Pahuus elää, koska hyvät ihmiset eivät toimi

· 1.4.2018

On ihmisiä, jotka pitävät ystävällisyyden lippua korkealla ja ovat ylpeitä altruismistaan. Mutta heidän sanansa osoittautuvat tyhjiksi silloin, kun he jäävät toimettomiksi todistaessaan ”jokapäiväistä” pahuutta. Heidän tehottomuutensa ilmenee kun he kääntyvät pois, sulkevat suunsa ja pysyvät hiljaa vääryyden ja muiden ihmisten nöyryytyksen edessä.

Yksi pahuuden klassikkoesimerkki on kokonaisten ihmisryhmien kansanmurha. Kuulemme sanan ”paha” ja ajattelemme ihmisiä jotka väkivaltaisesti ottavat toisia hengiltä. Ajattelemme kiduttajaa tai jonkun jumalan nimessä tappavaa terroristia. Meidän on kuitenkin tehtävä selväksi, että pahat teot tapahtuvat päivittäin, joka minuutti, kaikkialla ympärillämme. Ne tapahtuvat perheissämme ja lähellämme oleville ihmisille.

”Maailma on vaarallinen paikka elää, ei pahojen ihmisten vuoksi vaan niiden ihmisten, jotka eivät tee asialle mitään.”

-Albert Einstein-

Useimmilla meillä ei ole mahdollisuutta pelastaa ketään sodasta tai väkivaltaisista tilanteista, joita näemme joka päivä televisiossa ja sosiaalisessa mediassa. Joskus meidän on kuitenkin vain nostettava katseemme näytöstä todistaaksemme asioita, jotka rikkovat ihmiskäsitystämme.

Ja liian usein olemme näiden tapahtumien äänettömiä avustajia. Kun emme tee mitään vaan katsomme toiseen suuntaan, kun nielaisemme epämukavuutemme ja käännämme huomiomme johonkin muuhun, silloin me osallistumme.

Puhumme sellaisista tilanteista kuten kiusaamisesta tai huutojen kuulemisesta naapurista seinien läpi. Siellä lapset itkevät ja puolisoita pahoinpidellään hiljaisuudessa. Puhumme myös siitä naapurista joka vahingoittaa lemmikkejään, lapselleen koulumatkalla ilkeilevästä äidistä sekä työntekijöitään riistävästä ja nöyryyttävästä esimiehestä.

Pahuudella on monenlaisia kasvoja ja muotoja, sekä keinoja levittää voimaansa. Syy sen selviytymiseen on kuitenkin selkeä: koska oletettavasti ”hyvät ihmiset” eivät tee mitään estääkseen sitä.

nainen silmässä jota mies pesee

Pahuuden alkuperä ja pahan suvaitseminen

Arthur Conan Doyle käytti kirjoissaan erittäin mielenkiintoista termiä Sherlock Holmesin kohdatessa professori James Moriartya. Hän kuvaili Moriartyn kärsivän ”moraalisesta hulluudesta”. Tämä ilmaus oikeastaan tiivistää sitä mielikuvaa mikä meillä monella on: että vain sairaat tai jonkinlaisesta psykologisesta häiriöstä kärsivät ihmiset kykenevät tekemään pahoja tekoja.

Voi olla, että niin kauan kuin voimme leimata toisen sairaalloiseksi, löydämme muuten epäloogisista tai selittämättömistä teoista tarkoituksen. Kuitenkin, niin masentavalta kuin se kuulostaakin, aina kyse ei ole sairaudesta tai häiriöstä. Itse asiassa useimpiin hirvittävän, tuhoisan käyttäytymisen tapauksiin ei liity mitään epäsosiaalista persoonallisuushäiriötä tai sairautta.

Joskus normaalit ihmiset tekevät jotain pahaa koska heidät kasvatettiin niin. Ne voivat olla häiriintyneestä lapsuudesta opittuja tapoja. Kyseessä saattavat olla myös sellaiset ihmiset, jotka eivät hallitse tunteitaan ja joiden impulssit ja ulkopuoliset vaikutukset yllyttävät heitä pahoihin tekoihin. On myös tapauksia, jolloin ympäristö ja olosuhteet vetävät meidät kohti pahuutta virran lailla.

