Werther-vaikutus: miksi itsemurha voi olla tarttuvaa

2.5.2019

Werther-vaikutus on noussut usein otsikoihin. 7. elokuuta vuonna 1962, maailma heräsi sokeeraavaan tilanteeseen. Kuuluisa näyttelijätär, Marilyn Monroe, löydettiin kuolleena kylpyhuoneestaan. Kyseessä vahvistettiin pian olevan itsemurha. Sitä seuraavina kuukausina 303 nuorta ihmistä teki itsemurhan Yhdysvalloissa.

90-luvulla, vuosia tämän kuuluisan tapauksen jälkeen, amerikkalainen yhteiskunta koki samankaltaisen ilmiön Kurt Cobainin kuoleman myötä. Joka kerta kun media raportoi jonkun kuuluisan ihmisen tekemästä itsemurhasta, on itsemurhien epidemia ravisuttanut maata.

Mutta millainen yhteys viihdemaailman tähdellä sekä minun ja sinun kaltaisillamme ihmisillä voi olla? Ovatko nämä yksilöt ehkä seuranneet jonkinlaista imitointiprosessia vai oliko kyse vain pelkistä sairaalloisista yhteensattumista?

Mikä Werther-vaikutus on?

Werther-vaikutus oli sosiologi David Phillipsin vuonna 1974 luoma termi, joka määritteli itsemurhakäyttäytymiseen liittyvän imitoinnin vaikutuksen. Nimi tulee saksalaisen kirjailijan Wolfgang von Goethen kirjoittamasta romaanista ”Nuoren Wertherin kärsimykset”. Tässä kirjassa päähenkilö päätyy tekemään itsemurhan rakkauden nimeen.

Se oli niin suuri ”menestys”, että pian sen julkaisun jälkeen vuonna 1774 noin 40 nuorta ihmistä teki itsemurhan hyvin samankaltaisella tavalla kuin Werther. Tämä outo ja makaaberi ilmiö johti kirjan kieltämiseen joissakin maissa, kuten Italiassa ja Tanskassa.

Werther makaa kuolleena

Phillips teki vuosien 1947 ja 1968 välillä tutkimuksen samankaltaisiin tapauksiin perustuen, jossa hänelle selvisi paljastavaa ja huolestuttavaa tietoa. Hän huomasi, että joka kerta kun The New York Times -lehti julkaisi kuuluisan ihmisen itsemurhatarinan, nousi itsemurhien määrä seuraavana kuukautena melkein 12 %.

Tämä kaava on jatkunut aina tähän päivään asti. 2017-luvun puolessa välissä Kanada yritti kieltää ”Kolmetoista syytä” -ohjelman päätettyään, että se voisi aiheuttaa samanlaisen traagisen vaikutuksen. Maailman terveysjärjestö on jopa valmistanut dokumentin toimittajille, jossa on suuntaviivat sille mitä heidän tulisi raportoida itsemurhaan liittyvissä tapauksissa.

Onko vaarallista keskustella itsemurhasta mediassa?

Se riippuu tavasta, jolla se tehdään. Yksi mielessä pidettävistä asioista on se, että yritetään olla menemättä liiaksi yksityiskohtiin ja että jätetään pois elementtejä, jotka saattavat herättää myötätuntoa. Tällaisten tapahtumien ei pitäisi laukaista minkäänlaista imitointiprosessia. On kuitenkin selvää, että meidän täytyy poistaa kaikki sensaatiomaisuus, joka saattaa mahdollisesti pakottaa ihmiset imitoimaan traagista tapahtumaa.

Monet taiteilijat ovat läpi historian omistaneet usein romantiikan itsemurhaan ja se on ollut monien tällaisten kuolemien määrittävä tekijä.

Jotkut asiantuntijat hylkäävät Werther-vaikutuksen periaatteessa, mutta myöntävät, että siihen saattaa liittyä joitakin samankaltaisia vaikutuksia. He ajattelevat, että itsemurhan tekemiseen taipuvaiset ihmiset saattavat matkia näiden kuuluisien ihmisten tekoja. He eivät kuitenkaan syytä millään tavoin julkisuuden henkilöitä muiden ihmisten kuolemasta.

Meidän täytyy käsitellä tällaisia uutisia tietyllä herkkyydellä. Mitään kuvia tai tunnistettavia elementtejä ei saa näyttää, varsinkaan lasten tai nuorten tapauksissa. On tärkeää, että emme ihannoi itsemurhaa ja pidä sitä pakokeinona.

”Taistele elääksesi elämää, kärsiäksesi siitä ja nauttiaksesi siitä… elämä on mahtavaa, jos et pelkää sitä.”

-Charlie Chaplin-

kuollut nainen makaa vedessä

Kuinka itsemurhan romantisoinnilta vältytään

Tästä kaikesta huolimatta on tärkeää puhua itsemurhasta. Meidän pitäisi pystyä sanomaan, että aina on toinen tie ulos ja osoittaa se niille ihmisille, jotka eivät vaikuta tarkalleen näkevän sitä. Hiljaa pysyminen ja katseen kääntäminen pois palvelevat vain ongelman leimaamista, mikä vaikuttaa yhä useampiin ihmisiin.

Meidän tulisi aina yrittää tehdä se kunnioittavasti, mutta itsevarmasti yrittäen poistaa sitä ympäröivän kauhean tabun. Jonkin näin todellisen asian piilottaminen ei tarkoita sitä, että sitä ei ole olemassa. Itse asiassa se tekee siitä vain voimakkaamman.

Fiktiivisiä teoksia, olivat ne sitten missä muodossa tahansa, ei pitäisi syyttää itsemurhan tekemiseen rohkaisusta. Samoin on uutisten suhteen. Tämä ei tietenkään vapauta ihmisiä sen raportoinnista oikealla ja vastuullisella tavalla. Kun ”Nuoren Wertherin kärsimykset” julkaistiin, ihmisillä ei ollut paljon tietoa tai samanlaisia voimavaroja kuin mitä meillä on nyt. Tunteidemme ilmaisemisen oikealla tavalla ja avun pyytämisen pitäisi olla helpompia teitä kuin oman elämän riistäminen ja meillä kaikilla on siinä oma osamme.