisistä huomaa asiaa.

Ajatteleminen ja tarkistaminen on ikään kuin “vapaata”. Vaikka olisi mahdotonta poistua huomaamatta kodistaan aamuyöllä tarkistaakseen päivän aikana kulkemansa askeleensa, tämän voi tehdä milloin tahansa mielessään. Tämän vuoksi piilotetuista pakko-oireista kärsivät ihmiset käyttävät suurimman osan ajastaan toteuttaakseen niitä, sillä heitä ei estä oikeastaan mikään.

Pakko-oireinen häiriö alkaa useimmiten vähitellen. Ihminen käyttää tunnin päivässä tarkistaakseen mielessään asioita, mutta tämä voi eskaloitua hyvinkin nopeasti. Ahdistuksen vähentämiseen menee yhä enemmän aikaa ja vähitellen se alkaa vaikuttaa myös ihmisen työhön ja vapaa-aikaan.

Perheenjäsenet, ystävät tai työkaverit eivät yleensä huomaa, kuinka paljon tällaisesta pakko-oireisesta häiriöstä kärsivä ihminen oikeasti kärsii. Ihmisen on vaikea myöntää olevansa pakkomielteinen, sillä hän häpeää asiaa tai pelkää tulevansa rangaistuksi. Tämän seurauksena hänen lähellään olevat ihmiset saattavat ajatella tämän olevan usein muissa maailmoissa tai vain väsynyt.

Miten hoitaa pakko-oireista häiriötä (OCD), johon kuuluu piilossa olevia rituaaleja?

Tämän kaltaisen pakko-oireisen häiriön hoitaminen on haaste myös terapeutille. Potilaan altistaminen pakkomielteelleen niin, että pakko-oireiseen ajatteluun ei saa ryhtyä on yleisestikin ottaen vaikeaa, mutta varsinkin silloin, kun toiminta on piilotettu. Koska rituaali ei ole näkyvä, terapeutti ei voi 100 % varmuudella sanoa, että potilas ei toteuta rituaaliaan mielessään.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että terapia olisi mahdoton toteuttaa. Nardone ja Portelli (2002) ehdottavat toisenlaista lähestymistapaa sellaisille potilaille, joilla on piilossa olevia rituaaleja. He kutsuvat tätä ratkaisukeskeiseksi lyhytterapiaksi. Tutkimusten mukaan ratkaisukeskeisellä lyhytterapialla on positiivisia vaikutuksia jopa 86 % potilaista. Näistä peräti 79 % pääsee vaivastaan kokonaan eroon, kun puolestaan loput 7 % kokevat merkittävää parannusta oloonsa.