Mantelitumakkeen suhde ahdistukseen

Onko se kenties jotain satunnaista? Voiko ihminen syntyä tuon neurologisen häiriön kanssa? Tutkimukset ovat osoittaneet meille, että todellisuudessa tämä erikoisuus johtuu pääasiallisesti hyvin erityisestä tekijästä. Ja tämä tekijä ei ole mikään muu kuin monimutkaisessa lapsuudessa eläminen sekä jatkuvan stressin alaiseksi joutuminen, oli se sitten kaltoinkohtelun, fyysisen hylkäämisen tai emotionaalisen laiminlyönnin takia.

Eli toisin sanoen aikaisemmat kokemuksemme ja niiden laatu muokkaavat aivojemme arkkitehtuuria. Lisäksi ne tekevät sen hyvin ainutlaatuisella tavalla: Jos kärsimme stressistä lapsuudessa, samalla kaikki se “pelon verkkoon” liittyvä neurobiologia häiriintyy.

Tietyt aivojen alueet, kuten mantelitumake, hippokampus tai aivojen dorsaalisen etummainen pihtipoimu (ACC), kärsivät pienistä muutoksista, jotka lisäävät ahdistuneisuushäiriöiden riskiä aikuisiässä.

Mennäänpä seuraavaksi syvemmälle tähän aiheeseen.

Mantelitumakkeen suhde ahdistukseen: mistä se koostuu?

Me kaikki koemme ahdistusta elämämme aikana ja joskus myös erittäin voimakkaalla tavalla. Sellaiset tilanteet, kuten työhaastattelu, erimielisyydet tai konferenssien johtaminen, koettelevat meitä ja vievät meidät alueelle, jossa esiintyy pelkoa, epävarmuutta tai ahdistusta siitä, mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan ja teemmekö sen hyvin vai emme.

Stressin ja ahdistuksen kokeminen tällaisissa tilanteissa on täysin normaalia. Mutta kun ahdistusta koetaan jatkuvasti, se ei enää ole normaalia.

Joskus ahdistukselle ei löydy yhtä konkreettista liipaisinta; joku tuntee pysyvää uhan tunnetta jota ei voida selittää ja joka muuttaa hänen koko todellisuuttaan, sekä fyysisesti että psykologisesti. Tämä ahdistus on patologista ja toimii kuin myrkky, joka leikkaa niin terveyttä ja hyvinvointia kuin inhimillistä potentiaalia.

Fobiat, posttraumaattinen stressihäiriö, yleistynyt ahdistuneisuushäiriö, jne. Ahdistuksen välittämät monet psykologiset tilat ovat päivittäistä elämää rajoittavia. Siksi neurotieteilijät ovat pohtineet ja tutkineet vuosikymmenien ajan, mitä aivoissamme tuolloin tapahtuu ja mitkä rakenteet näissä tilanteissa ovat haitallisia.

Katsotaanpa muutamia tutkimuksia, jotka kertovat meille mantelitumakkeen ja ahdistuksen välisestä suhteesta enemmän.

“Pelon verkko” ja sen pieni päähenkilö: mantelitumake

Ahdistus ei ole yhden aivojen rakenteen vaikutusta; todellisuudessa se on seurausta monien eri aivoalueiden monimutkaisesta “keskustelusta”, joka muodostaa niin kutsutun pelon verkon. Tiedämme, että jo sen pelkkä nimi voi pelottaa.

Ymmärtääksemme sitä paremmin, aloitamme selittämällä jotain hyvin yksinkertaista: Aivomme ovat samalla sekä emotionaalisia että järkeviä. Niistä löytyy joitakin hyvin vanhoja alueita, jotka ilmaisevat ja hallitsevat kaikkia prosesseja, jotka liittyvät tuntemuksiimme, tunteisiimme ja tunnetiloihimme. Lisäksi aivokuoremme ja etenkin sen frontaaliset alueet ohjaavat kognitiivisia ja refleksiivisempiä prosesseja.

