Omega-3: paras suoja hermostolle
Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Gema Sánchez Cuevas
Omega-3 -rasvahappo toimii supertehokkaana suojana hermostolle. Omega-3 auttaa aivojamme toimimaan paremmin, ehkäisee masennusta ja suojelee meitä hapettumiselta ja tulehdukselta. Se on tärkeää tietoa, koska on ilmiselvää, että nykyaikainen ruokavaliomme laiminlyö tätä tärkeää ravintoainetta.
Yksi mielenkiintoinen tosiasia on se, että lähes 8 % aivoistamme koostuu dokosaheksaeenihaposta (DHA). Tämä aine suorittaa elintoimintoja meidän hermojärjestelmässämme. Lisäksi tutkimukset osoittavat sen, että Omega-3 on välttämätöntä optimaaliselle sikiön kehitykselle. Sen nauttiminen säännöllisesti raskauden aikana on yhteydessä älykkyyteen ja suureen kognitiiviseen suorituskykyyn.
Omega-3:n puute sikiön kehityksen aikana yhdistetään huonoon aivojen kehitykseen ja neurokognitiivisiin häiriöihin.
Ei ole sattumaa, että aivomme tarvitsevat tällaista monityydyttymätöntä rasvahappoa. Tiedämme esimerkiksi, että suurin evolutiivinen “askel” aivojemme kehityksessä tapahtui noin 200 000 vuotta sitten.
Useat arkeologiset paikat osoittavat, että tämä tapahtui silloin, kun esi-isämme alkoivat elää lähellä jokia tai meriä voidakseen kalastaa. Täynnä kalaa, äyriäisiä ja sammakkoeläimiä oleva ruokavalio antoi ihmisille enemmän energiaa ja parempia ravintoaineita aivojen kehityksen tehostamiseksi.
Asiantuntijat sanovat, että Omega-3 on tärkeä ravintoaine, jonka pitäisi olla osa ruokavaliotamme “kehdosta hautaan”. Jopa isoäitimme, kansanviisauksien suojelijat, käskevät meitä aina syömään lisää kalaa. Eivätkä he ole väärässä, mutta on yksi pieni yksityiskohta, josta rakkaat isoäitimme eivät ehkä olleet tietoisia.
Nykyään meidän valtameremme ovat enemmän ja enemmän saastuneita. Tämä tarkoittaa sitä, että monet öljyiset kalat, jotka olivat aikoinaan hyvin terveellisiä, hautovat nyt sisällään suuria määriä elohopeaa ja dioksiinia. Hyvä uutinen on se, että Omega-3 -rasvahappoa löytyy myös muista ruoista, kuten pähkinöistä, siemenistä ja kasviksista. Jos alamme syömään enemmän näitä ruokia, aivomme tulevat kiittämään meitä.
Omega-3 antaa meille sitkeämmät ja ketterämmät aivot
Tutkimukset Omega-3:n vaikutuksista aivoillemme eivät voisi olla positiivisempia. Tutkimukset ovat havainneet laboratoriotesteissä, että hiiret, jotka saivat Omega-3 -lisäravinteita, osoittivat parempaa aivojen muokattavuutta. Niillä oli myös suurempi synapsien määrä hermosolujen välillä, sekä parempi yhteys.
Tutkijat ovat myös tehneet mielenkiintoista työtä, joka osoittaa sen että, nämä rasvahapot vähentävät masennuksen ja muistinmenetyksen oireita.
Tähän päivään asti, tämä ravintoaine tunnettiin sen kardiovaskulaarisista terveyshyödyistä. Se aiheutti kaikenlaisten iskeemisiä sydänlihassairauksia ehkäisevien lisäravintoaineiden räjähdysmäisen lisääntymisen. Täten ravitsemusasiantuntijat neuvovat, että paras valinta on edelleen terveellinen ruokavalio. He sanovat, että meidän pitäisi valita “luonnollisia” vaihtoehtoja.
Terveellisen ruokavalion syömisellä on monia etuja, joista meidän pitäisi olla tietoisia:
- Omega-3:a paljon sisältävässä ruokavaliossa pitäytyminen ei tue vain sydäntämme. Tutkijat ovat havainneet, että vaikka siitä ei ole hyötyä Alzheimerista kärsiville potilaille, voi siitä olla hyötyä heille, joilla on hieman heikentynyt kognitiivisuus.
- Toisin sanoen, Omega-3:lla on hermostoa suojeleva vaikutus. Se ei ole parantavaa, mutta jos käytämme sitä asianmukaisina annoksina läpi elämämme, voimme saavuttaa vanhuuden ketterien ja sitkeiden aivojen kanssa.
- Tiedämme, että Omega-3 parantaa lyhytkestoista muistia, verbaalista muistia, tarkkaavaisuutta sekä nopeutta, jolla me käsittelemme tietoa.
- Toinen mielenkiintoinen yksityiskohta on se, kuinka Omega-3 vaikuttaa mielialaamme. Se pystyy tietystä syystä vähentämään (ei parantamaan) masennuksen oireita. Tällainen rasvahappo helpottaa serotoniinin kulkeutumista kehon läpi. Se ei ole sama asia kuin fluoksetiini (Prozac), mutta se vahvistaa asianmukaisia kemiallisia ja konnektiivisia tapahtumasarjoja maksimaalisen terveyden saavuttamiseksi.
Uteliaisuus, ihmissuhteet ja hyvä ravinto ovat tärkeitä terveille aivoille
Terveiden, ketterien, hyvän muistin omaavien ja uusia asioita kykenemään oppivien aivojen saamiseen sisältyy monia tekijöitä. Kielen oppiminen, soittimen soittaminen tai kuukaudessa lukemiemme kirjojen määrän nostaminen eivät riitä. On myös tärkeää hallita hyvin stressiä sekä nauttia merkityksellisistä, palkitsevista ihmissuhteista.
Näiden tekijöiden lisäksi on yksi tärkeä aivojemme terveydelle välttämätön tekijä: ruokavaliomme. Nykyajan ruokavalio ja vihannekset, hedelmät ja öljyt, jotka päätyvät supermarketeihimme, eivät aina ole niin terveellisiä kuin haluaisimme. Hyvin syöminen vaatii vaivannäköä, tahtoa ja vähän viisautta.
Apteekin lisäravinteet eivät riitä korvaamaan meidän Omega-3 -rasvahapon puutetta. Paras vaihtoehto on syödä kunnon ruokaa, jossa on paljon Omega-3 -rasvahappoa. Ja jos se on orgaanista, on se vielä parempi.
Tässä lista joistakin helposti löytyvistä ruoista, jotka sisältävät paljon Omega-3 -rasvahappoa:
- Pellavansiemenöljy
- Chia-siemenet
- Pellavansiemenet
- Kurpitsansiemenet
- Krilliöljy
- Oliiviöljy
- Lohi
- Osterit
- Ravut
- Sardiinit
- Turska
- Pähkinät
- Parsakaali
- Pinaatti
- Tofu
Terveiden aivojen, hyvän muistin ja positiivisen mielentilan omaaminen ei riipu ainoastaan asenteestamme. Ne ovat riippuvaisia myös siitä, kuinka huolehdimme itsestämme ja mitä syömme. Panostetaan siis hieman enemmän itseemme terveytemme ja onnellisuutemme vuoksi.
Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.