Neuroetiikan kehitys ja piirteet
Neuroetiikka on tieteenala, joka ottaa edistysaskelia kansainvälisessä tiedeyhteisössä johtuen neurotieteen tutkimusten lisääntymisestä viime vuosien aikana. Se on tutkimusala, joka ilmaantui jo vuonna 2002, kun ryhmä eri alojen asiantuntijoita kokoontui yhteen tutkimaan aivotutkimuksen eettisiä ja sosiaalisia vaikutuksia. Heidän mielestään klassinen bioetiikka oli liian yleisluontoinen käsittelemään neurotieteen aivan omanlaisiaan eettisiä ongelmia. Lue alta tarkemmin, millainen on ollut neuroetiikan kehitys ja millaisesta tieteenalasta on kyse.
Vuonna 2002 Society for Neuroscience järjesti ensimmäisen neuroetiikan konferenssin. Kansainvälinen neuroetiikan yhdistys perustettiin vuonna 2006. Yhdistyksen jäsenet ovat ammattilaisia, jotka ovat huolissaan neurotieteen edistysaskeleiden sosiaalisista, oikeudellisista, poliittisista ja eettisistä seurauksista.
Kuten voi huomata, neuroetiikka on suhteellisen uusi tieteenala. Tässä artikkelissa käymme läpi neuroetiikan kehityksen alusta nykypäivään saakka. Yleiskatsaus neuroetiikan historiaan syventää ymmärrystäsi tästä nopeasti kasvavasta tieteenhaarasta.
Neuroetiikan synty
Jotta neuroetiikan syntyä voisi ymmärtää, on pidettävä mielessä neurotieteiden eri tieteenalojen kanssa risteävä luonne. Neuroetiikka on seurausta suuresta joukosta eri hermostoa tutkivia tieteenaloja.
Ajan myötä kasvoi tarve ymmärtää paremmin eri tieteenalojen risteytymistä, ja tutkijat olivat yhä enemmän huolissaan eettisistä ongelmista. Näin nousivat esiin klassiset kysymykset hermostosta ja mielen ja aivojen välisestä suhteesta.
Näiden tekijöiden lisäksi myös bioetiikka kehittyi paljon. Bioetiikka tutkii elämäntieteiden, kuten biologian ja lääketieteen, eettisiä näkökohtia. Bioetiikan kehittyminen sai neurotieteilijät pyrkimään pysymään ajan tasalla tärkeistä eettisistä ja moraalisista kysymyksistä.
Toisaalta taas neurotieteen itsensä yhtäaikainen kehittyminen merkitsi sitä, että tutkimuksen painopiste siirtyi mieleen liittyviin kysymyksiin, kuten kognitiivisiin ja emotionaalisiin toimintoihin ja sairauksiin.
Neuroetiikka syntyi siis tarpeesta luoda tieteenhaara, joka keskittyisi muodostamaan asianmukaiset ohjenuorat näillä aloilla tehdyille tutkimuksille.
Tapaaminen San Franciscossa vuonna 2002
Stanford University ja Kalifornian yliopisto järjestivät tapaamisen San Franciscossa vuonna 2002, mikä merkitsi neuroetiikan alkua itsenäisenä tieteenhaarana. Konferenssiin osallistui noin 150 neurotieteilijää, jotka yhdessä loivat neuroetiikan perustan.
Konferenssin aikana osallistujat keksivät neuroetiikan määritelmän ja sen tutkimusalan:
“Tutkimus eettisistä, oikeudellisista ja sosiaalisista kysymyksistä, joita nousee esiin kun aivoista tehdyt tieteelliset löydökset siirtyvät lääkärin vastaanotoille, laintulkintaan sekä terveys- ja sosiaalipolitiikkaan. Tutkimusta siitä, mikä on oikein tai väärin, hyvää tai pahaa ihmisaivoihin kohdistuvassa hoidossa, kehittämisessä ja tervetulleessa kajoamisessa tai huolestuttavassa manipuloinnissa.”
Vaikka määritelmä keksittiin, tutkijoilla oli edelleen paljon selvitettävää. Yksi erityisen hankala puoli oli se, että neuroetiikka keskittyi lähes yksinomaan hermoston sairauksiin.
Toinen ongelma oli se, että ennaltaehkäisyyn ja hermoston toiminnalliseen puoleen ei keskitytty psykologian ja muiden tieteenalojen kustannuksella. Kuten voi nähdä, vielä on pitkä matka siihen, että neuroetiikka kattaisi laajemminkin eri tieteenaloja.
Neuroetiikan kehitys ja ominaispiirteet
Neuroetiikan kehitys kuvastaa neljän pääasiallisen tutkimusalueen kehitystä:
- Neurotiede ja itse. Suhde neurotieteen ja ihmisen vapauden ja vastuun välillä. Se tutkii myös persoonallisuuden, käytöksen ja tunteiden biologista pohjaa.
- Neurotiede ja sosiaaliset käytännöt. Tämä tutkimus keskittyy sosiaalisiin patologioihin sekä muistiin ja oppimisprosesseihin. Se tutkii myös henkilökohtaista ja oikeudellista vastuuta, joka limittyy joskus oikeuslääketieteellisen neuropsykiatrian kanssa.
- Neurotieteen käytännöt ja etiikka. Tämä tutkimusalue keskittyy kliinisen käytännön etiikkaan. Se kattaa esimerkiksi neurokirurgian, psyykenlääkkeet, geeniterapian, neuroprostetiikan jne. Se yrittää myös mukauttaa tutkimuksen ja hoitomuodot hermoston sairauksiin.
- Neurotiede ja julkinen keskustelu. Tämä viittaa neurotieteen ja sen tutkijoiden muodollisen koulutuksen väliseen suhteeseen. Se liittyy myös esimerkiksi tiedonantoon ja suhteeseen sosiaalisen median kanssa.
Lyhyesti, neuroetiikka on suhteellisen uusi monitieteellinen tieteenala, jolla on tulevaisuutta ajatellen loistava potentiaali ja pitkän ajan tavoitteet. Se on ja tulee olemaan hedelmällinen tutkimusala.
Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.
- Bonete, E. (2010). Neuroética práctica. Descleé de Brower.
- Cortina, A. (2010). Neuroética:¿ Las bases cerebrales de una ética universal con relevancia política?. Isegoría, (42), 129-148.
- Evers, K. (2011). Neuroética. Cuando la materia se despierta(Vol. 3071). Katz editores.
- Marcus, S.J (2002). Neuroethics. Mapping the Field. The Dana Press.
- Orts, A. C. (2012). Neuroética y neuropolítica: sugerencias para la educación moral. Tecnos.