Albert Ellis selitti aikoinaan, että pahaa ”olemusta” tai pahaa geeniä ei ole olemassa, tai ainakin se on erittäin harvinainen. Totuus on, että olemme kaikki kykeneväisiä osallistumaan pahaan, kun otetaan huomioon hetki ja olosuhteet.

silmätikut

Miksi pysymme hiljaa epäoikeudenmukaisuuden edessä?

Palataan tämän artikkelin otsikkoon. Yksi syy pahuuden voittokulkuun on siinä, että hyvät ihmiset eivät tee mitään. Mutta miksi? Miksi emme toimi? Mikä selittää paikallemme jäämisen, silmiemme sulkemisen totuuden edessä? Katsomisen minne tahansa muualle paitsi sinne missä pahaa tapahtuu? Otetaanpa jotakin tavallisia esimerkkejä ja pohditaan niitä.

  • Ensimmäinen syy on yksinkertainen. Me kerromme itsellemme, että se mitä näemme ei liity mitenkään meihin. Emme ole vastuussa, emme ole aiheuttaneet sitä, eikä kärsivä henkilö ole osa ryhmäämme. Tunteiden osallisuuden puuttuminen on ehdottomasti yksi keskeisistä syistä toimimattomuuteemme.
  • Toinen näkökohta liittyy tarpeeseemme ylläpitää rauha. Esimerkiksi teini, joka todistaa toiselle opiskelijalle aiheutuvaa haittaa, voi päätyä hiljaisuuteen ääneen puhumisen sijasta. Hänen passiivisuutensa saattaa johtua pelosta sekoittaa olemassa oleva tasapaino. Hän saattaa myös pelätä yhteiskunnallisen asemansa vaarantumista. Uhrin puolustaminen saattaa asettaa hänet tiukkaan paikkaan; silloin hän voisi menettää asemansa ja ehkä päätyä itsekin saaliiksi.

Tiedämme että se ei ole helppoa, varsinkaan jos meillä on jotain menettävää. Meidän on kuitenkin osallistuttava niin paljon kuin voimme. Meidän on yritettävä etsiä uusia tapoja puolustaa apua tarvitsevia ihmisiä. Kuten filosofi Edmund Burke totesi, oikeudenmukaisuutta on olemassa vain siksi, että ihmiset taistelevat vääryyttä vastaan.

Silmien avaamisen tärkeys jokapäiväisen pahuuden edessä

Sanoimme sen aikaisemmin ja sanomme sen uudelleen: pahuutta on monessa muodossa ja koossa. Se voi olla hienovaraista ja se puhuu monia kieliä. Etuoikeus, suullinen aggressio, syrjintä, hylkääminen, epäoikeudenmukaisuus…

”Suvaitsevaisuus on rikos, kun sitä sovelletaan pahuuteen.”

-Thomas Mann-

Ei ole kyse siitä, että menisimme etsimään pahuutta ja kärsimystä. Se on yksinkertaisempaa, perustavanlaatuisempaa ja hyödyllisempää. Meidän on vain avattava silmämme ja oltava herkkiä sille mitä juuri meidän edessämme tapahtuu. Joka päivä, omassa lähiympäristössämme. Me olemme kaikki vastuussa epäoikeudenmukaisuuden pysäyttämisestä, eikä ole parempaa paikkaa aloittaa kuin kotona.

lintu maalattu kiveen

Moraalinen rehellisyys on jokapäiväinen velvollisuutemme. Sitä tapahtuu silloin kun päätämme tehdä jotain. Me tuomitsemme rikkomuksen, pahoinpitelyn, aggressiivisuuden tai epäoikeudenmukaisuuden. Annetaan ystävällisyydelle todellinen merkitys. Annetaan hyvyydelle todellinen ääni.