Kuinka pitää mielialapäiväkirjaa

· 6.9.2018

Kulutin paljon aikaa tutkien sitä, kuinka pitää mielialapäiväkirjaa. Mutta huolimatta siitä kuinka paljon etsin, en löytänyt mitään. Asiasta löytyy paljon teorioita, mutta en tiennyt mistä aloittaa. Mistään ei löytynyt montaakaan esimerkkiä. Joten päätin ottaa oman vihkoni ja aloittaa tunteiden hallitsemisen omalla tavallani. Tämä kokemus oli niin positiivinen, että aion tänään jakaa kokemukseni kanssanne.

Voit pitää mielialapäiväkirjaa kirjoittamalla ylös tunteita juuri niin, kuin tunnet ne. Mutta tunteilla on kuitenkin tapana olla järjestäytymättömiä, ja tämän tekeminen näin voi olla kaoottista, mikä taas ei ole hyödyllistä. Henkilökohtaisesti olen visuaalinen henkilö, ja pidän havaintovälineistä. Tämä auttaa minua käyttämään juuri sopivaa määrää sanoja, ja välttämään kiertelemistä ja kaartelemista.

Voi kirjoittaa joka päivä, jos sinulla on tarve. Tai sitten kirjoita vain silloin kun siltä tuntuu. Tärkeää on kuitenkin muistaa, että mielialapäiväkirja ei ole vain negatiivisia tunteita, kuten vihaa, turhautumista ja ahdistusta varten.

Se on myöskin positiivisia tunteita kuten onnellisuutta, euforiaa ja iloa varten. Tämä auttaa sinua tuntemaan itsesi syvällisemmin. Tämä auttaa sinua aloittamaan kauniin tunneälyn omaksumisen prosessin.

Vaiheet mielialapäiväkirjan tekemiseen

Mielialapäiväkirja luomisessa ensimmäinen askel on valita itsellesi vihko, joka on vain tätä tarkoitusta varten. Tällä tavoin voit välttää sitä, että muistiinpanoja lojuu siellä sun täällä. Kun kaikki muistiinpanot ovat yhdessä paikassa, voit aloittaa mielialapäiväkirjasi milloin tahansa sinulla on tarve analysoida mielialaasi ja tunteitasi eri näkökulmasta.

nainen kirjoittaa mielialapäiväkirjaan

Sitten kun sinulla on vihko, on aika aloittaa. Kun kirjoitat, sinun pitäisi olla rauhallinen, yksin, eikä sinulla saisi olla kiire. Näin sinun on helpompi yhdistyä tunteisiisi ja kuunnella, mitä niillä on kerrottavana.

Eräs tapa tehdä mielialapäiväkirjaa on tämä: Piirrä neljä saraketta ja otsikoi ne. Otsikoiden nimet ovat tilanne, tunne, reaktio ja ehdotukset. Tässä on esimerkki:

Tilanne Tunne Reaktio Ehdotukset
Julkinen puhuminen Pelko
Ahdistus
Pakeneminen Itseluottamuksen löytäminen.
Itseluottamuksen vahvistaminen.

Tämä on esimerkki siitä, kuinka henkilö saattaa reagoida tiettyyn tilanteeseen. Tässä tapauksessa tilanne on julkinen puhuminen. Henkilö selittää vaihe vaiheelta miltä hänestä tuntuu, mitä tunteita hänellä on, kuinka hän reagoi ja mitä ehdotuksia hänellä on tilanteen ratkaisemiseksi. Kuten voit nähdä, tämä on yksinkertainen, selvä ja tiivis tapa hallita mielialaa.

Tunteiden hallitseminen on hyväksi

Mielialapäiväkirjaan johdonmukaisesti kirjoittaminen auttaa sinua ymmärtämään itseäsi paremmin. Kykenet tunnistamaan elämäsi ongelma-alueet ja tulet huomaamaan mitkä tunteet esiintyvät useimmiten. Onko kyseessä pelko, vai ehkä epävarmuus? Tästä tietoisena oleminen auttaa sinua keksimään ehdotuksia, jotta voit ottaa ne myös käyttöön, etkä jätä niitä vain paperille.

nainen istuu ja ajattelee

Jos olet henkilö, jolle pakkomielteiset ajatusmallit ovat tavallisia, mielialapäiväkirja voi auttaa niiden pysäyttämisessä. Tulet oivaltamaan, että tapahtumien analysointi ja pohdinta saavat sinut tuntemaan olosi paljon paremmaksi. Miellyttävät tunteet hyvästä terveydestä ja hyvinvoinnista valtaavat sinut. Voit myös hallita niitä positiivisia tunteita, joita sinulla on. Mielialapäiväkirjan pitäminen auttaa sinua keskittämään huomiosi kaikkeen elämässäsi hyviin tapahtuviin asioihin. Tässä on seuraava esimerkki:

Tilanne Tunne  Reaktio Ehdotukset
Ylennys
työpaikalla
Ilo Rentoutus Muille
jakaminen

Nyt sinulla on kaikki tarvittavat välineet ja visuaaliset esimerkit, joita tarvitset mielialapäiväkirjan pitämiseen. Päiväkirjasi voi auttaa sinua käsittelemään tunteita paremmin. Mutta ei ole kuitenkaan mitään yhtä täydellistä tapaa tehdä tätä; voit myös lisätä sarakkeita jos sinusta tuntuu siltä, tai ottaa yksi sarake pois, jos et tarvitse sitä. Tämä on sinun mielialapäiväkirjasi; tee siitä sellainen kuin sinä haluat. Iloista kirjoittamista!