Mikä on kaikkein tärkein onnellisen elämän ainesosa?

6.4.2016 en Tunteet 0 Jaetut

Mikä on kaikkein tärkein onnellisen elämän ainesosa? Tiede on antanut meille laajan tarjonnan vastauksia tähän kysymykseen, erityisesti viimeisten viiden vuosikymmenen aikana. Jotkut sanovat mammona, toiset sanovat uskonto ja jotkut muut sanovat, että perhe on kaikkein tärkeintä.

On kuitenkin yksi tekijä, joka johdonmukaisesti ja sitkeästi toistaa itseään ja saa aikaan suuria keskusteluja: meidän lapsuusaikamme vaikutus meidän kehitykseemme aikuisina. Ensimmäisinä elinvuosinamme me opimme tavan katsoa maailmaa, tavan jota ei ole helppoa muuttaa tai korvata. Toisaalta taas tähän tapaan katsoa ja kokea ympäröivä maailma vaikuttaa suuresti yksi olennainen tekijä… Pystytkö arvaamaan mikä se on?

Tämä tekijä on tunnepitoinen sitoutuminen, lämminhenkisyys ja huomion osoittaminen. Sanalla sanoen, rakkaus. 

Tätä tekijää ja sen vaikutuksia onnelliseen elämään tutkittiin varta vasten tuoreessa tutkimuksessa, jonka suorittivat tutkijat Harvardista (Vaillant, 2012). Tämän tutkimuksen tavoite oli verrata lapsuuden taloudellisen varallisuuden vaikutusta niihin, joilla oli osanaan lämminhenkisyyttä ja kiintymystä lapsuudessaan. He seurasivat 200:n miehen elämää (kyllä, vain miesten) yli 70 vuoden ajan ja päätyivät joihinkin mielenkiintoisiin johtopäätöksiin.

He päättelivät, että taloudellisella varakkuudella lapsuudessa ei ole paljonkaan tekemistä menestyksen, tyytyväisyyden ja sopeutumiskyvyn kanssa aikuisiällä. Vanhempien osoittama kiintymys ja huomio läpi koko lapsuusiän on lopulta kaikkein varmin ja voimakkain indikaattori tämän määrittelyyn. 

Jotkut tulevat kysymään, “Mikä ongelma johtaa rakkauden puutteeseen joissain tapauksissa? Eivätkö kaikki vanhemmat sisäsyntyisesti ja luonnostaan rakasta heidän omia lapsiaan?”

Rakastamisen lisäksi lapsen täytyy saada aidosti kokea, että hänen vanhempansa tuntevat hänet. Lasten täytyy tuntea, että heidän vanhempansa tuntevat heidät ja rakastavat heitä sellaisina kuin he ovat, rakastavat heidän vahvuuksiaan ja heikkouksiaaan, heidän persoonallisuutensa piirteitä, mistä he pitävät ja eivät pidä, jne… Lasten tulisi kokea, että heidän vanhempansa todella näkevät heidät ja tuntevat heidät hyvin.

Tämä on rakkautta, joka voidaan tuntea ainoastaan totuudenmukaisesti ja aidosti. Se auttaa edistämään tervettä itsetuntoa, mikä koostuu vahvasta identiteettitajusta ja sitkeästä itsetunnosta.

Usein kysytty kysymys on: “Kun olit lapsi, tunsitko sinä että vanhempasi rakastivat sinua? Vai oliko niin, että vain tiesit heidän rakastavan sinua?” Tämän eron tekeminen on ratkaisevaa siitä johtuen, että ihminen voi tietää jonkun rakastavan heitä ilman että oikeasti tuntee sitä.

Joten jos esimerkiksi sen lisäksi, että he huolehtivat perustarpeidesi kohtaamisesta – vaatteet, ruoka, majoitus ja koulutus – vanhempasi puhuivat sinulle, välittivät sinusta, kysyivät sinulta miltä sinusta tuntuu tai mistä sinä pidit, niin silloin vanhempasi todella tunsivat sinut ja rakastivat sinua.

Jos sinun lapsuutesi oli tällainen, niin sinulla on todennäköisesti hyvä pohja menestyksekkäälle ja onnelliselle elämälle. Sinä luultavasti tunnet itsesi hyvin ja sinulla on omat henkilökohtaiset mieltymykset jotka tunnet hyvin, kuten myös omat heikkoutesi ja vahvuutesi.

Toisaalta jos lapsuutesi ei ollut yllä kuvatun kaltainen, on mahdollista että et saanut moniakaan myönteisiä asioita lapsuudestasi. Me usein katselemme menneeseen emmekä oikein tiedä miten yhdistää menneisyytemme nykyiseen, ja siihen mitä me toivomme tulevaisuudeltamme.

Sisäisen tutkiskelun tehtävän parissa ahkerointi voi auttaa jos me teemme sen hyvin ja ajatuksella. Emme ajatellen ainoastaan sitä mikä hidastaa meitä, vaan lisäksi noiden verhottujen ja piilotettujen osasten tunnistamista tarkemmin, huomaten niiden meitä erilaisin tavoin hidastava vaikutus jota emme olleet aiemmin edes tulleet ajatelleeksi.

Miksi rakkaus on niin tärkeää muutaman ensimmäisen lapsuusvuoden aikana? Tähän on monia syitä. Ehkä ensimmäinen ja kaikista tärkein on se, että näin valmistellaan varmuuden syntymää, eikä ainoastaan varmuuden itseään kohtaan vaan myös varmuuden ja luottamuksen kasvamista muita kohtaan. Tässä mielessä me puhumme “sokeasta luottamuksesta” eli kyvystä luottaa ja turvautua toiseen ihmiseen ilman, että kokee olevan tarpeellista tarkkailla selustaansa.

Toinen hieman toissijainempi syy liittyy oppimiseen. Lapsi joka saa tervettä rakkautta, oppii myös antamaan ja ilmaisemaan tervettä rakkautta. Lisäksi lapsi joka pystyy kehittämään vahvoja ja terveitä siteitä muihin pääsee näkemään omakohtaisesti vaikutukset, joita seuraa anteliaisuudesta, omistautumisesta ja pyyteettömästä tuesta.

Kaiken kaikkiaan lapset jotka saavat rakkautta, nauttivat lapsuudestaan. Lelujen määrällä tai käydyn koulun tasolla ei ole merkitystä. Jos heitä rakastetaan, ovat he pääsääntöisesti onnellisia ja usein kokevat kuin heillä olisi kaikki mahdollinen maailmassa siitäkin huolimatta, että he vielä halusivat jonkin pikku vempaimen tai karkin jota eivät saaneet.

Voimme todeta, että yksinkertainen lapsuus ei takaa menestystä aikuisena, aivan kuten ei surullinen ja kaltoinkohtelun täyteinen lapsuus takaa epäonnistumista. Kuitenkin on varmaa, että he jotka saavat rakkautta lapsuudessaan ja jotka kokevat tulevansa rakastetuiksi ja suojelluiksi, astuvat aikuisuuteen tärkeä valtti kainalossaan.

Tämän sanottuamme, meidän tärkein vastuumme aikuisina onkin omat lapsemme ja kaikki nykypäivän lapset, jotka leikkivät, ja nauravat ja itkevät. Yhteisönä ja ihmisyytenä meidän täytyy olla jatkuvasti tietoisia siitä mitä me istutamme nykyisten lasten mieliin, sillä se kaikella todennäköisyydellä tulee ohjaamaan heidän elämäänsä tulevaisuudessa.

UUTISIA VERKOSSA