Masennus on vertauskuviaan vaikeampi häiriö

Masennus on eräs niistä mielenterveyden häiriöistä, joista käytetään paljon vertauskuvia. Vaikuttaa siltä, että se johtaa välittömästi suruun, ja suru mereen vaipumiseen. Voidaan myös puhua syvästä ja synkästä kaivosta, josta nouseminen on kaukainen tai olematon ajatus. Masennus luo näkymättömät, petolliset kahleet ympärillemme.

Ne ovat petollisia, koska ne vaientavat meidän painollaan eivätkä puristuksellaan, ja koska ne voidellaan haikeudella öljyn asemesta. Niiden voima saa meidät luulemaan, että olemme pieniä, typeriä ja kykenemättömiä. Olemme häviäjiä tässä pelissä, jota jotkut oikukkaasti nimittävät elämäksi.

“Sillä olen enää vain pelästynyt otus,
Enkä voi olla koskaan muuta kuin
Lintu, jonka särkyneen siiven
On lennettävä turhaan pois luotasi.

En voi antaa sinulle rakkautta,
Jonka annoin kauan sitten,
Rakkautta, joka kääntyi minua vastaan ja iski minut maahan
Sokaisevaan lumeen.”

-Väsynyt. Worn Out, Elizabeth Siddal (1829-1862)-

Masennus ulkopuolisin silmin

Ne, jotka näkevät masentuneen ihmisen ulkopuolisin silmin, ajattelevat ymmärtävänsä häntä. Kyllä, he kuvittelevat niin. He ilmoittavat myös kokeneensa surua ja tunnetta siitä, että tilanteesta ei ole ulospääsyä. Nämä muistot saavat heidät ajattelemaan, että kärsivällisyyden merkitystä aliarvioidaan, ja että suru poistuu ajan myötä, vaikka vaikuttaisi siltä, että kaikki ympärillämme on pysähtynyttä ja merkityksetöntä, ja että silmämme avatessamme kaiken merkitys vähenee.

Tästä syystä ne, jotka ajattelevat ymmärtävänsä masennusta, eivät epäröi yrittää piristää häntä, koska hänen kasvoistaan heijastuu saman tyyppinen tunne, jota he itse aikanaan kuvastivat. Kuitenkin masennus on enemmän kuin yksi surullinen tai kivulias viikko, ja se tunkeutuu meihin erittäin syvälle. Todellisuudessa masennus on häiriö, jota harvat vertauskuvat tosiasiassa kuvaavat sen kaikessa raakuudessa, ja se vaatii ammattilaisen apua.

Se ei ole ainoastaan synkkä tunneli ilman ulospääsyä. Se on myös tunneli, jossa ei ole ilmaa, eikä hengittäminen ole mahdollista. Se on tila, jossa henkilö ei voi liittyä, ja josta hän tuntee itsensä syylliseksi. Se on tilanne, jossa hallitsee riittämättömyyden tunne siitä, että haluaa, mutta ei pysty. Se on paikka, jossa kysymykset satuttavat terävin hampain, ja kaikki ulkopuoliset kysymykset koetaan uhkana.

Se on paikka, jossa kaiken arvo peittyy, ja jossa silmiä suojaa vuodattamattomien kyynelten panssarilasi. Tämä lasi suurentaa kaiken negatiivisen ja häivyttää näkyvistä positiiviset mahdollisuudet. Lopulta puhumme paikasta jossa piristys on tarpeen, mutta vieläkin enemmän tarvitaan emotionaalisia työkaluja ja kykyjä.

Masennus syyllistää uhrinsa

Masentunut henkilö ei ole ainoastaan surullinen. Paremminkin hän ei aina vaikuta surulliselta, ja vaikka tämä tunne liitetäänkin stereotypioissa usein masennukseen, se ei ole aina voimakkain. Itse asiassa usein, ja erityisesti lapsilla, tapahtuu jotain sellaista, josta useimmilla ei ole mitään käsitystä, sillä suru muuttuu vihaksi. Aikuisilla tapahtuu myös tätä, vaikka heillä onkin enemmän työkaluja tunteidensa käsittelyyn, syvällä sisimmässään he käyvät taistelua, ja heillä on turhautumisen tunne siitä, että he eivät saa aikaan tuloksia.

Kyllä, viha. Viha kohdistuu usein niihin ympärillä oleviin henkilöihin, jotka yrittävät auttaa, ja sen puuduttaa empatia. Masentuneen ulkoinen olemus, jota ei aina tunnisteta, karkottaa ne jotka haluavat auttaa, sillä he väsyvät antamaan neuvoja helpoista ja heille itselleen hyödyllisistä ratkaisukeinoista, koska toinen ei noudata niitä.

Tällöin masentunut henkilö saatetaan alkaa nähdä uhrin asemesta syypäänä. Vaikka hän edelleen kärsii, toiset voivat kuvitella, että hänen osansa onkin helppo: hän ei tee töitä, ei auta kotitöissä ja viettää kaikki päivät leväten. Leväten mistä? Eihän hän edes tee mitään…

Kuten olemme nähneet, masennus on paljon monimutkaisempi häiriö kuin pelkkä tunnetila. Siinä on kysymys syvästä vauriosta, jonka korjaamiseksi tarvitaan kaikki mahdollinen tuki, mutta älykkäästi ja oikein kohdennetusti. Muussa tapauksessa tuen voima saattaa hukuttaa masentuneen henkilön yhä syvemmälle.

Tästä kumpuaa tarve todellisiin ammattiauttajiin, sillä vaikka ystävät ovatkin tarpeellisia, he eivät riitä, sillä he saattavat kokea että masentunut henkilö on tyhjä säkki, johon voi kaataa neuvoja. Jos haluamme auttaa, meidän ei tulisi aliarvioida tätä häiriötä, eikä nähdä sitä vertauskuvin, sillä on suuri vaara että tällaiset vertauskuvat ovat riittämättömiä. Tämä vaikuttaa tapaan jolla yritämme auttaa siitä huolimatta, että aikeemme ovat hyviä.