Maailman uudet taiteet
Meillä on käsissämme tänä päivänä joukko uusia taiteita, jotka vastaavat niihin valtaviin kulttuurimuutoksiin, joita olemme käyneet läpi viimeisten vuosikymmenten aikana. Tästä syystä onkin hyödyllistä tuntea nämä maailman uudet taiteet, sillä yleisönä voimme nähdä niissä uusia ilmaisun muotoja ja kuinka taiteilijat muodostavat uusia tapoja luovuuden tutkimiseen.
Taide on yksi niistä resursseista, joita voimme käyttää apuna tuntemaan, ilmaisemaan ja uudistamaan itseämme. Lisäksi on olemassa monia tutkimuksia, jotka osoittavat, millainen potentiaali taiteella on henkilökohtaiseen hyvinvointiimme. Ihanteellisinta olisikin, että jokainen meistä kykenisi sisällyttämään elämäänsä tilaa taiteelliselle luomiselle.
Taiteiden alueella tärkeintä ei ole tulosten saavuttaminen, vaan itse harjoittelu. On selvää, että kaikki meistä eivät voi olla suuria taiteilijoita, emmekä myöskään luo taidetta näyttelyitä varten tai tehdäksemme niistä tunnettuja massiivisella tavalla ympäri maailmaa. Todellisuudessa olennaista on, että käytämme taidetta tapana ilmaista itseämme oli se sitten klassisen taiteen puitteissa tai uusien taiteiden maailmassa.
“Taiteen täytyy lohduttaa häiriintynyttä ja häiritä mukavuutta.”
-Banksy-
Klassiset taiteet
Klassisia taiteita ovat ne taiteet, jotka on muodostettu jo muinaisista ajoista lähtien ja jotka ovat perinteisesti seuranneet ihmistä ja yhteiskuntia koko historiamme ajan.
Lähes kaikilla klassisen taiteen muodoilla on kaukainen menneisyys, ja ne ovat olleet olemassa käytännössä siitä lähtien, kun ihminen on ollut olemassa. Aluksi ne liitettiin hyvin läheisesti maagiseen maailmaan, mutta sittemmin ne ovat saavuttaneet autonomisen aseman.
Klassisen taiteen kuusi eri muotoa ovat seuraavat:
- Maalaustaide. Maalaustaide on kenties ensimmäinen ihmiskunnassa syntynyt taideiden muoto. Pohjimmiltaan voimme nähdä maalaustaiteen edustavan todellisuutta graafisesti, käyttämällä hahmoja ja/tai värejä tukevalla alustalla. Maalaustaiteen eri aloja ovat esimerkiksi öljymaalaus, pastellimaalaus, vesivärimaalaus ja akryylimaalaus.
- Kuvanveisto. Kuvanveisto on maalaustaiteen tapaan myös taidetta, jonka juuret yltävät kauas ihmiskunnan alkuaikoihin. Kuvanveisto liittyy muokattavien materiaalien (esimerkiksi metallit, savi, puu, marmori tai graniitti) muovaamiseen rakentaakseen hahmoja, jotka edustavat maailmaa joko konkreettisesti tai abstraktisti.
- Musiikki. Musiikki on kuvanveiston ja maalaustaiteen tapaan ilmestynyt yhteiskuntaamme jo varhaisessa vaiheessa, aluksi jäljittelemällä luonnon omia ääniä. Noina aikoina sillä oli vielä pohjimmiltaan yksinomaan rituaalinen tarkoitus. Musiikilla viitataan harmonisten äänien tuottamiseen joko omalla äänellä tai sävelmiä tuottamalla soittimella.
- Tanssi. Myös tanssilla on rituaalinen alkuperä ja tässä tapauksessa ilmaisun kantajana on itse ihmisen keho, joka harmonisoituu yhdessä musiikin rytmin kanssa. Aluksi teatteri oli osa tanssia, mutta sittemmin tanssista on kasvanut teatterista riippumaton taiteen muoto.
