Pahuuden tiede

Tutkijat ovat vuosikymmeniä yrittäneet selvittää mitä pahuuden tiede käsittää, ja he ovatkin antaneet meille paljon arvokasta ja tärkeää tietoa. Emme kuitenkaan ole yhtään lähempänä sellaisen yksittäisen tekijän löytämistä, joka määrittäisi pahuuden. Sen sijaan meidän pitäisi alkaa hyväksyä se, että pahoja asioita tekevät ihmiset ovat hyvin samankaltaisia kuin me muut, paljon samankaltaisempia kuin mitä haluaisimme myöntää.

Tarkistanut ja hyväksynyt: psykologi Gema Sánchez Cuevas.

Kirjoittanut Sonia Budner

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Monet tutkijat ovat yrittäneet päästä lähemmäksi sitä, mitä pahuuden tiede käsittää, yrittäessään löytää pahaa käytöstä aiheuttavat juuret. Neurotiede on tutkinut pahoja asioita tekevien ihmisten aivoja. Samaan aikaan monet sosiaalipsykologit ovat kehittäneet kokeiluja, joilla on sama päämäärä.

Vaikuttaa siltä, että ihmisillä on todellinen tarve tietää mitä pahat ihmiset piilottelevat ja kuinka erilaisia he ovat meihin muihin verrattuna. Tuota eroavaisuutta haetaan väsymättömästi, jopa kiihkeästi.

Ehkä haluaisimme saada nämä vastaukset, jotta tietäisimme mitä vältellä tai jotta voisimme vakuuttaa itsemme siitä, että olemme erilaisia. Ehkä on olemassa jokin fyysinen tekijä, joka määrittelee kuka on hyvä ja kuka on paha, sen haluaisimme kovasti löytää.

Huolimatta siitä, että tiede on löytänyt joitakin johtolankoja ja pieniä rakenteellisia eroja aivoissa, ei meillä vieläkään ole mitään selkeää vastausta siihen, mitä pahuus pitää sisällään. Vaikuttaa siltä, ettei ole helppo tehtävä erotella hyvää pahasta. Tällaiset pahat ihmiset vaikuttavat olevan samankaltaisempia hyvien ihmisten kanssa kuin mitä haluaisimme myöntää.

Tässä artikkelissa arvioimme niitä mahdollisia tekijöitä, jotka määrittävät sen tuleeko ihmisestä paha tai käyttäytyykö hän pahalla tavalla vai ei. Tähän kysymykseen liittyen löytyy monia jo yli 40 vuotta vanhoja tutkimuksia. Vaikuttaa siltä, että tutkijat ovat onnistuneet eristää tietyt tekijät, jotka tuomitsevat yksilöt tähän ryhmään. Sukelletaan syvemmälle siihen, mitä pahuuden tiede käsittää…

Kiintymyksen laatu

Yksi pahojen tekojen tekemiseen vaikuttavista tekijöistä näyttää olevan kiintymyksen tyyppi, joka kehittyy elämän alkuvaiheessa. Aikuisten persoonallisuushäiriöiden tutkiminen paljastaa monia pahoinpitelytapauksia ja tunteellisia laiminlyöntitapauksia elämän varhaisessa vaiheessa.

Tämä ei tietenkään yksinään riitä muuttamaan ketään pahaksi ihmiseksi. Se kuitenkin vaikuttaa olevan yleinen tekijä monissa tapauksissa. Tutkimukset paljastavat meille, että psyykkinen pahoinpitely lapsuuden aikana on ainakin este kehittää muista välittämisen kykyä.

Vaikka näin onkin, ei tämä tekijä täysin selitä sitä, miksi jotkut ihmiset ovat pahoja ja tekevät pahoja asioita. On joitakin todella pahoja ihmisiä, jotka eivät vaikuta kärsineen pahoinpitelyä lapsuuden aikana. Niinpä tämä ei voi olla ainoa tai poissulkeva tekijä.

Biologia

Brittiläiset geneetikot ovat selvittäneet, että MAOA-geenin olemassaolo voi lisätä käyttäytymishäiriön kehittymisen riskiä. Se voi myös liittyä rikollisuuteen teini-iän tai aikuisuuden aikana.

