Mielen rooli autoimmuunisairauksissa

On olemassa autoimmuunisairauksia jotka ovat suhteellisen tunnettuja, kuten nivelreuma, fibromyalgia, tyypin 1 diabetes ja MS-tauti. Toiset ovat hieman huonommin tunnettuja, kuten punahukka, autoimmuuni tyreoidiitti tai Guillain-Barrén oireyhtymä muiden muassa.

Se mikä tekee tästä ongelmallista on, että autoimmuunisairaudet ovat seurausta siitä että keho hyökkää itsensä kimppuun. Keho käyttäytyy aivan kuin sen omat antigeenit olisivat hyökkääviä viruksia ja hyökkää niiden kimppuun. Toisin sanoen, sen tunnistamisjärjestelmä epäonnistuu tunnistamaan itsensä ja tekemään eron itsensä ja ulkopuolisen objektien välillä. Tätä tapahtuu ihmisille jotka ovat täysin terveitä, eikä lääketiede vielä tiedä miksi.

Autoimmuunisairaudet ja psykosomaattiset mekanismit

Tieteen mukaan autoimmuunisairaudet ovat monien eri tekijöiden tulos, jossa geenit näyttelevät suurta roolia. Kuitenkaan toistaiseksi ei ole pitäviä todisteita sen puolesta, että tämä olisi totta. Päinvastoin on todistettu, että mieli näyttelee suurta roolia tällaisissa sairauksissa.

Tällä hetkellä autoimmuunisairaudet on tituleerattu monien ammattilaisten mukaan psykosomaattisiksi sairauksiksi. Tämä tarkoittaa niiden olevan sairauksia, joiden syntyperä on mielessä, mutta jotka esiintyvät joka puolella kehoa.

Jotkut esittävät, että ne ovat tulosta perusluontoisesta kyvyttömyydestä pukea tunteita sanoiksi. Toiset taas uskovat niiden olevan puolustuksellinen vaste tunnepohjaiseen pirstoutuneisuuteen. Jotkut teoriat kategorisoivat ne “kehon hourailuksi,” joka kumpuaa masennuksesta tai on vastauksena ratkaisemattomaan konfliktiin.

On todellisuuksia, jotka ovat olemassa ihmisten mielissä ja löytävät keinon ilmaisuun kehon sairauden kautta.

Autoimmuunisairauksien vaikutus

Autoimmuunisairaus laukaisee kehon itsetuhomekanismin. Keho itse epäonnistuu tunnistamaan antigeenit jotka kuuluvat siihen, ja aloittaa hyökkäyksen itseään vastaan. Aivan kuin se mitä keho kantaa sisällään olisi uhkaavaa tai vaarallista.

Mieli on todella tärkeä näissä prosesseissa. Esiin on jopa putkahtanut uusi tieteenhaara, joka keskittyy näihin tauteihin ja tunnetaan psykoneuroimmunologiana. Todellisuus siis on se, että autoimmuunisairaudet eivät monesti ole ainoastaan kroonisia, vaan myös vammauttavia ja voivat johtaa ihmisen kuolemaan.

Tutkimukset viittaavat siihen, että näistä sairauksista kärsivien ihmisten joukossa myös masennuksen taso on korkea, mutta tämä ei aina ole ilmiselvää. Toisin sanoen sairaus voi osua jopa niiden kohdalle, jotka vaikuttavat iloisilta ja olevan täynnään elämää, mutta jotka syvällä sisimmässään kantavat suurta tyytymättömyyden taakkaa, josta yleisesti ottaen tämä ihminen ei ole edes itse tietoinen.

Toinen yleinen piirre on kyvyttömyys tunnistaa tunteita. Joko tilanteiden liiallisen älyllistämisen tai rationalisoinnin kautta, tai koska ihminen haluaa olla kaiken hallinnassa ja tunteiden kokeminen uhkaa hänen sisäistä itsenäisyyttään.

Kohti ratkaisua…

Autoimmuunisairaudet ovat salakavalia ja vahingoittavat ihmisen elämänlaatua merkittävästi. Ne ovat yleensä kivuliata, vaikeita sisäistää ja niistä kärsiville on tarjolla vain vähän toivoa. Pahinta on, että niistä kärsivät käyvät lääkärin vastaanotolla saadakseen vastauksia, jotka yleensä ovat vain hiljaisia ja lievittäviä, eivätkä lainkaan aina tehokkaita heidän kärsimyksensä lievittämiseksi.

Länsimainen lääketiede seuraa perinteisesti uskomusta, jonka mukaan mieli ja keho ovat toisistaan erillään olevia todellisuuksia ja toisinaan ristiriitaisia tai jopa vastakkaisia. Joka tapauksessa on käymässä entistä selvemmäksi, että terveys ja hyvinvointi ovat olennaisia käsitteitä, joissa fyysinen taso on aivan yhtä tärkeä kuin psyykkinen ja henkinen taso.

Parannuskeino autoimmuunisairaudesta kärsivälle ihmiselle ei aina löydy pilleristä, vitamiinista tai jostakin taianomaisesta tohtorista, joka palauttaa heidän terveytensä. Ei sillä, etteikö näihin ratkaisuihin kannattaisi nojautua, mutta tärkeänä osana niiden hoidon perustaa on mielenterveyden ammattilaisen väliintulo välttämätön.

Kaikilla taudeilla on oma tunnepohjainen ja psyykkinen osatekijänsä, mutta autoimmuunisairauksissa tämä tekijä on ehdottoman kriittinen. Vastustus sitä kohtaan, että omia sairauksia parannettaisiin kohdellen niitä psyyken ongelmana, on epäilemättä perustava syy sille, että helpotusta ei löydy tähän fyysiseen kärsimykseen.

Tämä vastustus kumpuaa harhakäsityksestä, jonka mukaan psyykkisen pohjan omaavista sairauksista kärsivät eivät ole mieleltään tarpeeksi vahvoja ja tätä tukee vielä virheellisempi ajatus: potilas keksii tämän kivun.