Mitä psykologinen ruumiinavaus tarkoittaa?

Psykologinen ruumiinavaus on oikeuslääketieteellinen menetelmä, jolla pyritään selvittämään tai tarkentamaan itsemurhan syitä. Joissakin tapauksissa asiantuntijat käyttävät sitä varmistaakseen, oliko ihmisen kuolema todella itsemurha. Kyseessä on kuitenkin suhteellisen uusi tieteenala, sillä sitä on alettu käyttää järjestelmällisesti vasta 2000-luvulla.

Psykologinen ruumiinavaus kehitettiin terminä 1950-luvulla Shneidmanin ja Farberowin teoksissa. Edwin S. Shneidman oli amerikkalainen kliininen psykologi, joka tutki itsemurhia ja kuolemaan liittyviä ilmiöitä. Hän perusti Los Angeles Suicide Prevention Center -keskuksen yhdessä Norman Farberowin ja Robert Litmanin kanssa vuonna 1958.

Psykologisen ruumiinavauksen käsitteeseen on kuitenkin viitattu Yhdysvalloissa jo 1920-luvulta saakka. Suurena lamana tunnetun aikakauden jälkeen Yhdysvalloissa tapahtui itsemurhien aalto. Tällainen epidemia kiinnitti monien tutkijoiden huomion ja he yrittivät jopa löytää yleisiä syitä siihen. Shneidman ja Farberow olivat kuitenkin ensimmäisiä, jotka vakinaistivat käsitteen.

Psykologinen ruumiinavaus

Asiantuntijat rakentavat psykologisessa ruumiinavauksessa kuolleen ihmisen epäsuoran ja takautuvan elämän sekä persoonallisuuden uudelleen. Kyseessä on tutkiva prosessi, jolla pyritään luomaan uudelleen olosuhteet ja syyt, jotka johtivat ihmisen itsemurhan tekemiseen.

Yleisesti ottaen tutkimuksella oli kaksi päätavoitetta. Ensimmäinen oli oikeuslääketieteellinen ja toinen epidemiologinen luonne. Psykologinen ruumiinavaus tilataan osana rikostutkimusta ja se on lääketieteellistä ruumiinavausta täydentävä apuväline. Asiantuntijat käyttävät sitä melkein aina tapauksissa, joissa kuolinsyy on epäselvä.

Epidemiologisesta näkökulmasta katsottuna tämä apuväline pyrkii keräämään merkittävää tietoa voidakseen luoda käytökseen liittyviä eleitä, olosuhteita, motivaatioita ja niin edelleen. Kaikki tämä tieto auttaa luomaan yleisiä riskitekijöitä, joiden tavoitteena on ehkäistä tai välttää uusia itsemurhia tapahtumasta.

Tämä apuväline auttaa myös pienessä määrin muissa tarkoituksissa, kuten ennen kuolemaa tehtyjen tekojen laillisen oikeellisuuden selvittämisessä, esimerkiksi dokumenttien allekirjoittamisessa. 

Muut menetelmät arvioivat sitä, tapahtuiko lääketieteellisessä tai psykologisessa hoidossa olleille ihmisille virheitä, joiden avulla voidaan muun muassa rakentaa psykologisia profiileja ja kriminologisia luokkia.

Tutkimusvälineet

Tällaisessa ruumiinavauksessa käytetään kolmea päämenetelmää: rikospaikan tutkinta, psykologisten sormenjälkien kerääminen sekä uhrin läheisten haastatteleminen.

• Rikospaikan tutkinta antaa tärkeitä vihjeitä koko tapauksesta. Valittu menetelmä, ruumiin ympärillä olevien esineiden järjestys sekä muut samankaltaiset elementit voivat paljastaa tärkeitä tietoja.
• Psykologisten sormenjälkien kerääminen koostuu kirjeiden, viestien, päiväkirjojen ja muiden dokumenttien tai tietojen keräämisestä, joista voi olla apua joko uhrin psykologisen profiilin luomisessa tai hänen kuolemaansa johtaneiden olosuhteiden selvittämisessä.
• Uhrin läheisten ihmisten haastatteleminen toimii myös itsemurhaan johtaneen persoonallisuuteen tai motivaatioon liittyvän tiedon keräämisessä. Tämä on yksi psykologisen ruumiinavauksen ristiriitaisimmista menetelmistä, sillä itsemurhaan mahdollisesti johtavia erilaisia tekijöitä on hyvin vaikea luoda.

Protokolla

Psykologisen ruumiinavauksen tekemiseen liittyy useita eri protokollia. Yksi yleisimmistä on kuitenkin tohtori Teresita García Pérezin luoma MAPI-malli. Hän on kuubalainen lääkäri, jonka menetelmien on todistettu olevan erittäin käytännöllisiä ja toimivia. MAPI-sana viittaa neljään perusnäkökulmaan, joita asiantuntijat tarkastelevat. Ne ovat:

• Henkinen (eng. mental). Tässä vaiheessa asiantuntijat analysoivat muun muassa taitoja ja kognitiivisia kykyjä, kuten arvostelukykyä, älykkyyttä, muistia ja tarkkaavaisuutta.
• Tunneperäinen (eng. affective). Asiantuntijat tarkastelevat mahdollisten mielialahäiriöiden, kuten masennuksen, merkkejä.
• Psykososiaalinen (eng. psychosocial). Tämä näkökulma arvioi uhrin ihmissuhdepiirejä hänen koko elämänsä aikana.
• Vuorovaikutuksellinen (eng. interpersonal). Tässä viimeisessä vaiheessa asiantuntijat selvittävät, kuinka ihminen samaistui lähiympäristöönsä.

Tämä protokolla osoittaa, että ensimmäiseksi tulee tehdä töitä kuolinpaikalla. Siellä voidaan etsiä psykologisia sormenjälkiä, merkkejä sekä osoituksia itsemurhaan liittyvistä olosuhteista.

Sen jälkeen tutkijat suorittavat rakenteellisia haastatteluja kolmen uhrille läheisen ihmisen kanssa käyttäen 60 eri näkökulmaa tai tekijää. Nämä haastattelut tapahtuvat 1-6 kuukautta kuoleman jälkeen.

Lopuksi tehdään eri tieteenalojen välinen analyysi, johon osallistuvat psykologi, lääkäri ja vähintään yksi kriminologi. Asiantuntija kokoaa sitten todennäköisyydelle perustuvan raportin. Tässä raportissa hän luo kuolinsyyn NASH-koodiin perustuen: luonnollinen (eng. natural), yllättävä (eng. accidental), itsemurha (eng. suicide), murha (eng. homicide). Sitten hän merkitsee mahdolliset kuolinsyyt.