Onnellisuus ei tarkoita täydellisyyttä
Yhdeksi tärkeimmistä pyrkimyksistä yhteiskunnassamme on täydellisyyden tavoittelu. Varhaisesta iästä lähtien suorituksiamme eri alueilla arvioidaan numeroin, jotka eivät kuitenkaan kerro totuutta siitä, mistä me nautimme ja mistä emme.
Ne, jotka saavat kiitettävän arvosanan melkein mistä tahansa aineesta ovat “parhaita”, ja he näin ansaitsevat ympärillään olevien ihmisten hyväksynnän ja kunnioituksen.
Yleisesti ottaen tämä hyväksyntä saa heidät tuntemaan itsensä hyviksi. Kukapa meistä ei haluaisi saada tunnustusta ja toisten arvostusta omien saavutustemme vuoksi?
Kolikon toinen puoli näyttäytyy niille, jotka eivät saavuta eriomaisia tuloksia toisten ihmisten odotusten mukaisilla alueilla. He tulevat loukatuiksi ikätovereidensa, opettajiensa ja jopa omien vanhempiensa taholta. Jotkut vanhemmat rankaisevat tai kurittavat lapsiaan siksi, etteivät he ole parhaita. Näin he sisäistävät viestin, joka kertoo heistä tulevan hyödyttömiä myös aikuisina.
Täydellisyyden tavoittelu ja hyvä itsetunto
Kun on jossain asiassa paras, se yleensä saa ihmisen tuntemaan itsensä täydellisemmäksi. Numero ykkösenä oleminen kohottaa itsetuntoa, koska se vetää ihmisten ihailua puoleensa. Lisäksi saamme osaksemme monia muita myönteisiä seurauksia, joita arvostamme vähän liiankin suuresti.
Puhuessamme myönteisistä seurauksista tarkoitamme mainetta, menestystä, rahaa… Asioita, joita yhteiskunnassamme arvostetaan suhteettomassa määrin. Me opimme taistelemaan niiden saavuttamisesta hinnalla millä hyvänsä.
“Jokainen haluaa olla paras siinä, mitä he tekevät. Sillä mikäli he eivät sitä olisi, mikä olisi pointti?”
Täydellisyyden tavoittelu on ansa itsetunnolle, tai rakkaudelle itseäsi kohtaan. Usein liitämme itsemme rakastamisen ulkoisiin piirteisiimme, jonka seurauksena meille kehittyy riippuvuuteen taipuvainen itsetunto.
Rakastamme ja ihailemme itseämme, mikäli olemme viehättäviä, pitkiä, hoikkia, hyvin koulutettuja, ihmissuhteessa olevia… tai parhaita siinä, mitä teemme. Siksi vihaamme itseämme, piiskaamme ja rankaisemme itseämme, mikäli emme näe itsessämme noita edellä mainittuja ominaisuuksia.
Ei siis ole mitään järkeä yrittää saavuttaa hyvää itsetuntoa yrittämällä listata hyviä puoliaan ja saavutuksiaan. Se ei kuitenkaan välttämättä saa meitä rakastamaan itseämme yhtään sen enempää.
Vaikka olisit paras, ahkerin, viehättävin, ystävällisin ja luokkasi priimus – se on kuitenkin vain tuulen tavoittelua. Sillä itsessään ei ole mitään arvoa, ja se saa aikaan vähemmän kuin ajattelet. Menestys saa sinut ajattelemaan, että koska olet paras, olet saavuttanut arvokkainta, mitä on olemassa. Valitettavasti monet ajattelevat näin.
Et saa parempaa itsetuntoa sillä, että olet parempi kuin kukaan muu. Se ei myöskään tee sinusta onnellisempaa. Mikäli näin olisi, ei olisi olemassa niin monia menestyneitä, kuuluisia, rikkaita ja viehättäviä ihmisiä, jotka ovat myöntäneet olevansa hyvin onnettomia ja joiden elämä on päättynyt tragediaan.
Kuinka monet lahjakkaat urheilijat ovatkaan päätyneet huumeiden maailmaan, koska eivät pystyneet käsittelemään kaikkia itsensä ja valmentajiensa heitä kohtaan asettamia vaatimuksia? Kuinka monet näyttelijät, laulajat ja taiteilijat ovat päätyneet itsemurhaan tai oman itsetuhoisuutensa uhreiksi?
Mitä tapahtui käsitteelle “olemalla paras saavutat hyvän itsetunnon ja tulet onnelliseksi”?
Huonoutesi hyväksyminen
Ainaisella täydellisyyden tavoittelulla kasaat päällesi ainoastaan suuren annoksen ahdistuneisuutta. Aikaansaannosten kulttuuri, varteenotettavuus miehenä tai naisena, voittaminen verta, hikeä ja kyyneleitä vuodattaen – kaikki tämä on saanut aikaan vain lukemattoman määrän onnettomia ihmisiä. Se on tuottanut sieluja, jotka elävät itse asettamiensa, epärealististen tavoitteiden saavuttamiselle. Niihin pyrkimiseen heillä ei ole pienintäkään syytä, sillä kenenkään ei tarvitse sitä tehdä. Se ei myöskään lisää heidän onnellisuutensa tilille pennin pyörylää.
Täydellisyyden tavoittelu voi – ahdistuksen lisäksi – aiheuttaa syöksymisen syvälle masennuksen pyörteisiin, mikäli yksilö ei pystykään saavuttamaan kaikkea haluamaansa.
Ainoa, mitä kykenet näin saavuttamaan on se, että sallit ulkoisten tekijöiden määrittää onnellisuutesi ja rakkautesi itseäsi kohtaan sen sijaan, että se perusta olisi sisälläsi. Mikäli haluat olla sekaantumatta tällaiseen epäjohdonmukaiseen pyrkimykseen, voit aloittaa harjoittelemalla ehdotonta hyväksyntää. Hyväksyntä ja itsetunto saattavat sinusta kuulostaa identtisiltä, mutta ne ovat itse asiassa kaksi eri asiaa.
Terve hyväksyntä ei riipu siitä oletko paras vai huonoin, kaunein vai rumin, tai älykkäin vai vähiten älykäs. Hyväksyntään kuuluu itsestäsi pitäminen, itsesi rakastaminen, itsestäsi huolehtiminen ja itsesi hemmotteleminen, riippumatta siitä kuka olet ja mitä olet saavuttanut. Rakastat itseäsi siitä yksinkertaisesta syystä, että olet yksilö, jonka arvo on siinä että olet olemassa.
Mitkään ulkoiset tekijät eivät voi lisätä tai vähentää ihmisen arvoa, koska ihmisen arvo ei ole määrällisesti mitattavissa. Ei ole olemassa mittanauhaa, jolla voit mitata yhdenkään ihmisen arvoa. Kaikki arvostelu, jota suuntamme itseämme ja toisia kohtaan, on kulttuurin tuotosta. Täydellisyyden tavoittelu on osa yhteiskunnallista rakennelmaa.
On hyvä joskus pohtia täysin päinvastaista. Kuvittele olevasi huonoin jossakin – työssäsi, opinnoissasi, ystäviesi keskuudessa – mutta siitä huolimatta onnellinen ja tyytyväinen itseesi. Se on mahdollista, eikö vain? Mikäli siis pystyt asettamaan itsesi tuohon asemaan kuvitelmissasi, voit myös alkaa liikkua siihen suuntaan todellisessa elämässä. Toivottavasti tulet löytämään tien, joka johtaa lukemattomiin ihaniin löytöihin!
Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.