Silloin, kun joku kärsii ahdistuneisuushäiriöstä, hänen aivojaan hallitsee pelon verkko, eli toisin sanoen aivoja “dominoi” sarja rakenteita, jotka rajoittavat niiden loogisinta ja refleksiivisintä ajattelua.

Ja mikä on vieläkin merkittävämpää, se aivojen osa-alue, joka vetää tätä prosessia, on mantelitumake. Tämä on tosiasia, jonka olemme tienneet jo 1990-luvulta lähtien, ja kiitos kuuluu yhdysvaltalaisessa Yalen yliopistossa professori Michael Daviesin johtamalle tutkimukselle.

• Tiedämme, että ihmisaivojen mantelitumake voi saada ultranopealla tavalla tietoa ympäristöstämme sekä havaita riskejä ja uhkia, olivat ne sitten todellisia tai eivät.
• Pian tämän jälkeen se aktivoi pelon tunteen, jonka myötä syntyy “taistele tai pakene” -ilmiönä kutsuttu reaktio.
• Myöhemmin tämä pelon ja valppauden tunne saavuttaa myös dorsaalisen etummaisen pihtipoimun (joka sijaitsee otsalohkossa). Tämä rakenne vahvistaa pelon tunnetta ja estää järkevimmät ajatukset, koska se, joka hallitsee nyt aivoja, on ahdistuneisuus. Ja aivot haluavat, että me reagoimme tähän tunteeseen.

Stressaavan lapsuuden aiheuttamat muutokset mantelitumakkeessa

Vuonna 2013 tehdyssä yhdysvaltalaisen Stanfordin yliopiston teettämässä tutkimuksessa tehtiin valtava löytö. Psykiatrian professori ja tohtori Vinod Menon havaitsi magneettikuvauksen avulla, että joillakin ihmisillä oli normaalia suurempi mantelitumake. Samaisessa tutkimuksessa myös todettiin, että näillä ihmisillä oli muitakin tekijöitä, jotka korreloivat toisiaan.

Ensimmäinen näistä yhteisistä tekijöistä oli se, että monet heistä kärsivät ahdistuneisuushäiriöistä. Toinen oli se, että he olivat käyneet läpi traumaattisen lapsuuden tai vähintään sellaisia stressaavia tilanteita, kuten hylkäämistä tai emotionaalista laiminlyöntiä.

Tästä syystä näyttää siltä, ​​että niillä ihmisillä joilla on keskimääräistä suurempi mantelitumake, tämä ilmiö muuttaa muihin aivojen alueisiin liittyviä yhteyksiä, jotka ovat vastuussa tunteiden havainnoinnista ja niiden säätelystä.

Näin ollen aivoissa esiintyy hyperaktiivisuutta, eli toisin sanoen aivojen mantelitumake on herkempi, jolloin myös pelon, ahdistuksen, levottomuuden ja uhan tunteen säätelyssä on enemmän ongelmia. Tohtori Menon kuitenkin painottaa yhtä tosiasiaa: vaikean lapsuuden läpikäyminen ei ole suora syy aikuisuudessa koettuihin mielialahäiriöihin. Se, mihin vaikea lapsuus voi kuitenkin vaikuttaa suoralla tavalla, on suurempi riski ja suurempi todennäköisyys kärsiä näistä mielialahäiriöistä aikuisiässä.

Kuten voimme huomata, tämän pienen, marmorikuulan kokoisen aivojen alueen suhde ahdistukseen on merkittävä, ja tästä syystä tieteiden alat ovat nyt keskittymässä enemmän mantelitumakkeen toiminnan säätelyyn. Tämäntyyppiset tutkimukset voisivat antaa meille tulevaisuudessa uusia ja arvokkaita työkaluja ahdistuksen hoitamiseksi, ja kuten monet meistä tietävät, kyseessä on tila, joka on hyvin läsnä tämän päivän yhteiskunnassamme. Pysykäämme siis ajantasalla näiden tutkimusten edistymisestä.