Tämä Avssholm Caspin tekemä havainto selvitti myös, että tämä geeni on yhteydessä lapsuuden pahoinpitelyyn. Toisin sanoen meillä on toinen esimerkki, jossa biologia on ympäristön ehdollistamaa.

Testosteronitaso on toinen biologinen tekijä, jolla saattaa olla tekemistä pahuuden tieteen kanssa. Testosteronin määrä, jolle vauva altistuu kohdussa olemisen aikana, näyttää vaikuttavan ihmisaivoissa tapahtuvaan empatian kehitykseen.

Pahuuden tiede: ihmisten pimeä puoli

Mahtava kriminologi Julia Shaw julkaisi vastikään tutkimuksensa kirjassa, jossa keskitytään siihen, miksi ihmiset ovat pahoja tai tekevät pahoja asioita. Shaw arvioi huolellisesti neurotieteellisiä tutkimuksia ventromediaalisen prefrontaalisen aivokuoren aktivoitumisen alhaisesta tasosta pahojen ihmisten aivoissa.

Tämä vaikuttaa olevan toinen tekijä, joka viittaa siihen, mitä Shaw kutsuu muille tehdyn vahingon epäinhimillistämisen ja itseoikeuttamisen prosessiksi. Tällainen poikkeavuus, yhdessä tietyn ahdistuksen edistämän vainoharhaisuuden ja päämäärättömän kulttuurin kanssa, voi luoda ihmisen, joka on halukas tekemään pahoja asioita muille.

Samaan aikaan Shaw analysoi sitä, mitä psykologit kutsuvat “synkäksi kolmikoksi”: psykopatiaa, narsismia ja häikäilemättömyyttä. Hän myös lisää kolmikkoon sadismin. Tämä tutkija tekee itse asiassa poikkeuksellisen analyysin molemmista narsismityypeistä.

Julia Shaw päättelee, että haavoittuvaiset narsistit ovat paljon vaarallisempia kuin mahtipontiset narsistit. Vaikuttaa siltä, että ensin mainitut ovat alttiimpia vihamielisyydelle. Oikeissa olosuhteissa haavoittuvaiset narsistit voivat toimia erittäin pahalla tavalla.

Hirviöiksi tullaan, ei synnytä

Jos käyt läpi kaikki kirjallisuuden lähteet mitä pahuuden tieteestä on olemassa, et voi varmastikaan sanoa, että jotkut ihmiset syntyvät pahoiksi. Ei ole mitään yksittäistä tekijää, joka olisi ihmisessä siitä hetkestä lähtien kun hän syntyy, tehden hänestä pahan.

Päinvastoin, vaikuttaa siltä että pahuus kehittyy ajan kuluessa. Tekijät, jotka määrittelevät sen tuleeko ihmisestä paha vai ei, vaikuttavat olevan ympäristön aiheuttamia.

Philip Zimbardon, Stanley Milgramin ja muiden pahuuden tiedettä tutkivien tutkijoiden mahtavat kokeilut osoittavat meille, kuinka helppoa hyvien ihmisten oli tehdä pahoja asioita. Heidän kokeilunsa paljastivat kuinka oikeat olosuhteet voivat vaikuttaa syvästi ihmisiin ja saada heidät käyttäytymään yllättävällä ja häiritsevällä tavalla.

Toisin sanoen, hyvän käytöksen erottaa usein pahasta käytöksestä se, missä olosuhteissa ihminen on, ennemmin kuin se, mitä hän tekee. Tämä tieto saa meidät tuntemaan myötätuntoa sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka tuomitsemme heidän pahojen tekojen takia. Kyse ei tietenkään ole pahojen tekojen oikeuttamisesta.

Mutta pahuuden tiede tuntuu ehdottavan, että on monia muuttujia, jotka vaikuttavat ihmisten tekoihin. Ja ne kaikki eivät ole henkilökohtaisia.

Joten emme vaikuta olevan yhtään lähempänä “pahuuden persoonallisuushäiriön” löytämistä. Mielenterveysalan ammattilaisten tavoitteena pitäisikin siis olla tällaisen käyttäytymistyypin ehkäiseminen. Tämä voidaan ehkä tehdä inhimillistämällä pahoja asioita tekevät ihmiset. Tai jopa ymmärtämällä tärkeä rooli, joka ympäristöllä on kaikkeen tähän liittyen.