Ovatko narsistit tietoisia narsismistaan?
Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Valeria Sabater
He ovat päällekäyviä, ylimielisiä, teeskenteleviä, manipuloivia, tunnustuksen ja ihailun etsijöitä ja valehtelijoita. Tunnistatko joitakin näistä piirteistä itsessäsi?
Psykologian ala on analysoinut tätä persoonallisuushäiriötä vuosikymmeniä. Nyt ollaan löydetty selkeä ja ratkaiseva vastauksen kysymykseen, ovatko narsistit tietoisia omasta narsismistaan. Nyt väitetään, että narsisteilla on hyvä itsetietoisuus, ja että ongelma piilee taustalla olevassa empatian puutteessa. Tämä tarkoittaa sitä, että he tietävät mitä tekevät, mutta eivät välitä tekojensa vaikutuksista.
Narsistit eivät mielestään koskaan ole vastuussa siitä, mikä on muiden silmissä väärin tai rangaistavaa. Heidän mielensä järkeilevät, tuntevat ja prosessoivat maailmaa instrumentaalisesta ja oman edun mukaisesta näkökulmasta. Heitä ei kiinnosta muu kuin kehittää loistavimpia strategioita omaksi hyödykseen vahvistaakseen egoaan.
Tiede kertoo meille, että narsisteilla on itsetietoisuutta ja he kyllä tietävät, millaisia he ovat. He myös tunnistavat käyttäytymisensä vaikutuksen muihin, mutta eivät näe siinä mitään ongelmaa.
Mitä tiede väittää
Jos asut tai olet kanssakäymisessä narsistin kanssa, saatat huomata pohtivasi usein samaa: onko hän tietoinen tekojensa seurauksista? Koska hänen käyttäytymisensä muuttuu harvoin kun hän tekee vahinkoa, olisi ymmärrettävää, että hänellä ei ole tippaakaan itsetietoisuutta. Tutkimus paljastaa kuitenkin jotain aivan muuta.
Selvennettäköön ensin se, että narsistinen persoonallisuushäiriö kuuluu tiettyyn spektriin. Näin ollen joillakin ihmisillä on vain tiettyjä piirteitä, kun taas toiset paljastavat voimakkaampia ja patologisempia ominaisuuksia. Tiede väittää, että useimmat näistä henkilöistä tietävät millaisia he ovat ja hyväksyvät sen. He eivät näe siinä mitään ongelmaa.
Tohtori Erika Carlson kollegoineen Washingtonin yliopistosta (USA) suorittivat yhden paljastavimmista ja vakuuttavimmista tutkimuksista tästä aiheesta. Tutkimus perustui kolmeen aikaisempaan tutkimukseen, joissa käytettiin lukuisia analyysi-instrumentteja suuressa otoksessa tapauksia. Tulokset julkaistiin Journal of Personality and Social Psychology -lehdessä. Se paljasti seuraavaa:
He pitävät itsestään sellaisena kuin he ovat, huonoistakin puolistaan
Jos olet koskaan miettinyt, ovatko narsistit tietoisia narsismistaan, vastaus on kyllä. He tietävät. Tohtori Carlsonin tutkimus osoitti useita asioita.
Ensimmäinen on se, että narsistit pitävät itseään älykkäämpänä, houkuttelevampana ja pätevämpänä kuin muut. He tuntevat omaavansa erittäin myönteisiä ominaisuuksia, eivätkä he epäröi ilmoittaa sitä.
Lisäksi he ovat tietoisia siitä, että heillä on sellaisia persoonallisuuden piirteitä, jotka voivat olla negatiivisia. He myöntävät olevansa impulsiivisia, ylimielisiä ja että heillä on taipumus “yliarvioida” ominaisuuksiaan. He myös hyväksyvät olevansa hallitsevia ja manipuloivia. Narsisteille tämä ei kuitenkaan ole ongelma.
Narsistit tietävät tarkalleen millaisia he ovat, mutta he näkevät etunsa ominaisuuksissaan, puutteissaan tai rajoituksissaan.
Narsistilla ei ole tarvetta tuntea olevansa hyvä ihminen. Hän haluaa menestyä ja olla ihailtu.
He ovat tietoisia maineestaan, ja näkevät muut ongelmana
Narsistit tietävät hyvin, miten muut näkevät heidät. He ovat tietoisia maineestaan, ja heidän mielestään ongelma on muissa; ei koskaan heissä itsessään. He uskovat, että muut eivät yksinkertaisesti ymmärrä, kuinka poikkeuksellisia he ovat.
He ajattelevat, että muu maailma on liian naiivi ja yksinkertainen eikä ymmärrä heidän arvoaan. Koska heillä on sisäisessä universumissaan ominaisuuksia, jotka tekevät heistä sopivampia yhteiskuntaan kuin kukaan muu. He näkevät itsensä selviytyjinä, ihmisinä, jotka ovat valmistautuneita voittoon.
He tuntevat olevansa oikeutettuja hyödyntämään niitä, joita he pitävät heikompina, koska heidän mukaansa maailma toimii näin. Loppujen lopuksi vain vahvimmat selviävät ja he uskovat, että heillä on tarvittavat piirteet saavuttaakseen tämän.
Narsistit rakentavat sarjan psyykkisiä kertomuksia, joiden avulla he voivat järkeistää ja perustella käyttäytymistään. He tietävät, miten muut näkevät heidät ja ovat tietoisia omasta käyttäytymisestään, mutta he eivät näe siinä mitään ongelmaa. He pitävät sitä vain keinona saavuttaa päämäärä.
Ovatko narsistit tietoisia narsismistaan? Kyllä, mutta he eivät välitä
Tutkijoilla on useita teorioita siitä, miksi narsistit eivät ole kiinnostuneita eivätkä välitä siitä, että heillä on tämä piirre. Jotkut väittävät, että narsistiset ihmiset todella tietävät olevansa narsistisia ja saattavat yksinkertaisesti ymmärtää sen väärin.
Hei eivät näe käyttäytymistään patologisena, vaan positiivisena. Ylimielisyys, kontrolloiva tai itsekäs olemus on heille etu. On kuitenkin toinenkin selitys, joka on paljon mielenkiintoisempi. Se on itsensä suojelemisen teoria.
Tämä teoria väittää, että narsistit rakentavat metakäsityksensä niin, että he ovat aina positiivisia ja suojelevat egoaan. Se saa heidät perustelemaan aivan kaiken. Jos esimerkiksi kerrot narsistille, että hän ei ole hyvä ihminen, hän ei epäröi kertoa sinulle, että olet vain kateellinen. Jos kerrot hänelle, että hänen narsistiset piirteensä ovat epäterveitä ja johtavat epäsosiaaliseen käyttäytymiseen, hän väittää, että tällä tavalla saavutetaan menestys yhteiskunnassa. Ja niin se jatkuu.
Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.
- Bleske-Rechek A, Remiker MW, Baker JP. Narcissistic men and women think they are so hot-But they are not. Personality and Individual Differences. 2008;45:420–424
- Bradlee PM, Emmons RA. Locating narcissism within the interpersonal circumplex and the five-factor model. Personality and Individual Differences. 1991;13:821–830
- Carlson, E. N., Vazire, S., & Oltmanns, T. F. (2011). You probably think this paper’s about you: narcissists’ perceptions of their personality and reputation. Journal of personality and social psychology, 101(1), 185–201. https://doi.org/10.1037/a0023781
Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.