- Arkkitehtuuri. Arkkitehtuuri taiteen muotona liittyy esteettiseen tarkoitukseen tähtäävien rakennusten suunnitteluun ja rakentamiseen. Se on kaikkien yllä mainittujen taiteiden muotojen tapaan yksi maailman vanhimmista taiteista, sillä aina aikojemme alusta lähtien yhteiskunnassamme on esiintynyt rituaalisiin tarkoituksiin suunnattuja rakennelmia, jotka juontavat juurensa useiden tuhansien vuosien taakse.
- Kirjallisuus. Kirjallisuus on monista muista klassisen taiteen muodoista poiketen taiteen tyyppi, jonka juuret eivät yllä yhtä kauas, sillä se on saanut alkunsa ensin suullisten kertomuksien kautta, jotka sittemmin ovat siirtyneet kirjoitustaidon kehittyessä paperille.
Tänä päivänä elokuvaa pidetään seitsemäntenä klassisen taiteen muotona. Vaikka se on klassisista taiteen aloista kaikkein nuorin, ja se on syntynyt vasta 1900-luvulla, yhdistää se tavalla tai toisella kaikki muut taiteet. Voisimme melkeinpä sanoa, että se on uusien taiteiden edelläkävijä maailmassa.
Maailman uudet taiteet
Urbaani elämäntyyli, teknologia sekä uudet muodot ja mahdollisuudet tuntea ovat muuttaneet taiteiden panoraamaa merkittävällä tavalla. Näistä muutoksista ovat kummunneet myös niin kutsutut maailman uudet taiteet. Tämän pohjalta voimme listata näistä uusista taiteista muun muassa seuraavia muotoja:
- Valokuvaus. Valokuvaus on yksi tämän hetken suosituimmista uusista taiteista. Valokuvaus on määritelty valolla maalaamisen taiteeksi, jota taiteilija suorittaa kameraksi kutsutun välineen kautta.
- Sirkus. Sirkuksessa esillä olevat taidot ja uudet esitystavat ovat luoneet tästä viihteestä taiteiden muodon itsessään. Sirkus kuuluu spektaakkeleiden taiteisiin ja pitää sisällään teatteria, musiikkia ja tanssia.
- Gastronomia. Ruoanlaitto on aktiviteetti, joka voi saavuttaa valtavan monimutkaisuuden. Samalla se on myös eräänlainen yksilöllisen ja sosiaalisen ilmaisun muoto, minkä vuoksi sitä pidetään yhtenä maailman uusista taiteista.
- Piirrokset ja sarjakuvat. Piirrokset ja sarjakuvat yhdistävät maalauksen, kirjallisuuden ja elokuvan tarjotakseen yleisölleen uudenlaisen ilmaisutavan, joka on alkanut painotekniikan kehittämisen myötä. Näiden uusien taiteiden alalajeihin kuuluu yksi muoto, joka on saanut erityisesti suurta merkitystä nyky-yhteiskunnassamme: sarjakuvaromaanit.
- Uudet plastiset taiteet. Uusissa taiteissa on useita eri ilmaisumuotoja, jotka kuuluvat plastisten taiteiden luokkaan. Digitaalinen taide, graffitit, uuden median taide (new media art), multimediataide, interaktiivinen ja elektroninen taide sekä julkisen tilan interventiot (esimerkiksi julkisissa tiloissa pidettävät katunäyttelyt) ovat kaikki uusien plastisten taiteiden muotoja, joita pidetään maalauksen ja kuvanveiston kehityksenä.
Maailman uudet taiteet ovat syntyneet vastauksena näihin muutoksiin niin maailman havainnoinnissa, tuntemisessa kuin sen ilmaisussakin. Vaikka niillä ei ole klassisten taiteiden, kuten musiikin, maalaustaiteen tai arkkitehtuurin tapaan yhtä pitkälle historiaan yltäviä perinteitä, ovat ne taiteen muotoina täysin yhtä päteviä.
Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.
Shiner, L. (2004). La invención del arte. Una historia cultural.(EH Julibert, Trad.) Barcelona: Paidós.
Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.